Ikäkriisiä ja hyvää elämää

Ikäkriisi? Hyvät hyssykät!

Valtaosa ihmisistä kokee jossain vaiheessa elämäänsä eräänlaisia virstanpylväitä. Elämän siirtymäkausissa itsetutkiskelu on yleistä.

Ikäkriisi on osin myytti. Sitä on kuvattu kehitys- tai elämänkriisinä, jossa ihminen kipuilee erilaisten siirtymien keskellä. Tutkimusten mukaan naisilla ikään liittyvät elämänpohdinnat ovat yleisempiä.

Elämän vaiheiden vaihtuessa elämän rajallisuuteen liittyvät ajatukset nousevat pintaan

Aika tuntuu välin kuin valuvalta tiimalasin hiekalta. Se tulee ja se menee- se myös kuluu.

Ruuhkavuodet ovat otollista aikaa pohtia elämän raameja ja rajoja.  Tähän ikäkauteen liittyy paljon muutoksia ja hektisyyttä. Emeritaprofessori Lea Pulkkinen painottaa, että keski-iän ikärajoja on vaikea määritellä. Kyse on enemmänkin elämänvaiheiden nivelkohdista, joissa jotain menetetään, mutta joissa jotain tulee tilalle.

Elämänvaiheen vaihtuessa on tyypillistä ajatella elämän rajallisuutta ja kiintopisteitä. Kokemus rajallisuudesta voi pohjata esimerkiksi siihen, että nuoruus on jäämässä taakse ja elämän rutiinit vievät mennessään. Samalla myös omat vanhemmat vanhenevat, ja heistä voi tulla tarvitsevia. Sukupolvien ketjussa roolimme vaihtelevat ja nopeat muutokset haastavat turvallisuuden tunteita.

Mitä sinä vaalit elämässäsi eniten?

Elämän rajallisuuden käsittäminen nostaa pyhän kokemuksen arvoonsa. Elämämme on arvokas ja ainutkertainen, ja polkumme erilaisuus on tarkoituksenmukaista. Omaa turvallisuuden tunnettasi voit vahvistaa esimerkiksi vaalimalla läheisiä ihmissuhteitasi.

Milleniaalit ja elämän inventaario

Milleniaalit tunnistavat toistensa sukupolvikokemuksen.

Tunnistatko sinä jatkuvan kiireentunnun elämässäsi?

Jatkuva suorittaminen voi välillä turhauttaa. Ikäkriisin ainekset ovat kasassa etenkin silloin, kun elämässä ei ehdi tehdä tärkeäksi kokemiaan asioita, tai kun jokin tärkeä tavoite jää saavuttamatta.

Tyypillisiä ikäkriisiin liittyviä ajatuksia ovat esimerkiksi uravalintoihin, parisuhteeseen tai yleiseen elämään liittyvät pohdinnat.

Muistathan itsetutkiskelusi keskellä muistaa myös onnistumisiasi, ja tarkastella jo koettua ja saavutettua.

Usko pois, voit olla tyytyväinen itseesi!

Aika voittaa aina, mutta niin tekee myös elämä, kun sille antaa mahdollisuuden

Kun ikäkausiin liittyvä ahdistus iskee, kannattaa pysähtyä ja pohtia mikä on tärkeää, oleellista ja vaalittavaa.

Onko jotain jäänyt tekemättä elämässäsi? Haluaisitko uudistua ja tehdä jotain eri tavalla?

Elämän mahdollisuuksia voi tavoitella eri ikävaiheissa. Tutkijat ovat tuoneet esille, että ikä ei nykyisin kerro henkilön elämäntilanteesta paljoakaan. Ikävaihe on yhteiskunnassa syntynyt ajattelutapa, ei laeilla ja säädöksillä määrätty olosuhde.

Voit myös tarkastella arvojasi, ja miettiä toteutuvatko ne eletyssä arjessasi. Aseta rohkeasti tavoitteita, niiden kautta pääset eteenpäin.

Uusi ikäkausi tuo mukanaan täyttä elämää

Itsetutkiskelun jälkeen ihminen on kypsempi ajatuksiltaan. Joissakin tutkimuksissa on tuotu esille, että keski-iän kriisin ylitettyään henkilö kokee uutta onnellisuutta. Rajallisuuden käsittämisen kautta itselle tärkeät asiat kirkastuvat ja arvot vahvistuvat.

Täyttä elämää voi tuntea jokaisessa ikävaiheessa, sillä elämä tapahtuu konkreettisesti hetkissä – tässä ja nyt. Siispä nauti kyydistä!

Vinkkejä hankalan olon taklaamiseen;

  • Puhu asiasta, se auttaa. Huomaat että myös muilla on samankaltaisia ajatuksia.
  • Kirjoita päiväkirjaa ja tarkastele tuntemuksiasi kirjoittaen
  • Tarkastele elämääsi monipuolisesti, älä juutu vain yhteen asiaan tai kokemusmaailmaan.
  • Muista kiitollisuudella läheisiäsi, kokemuksiasi ja terveyttäsi.
  • Anna mahdollisuus hetkessä elämiselle
  • Hyväksy, että valmista ei tarvitse olla. Sinulla on aikaa.

Kirjoituksessa on käytetty tukena artikkelia: Milloin keski-ikä alkaa? ”Kun olin 25, ajattelin, että keski-ikä alkaa kolmestakympistä”. Luettavissa: https://yle.fi/a/3-9788346

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Diakonian paikka maan ja taivaan välissä

    Jaa myös muille: 56 Jakoa Lisää Kun lukee paljon, erottaa jo kirjan ensiriveiltä, onko se huippuyksilö! Näin kävi minulle avatessani Joel Haahtelan kirjan ”Jaakobin portaat”. Kirja on 190-sivuinen pienoisromaani, jonka luin yhdeltä istumalta kykenemättä ajattelemaan tai tekemään mitään muuta. Kirjassa veljesten tarina kulkee lumisesta Helsingistä lumiseen Jerusalemiin. Pikkuveli kiirehtii isoveljensä tueksi täysin outoon maailmaan ja…

  • Kaikkien kaupunkien diakonit, liittykää yhteen! – diakoninen manifesti 

    Jaa myös muille: 118 Jakoa Lisää Kirkkojärjestyksessä linjataan seuraavaa: “Seurakunnan ja sen jäsenten tulee harjoittaa diakoniaa, jonka tarkoituksena on kristilliseen rakkauteen perustuva avun antaminen erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta.” (KJ4., §3.) Osallistuin syyskuun viimeisenä viikonloppuna järjestetyille Kirkon yhteiskuntapäiville. Päivät lähetettiin Malmilta, itselleni tutuilta hoodeilta niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisesti. Yksi päivien…

  • Diakonit vaaliuurnille

    Jaa myös muille: 34 Jakoa Lisää Marraskuun alussa Espoon hiippakunnassa äänestetään uudesta piispasta. Äänioikeutettujen joukko muodostuu niin, että puolet ovat pappeja ja lehtoreita ja puolet maallikoita, luottamushenkilöitä eri puolilta hiippakuntaa. Tarkastelen tässä kirjoituksessa lyhyesti kysymystä eri työntekijäryhmien äänioikeudesta piispanvaalissa seurakunnan työntekijän näkökulmasta. Piispaa pääsevät valitsemaan seurakunnan työntekijöistä käytännössä vain papit. Onko tämä oikein? Onko tämä…

  • Vapaus uskoa -tai olla uskomatta

    Jaa myös muille: 82 Jakoa Lisää Löydätkö itsesi miettimästä kadulla vastaan kävelevien ihmisten uskonelämää? Minä en muista moista miettineeni. Olen kyllä kirkossa töissä, mutta enimmäkseen kadulla kulkiessa on mielessä arkiset kauppalistat ja aikataulut -harvemmin on aikaa antaa ajatuksen pyrähdellä vapaasti. Rukouksin saatan kyllä jotain vastaantulijaa tai metromatkustajaa kantaa, mutta en yleensä tule silloinkaan miettineeksi mihin…

  • Köyhyysviikko: Nuoret kirjoittavat köyhyydestä

    Jaa myös muille: 17 Jakoa Lisää Teatteri ILMI Ö. osallistuu KÖYHYYSVIIKKOON 11-14-vuotiaiden teatteritaiteen harrastajien kanssa Sofia Kosken johdolla. Kuluneen syksyn aikana köyhyyttä on pohdittu taiteen keinoin tekemällä pieniä esityksiä ja kirjoittamalla. Osa tarinoista on fiktiivisiä ja osa on omasta elämästä. Ryhmässä on työskennelty aiheen äärellä myös miettien, miten voimme olla toisillemme empaattisia kokematta kaikkea itse….

  • Toivosta ja toivottomuudesta

    Jaa myös muille: 63 Jakoa Lisää Vuoden lopulla tulee kuluneeksi 17 vuotta sote-aloille töihin siirtymisestä. En muista, koska olisin ollut niin toivoton tulevaisuuden suhteen kuin nyt. Näihin työvuosiin mahtuu monenlaista. Vuosien 2008–2009 taloudellinen taantuma, 2016 maahanmuuttoaalto, 2020 alkanut koronapandemia ja 2022 alkanut sota Ukrainassa. Kaikilla näistä on ollut seurauksia, jotka ovat on näkyneet diakoniavastaanotoilla. Talouden…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.