Diakonia toteutuu yhdessä välittämällä

Maaseudulla työssä olevan näkökulmasta on itsestään selvää, että diakoniatyötä tehdään yhdessä. Yhdessä tekeminen ei tarkoita vain sitä, että seurakunnan eri työntekijät tekevät työtä yhdessä vaan sitä, että seurakunnan jäsenet todella kantavat oman kortensa kekoon seurakunnan työn toteutuksessa. Täällä itärajan pinnassa mutkaisten sorateiden ja luminietosten maassa naapuriapua tarvitaan – ja sitä myös tarjotaan. Kun seurakunta järjestää diakoniatyön kautta elintarvikejakelua, jossa kaupasta saatua ruokaa jaetaan taloudellisesti tiukilla oleville, se toteutuu yhdessä. Joukko vapaaehtoisia hakee sitoutuneesti viikosta toiseen kaupoista omilla autoillaan ylijäämäruuat – vieläpä usein ilman, että ottavat edes kulukorvauksia bensoista. Vapaaehtoiset myös järjestävät kaiken ruuan tarjolle ja laittavat tilat valmiiksi. Koska auto täällä maaseudulla on usein välttämättömyys, niin monelle ruuanhakijalle ruokakassin hakeminen ei olisi mahdollista ilman kimppakyytejä. Siksipä ruokakassien hakuun tullaankin joukkovoimin: autollinen hakee autottomat ja tuo mukanaan seurakuntatalolle. Onpa heitäkin, jotka tulevat tähän tilaisuuteen ilman ajatustakaan ruokakassin hakemisesta, vaan puhtaasti sen vuoksi, että näkee samalla toisiakin!

Yhteinen välittäminen toteutuu myös välittävänä olemisena arkielämässä. Kun takana on usein jopa vuosikymmenet yhteistä elämää, saman kylän asujasta välitetään. Seurakunnan kirpparikahvilassa seurakuntalaiset omista tarvikkeistaan leipovat ja tuovat leivonnaiset myyntiin lähetystyön hyväksi. Ja kun tuttuja kasvoja ei hetkeen ole näkynyt, pohditaan yhdessä onko kaikki hyvin vaiko vain flunssa iskenyt. Välittämisen ja huolehtimisen aalto ulottuu vierailevaan diakoniatyöntekijäänkin asti. Kun työntekijä ei saa vaihdettua kesärenkaita talvikiekkoihin ajoissa ja luistelee pitkin työmaita, löytyy auttavia miehiä työntämään autoa pois penkasta. Vapaaehtoisten ja seurakuntalaistenvälittäminen työntekijästä on myös kuulumisten kyselemistä ja muistuttamista: ”muistathan myös levätä” tai sen kertomista kuinka ”rukoilen teidän työntekijöiden puolesta”.

Diakoninen elämäntapa ja välittäminen lieneekin siksi ydinolemukseltaan yhteisöllistä elämää, joka maaseutuympäristössä vielä elää ja hengittää. Kylään kutsutaan, jututetaan kulkijaa kiireettömästi ja tarkastellaan yhdessä elämää. Kun kunnalliset ja yritysten palvelut karkaavat yhä etäämmäksi, on seurakunta ja paikkakunnan kirjasto kaupan, apteekin ja huoltoaseman ohella niitä paikkoja jossa paikkakunnan elämä toteutuu ja kahviakin saa. Välittäminen toteutuu tämän kaiken keskelle, joskus jopa niin ettei vieraampi aina muistakaan kumpi onkaan diakoniatyöntekijä: auttava vapaaehtoinen vaiko se toinen vihreäpaitainen.

 

 

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.