Työkesä ei ole menetetty kesä

Mistä löytää päivien kimallusta kesä-heinäkuuhun, silloin kun joutuu työskentelemään keskellä kauneinta suvea? Onko kesäpelit pelattu ja mitään tehtävissä kesän 2024 osalta? Älä huoli, paljonkin!

 

Kun työsuhde vaihtuu, tai kun loma syystä tai toisesta estyy, voi kesämotivaatio laahata nollissa. Mielikin, jos ei nyt aivan mustu, vihertyy kateudesta, kun ystävät kiiruhtavat rannoille, some täyttyy idyllisistä lomakuvista, ja tuttavien elämä näyttää ja kuuluu olevan yhtä Hanko-lomaa.

Joka kesä tuhannet suomalaiset viettävät valtaosan kauniista kesäpäivistä toimistonsa tietokoneilla, markettien kassoilla, tai vaikkapa varastojen uumenissa. Tällöin sisäistä kesäminäänsä voi olla vaikea houkutella esille, mutta yritetään silti.

Kesä on meille jokaiselle

Ohessa muutama testattu ja hyväksi havaittu kesän kohentaja työmyyrille. Voit täydentää listaa. Variaatioita riittää!

  • Vaikka työpäivät tuntuvat loputtomilta, ne myös loppuvat joskus. Suunnittele pieniä kesämenoja sinne tänne, ja huomaat, että kesästä ja sen valoisuudesta voi nauttia myös työajan jälkeen ja viikonloppuisin. Siunattu Suomi!
  • Bon apetit! Jos mahdollista, rakenna lounashetkistäsi elämyksellinen kesäruokailu. Raahaa työkaverisi pihalle syömään kanssasi ja panosta ruoassa väreihin. Hyvällä kelillä kesäkeidas voi rakentua helposti työpaikkasi pihakannelle tai pihapuskien viereen.
  • Töissä ollessasi saat päivän kuumimman paahteen nokkelasti väistettyä. Töiden loputtua olo voi olla väsyneempi, mutta keli monesti armollisempi herkkähipiäisille. Kyllä kelpaa!
  • Kuuluuko työhösi liukuva työaika? Liukuva työaika taipuu moneksi. Voit hyödyntää joustavan työajan mahdollisuudet ja suunnitella arkeasi myös kesän ehdoilla.
  • Töihin kannattaa työeväiden ohella pakata rantakamppeet, ja työpäivän päätyttyä tai ennen iltavuoroa suunnata kohti aurinkoisinta poukamaa.
  • Jos tuttaviesi tunnelmalliset kesäkuvat häiritsevät, sulje some ja keskity omaan kesänviettoosi. Ensi alkuun voisit päättää, mistä kesätekemisestä saisit otettua riemastuttavan kesäkuvan, ja sitten vain varaamaan kalenterisi viikonlopuista päivä valitulle kesätekemiselle ja kuvan ottamiselle. Muistathan sanoa muikku!
  • Jos olet onnekas, töissäsi hiljenee heinäkuussa. Työpaikan hiljaisuus ja verkkaisuus ovat työelämän luxus-olosuhteita. Avaa työpaikkasi ikkuna, päästä hento tuulenvire sisälle ja kuuntele lintujen laulua. Aika ihanaa eikö vain!

Kesätekemistä ja säpinää

Yksinäisyys keskellä kesää onkin sitten työelämää hankalampi riesa. Jos kaipaat sosiaalisuutta, lähde mukaan kaupungin rientoihin tai kilauta kaverille. Jos tilanteesi tuntuu kuormittavalta, voit tulla jutustelemaan kanssamme. Olemme täällä sinua varten.

Seurakunnan lähiretkille on matala kynnys ja voit tulla mukaan kaikilla mielen ilmoilla. Kokemuksemme mukaan, retkemme saavat kyllä mainiolle tuulelle, ja seurakin on yleensä tosi hyvää! Seurakunnan tarjoamaa kesätekemistä löydät seurakuntien verkkosivuilta ja Kirkko & Kaupunki lehdestä.

Menovinkki ykkönen: Tule kanssamme leppoisalle citypyhiinvaellukselle lauantaina 24.8.2024. Starttaamme Temppeliaukion kirkolta klo 10. Vaelluksen pituus on noin 10 km. Sää ei ole este, sillä olemme joka tapauksessa vaelluksen jälkeen yhtä tai kahta kokemusta rikkaampia. Ilmoittautumiset; niina.marjanen@evl.fi.

Lopuksi siunattua ja armorikasta kesää kaikille!

 

Artikkelikuva: Unsplash

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Saako sun puolesta rukoilla?

    Jaa myös muille: 10 Jakoa Lisää Kysyin jokunen aika sitten yhteisöpalvelu Twitterissä ei-uskovilta ihmisiltä miltä se tuntuu, kun joku rukoilee heidän puolestaan. Yleinen ilmapiiri oli varovaisen myönteinen. Rukoileminen nähtiin kauniina eleenä, mutta samalla tiedostettiin siihen liittyvät vallankäytön vaarat, joko kokemuksen kautta tai muuten. Vastauksiin sisältyi kokemuksia yhteiseen rukoukseen pakottamisesta, rukoilemisesta toisen muuttamiseksi tai pelkoa siitä,…

  • Hiljainen tieto välittyy kohtaamisissa ja kietoo pauloihinsa

    Jaa myös muille: 30 Jakoa Lisää Maahanmuuttajataustaisille kotiäideille kohdennetussa MoniNainen arki- hankkeessa opittiin hyviä käytänteitä ja kehitettiin uusia toimintamalleja, mutta suurimmat oivallukset syntyivät hiljaisesta tiedosta, jota maahanmuuttajanaiset toivat mukanaan. Hiljainen tieto, vahva yhteys Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymien ja EU:n osarahoittama MoniNainen arki -hanke päättyi huhtikuussa 2025. Sen aikana tuettiin maahanmuuttajataustaisten kotiäitien monilukutaitoa yhteisöllisin menetelmin. Hanke…

  • Ihmisarvo kadoksissa

    Jaa myös muille: 171 Jakoa Lisää Luokseni Kampin kappelille tulee keskustelemaan henkilö, joka arkuuden ja häpeän vallassa alkaa hiljalleen kertoa elämäntilanteestaan. Selviää, että siihen voi kuulua sairautta, masennusta, itsevihaa ja suurta pettymystä elämää kohtaan. Luottamusta siihen, että mikään voisi muuttua ei enää ole, mutta taakan kantaminen yksin on vielä raskaampaa. Henkilöltä on voinut mennä terveys,…

  • Yksin syöjistä yhdessä syöjiksi

    Jaa myös muille: 34 Jakoa Lisää Seurakuntasalit alkavat taas pian täyttyä diakoniaruokailijoista kesätauon jälkeen. Herkullinen ruoantuoksu leijailee kaikissa Itä-Helsingin seurakunnissa joko viikoittain tai kuukausittain järjestettävillä lounailla. Vatsansa saa täyteen eurolla tai parilla tai jopa maksutta. Esimerkiksi Vuosaaressa ruokailu aloitettiin 1990-luvun alkupuolella vastauksena alueen asukkaiden ahdinkoon suurtyöttömyyden aikana. Vaikka lama sittemmin hellitti ja ajat välillä paranivat, diakonialounaan…

  • Ilonpilkahduksia

    Jaa myös muille: 81 Jakoa Lisää Olen työyhteisömme nuorin työntekijä. Voisin veikata, että olen myös valtakunnallisesti diakoniatyöntekijöiden keskuudessa niitä nuorimpia. Minulta usein kysytäänkin, miksi ihmeessä olen näin nuorena hakeutunut tällaiseen ammattiin. ”Siinä työssähän ei näe iloisia asioita ollenkaan”, minulle kerran sanottiin. Nuoresta iästäni huolimatta olen sen verran ehtinyt unelmatyöni arkea nähdä, että voin todeta myös…

  • Haikeus tuo surun puseroon

    Jaa myös muille: Lisää Kesken kiireisen siivouspäivän, pienen kansion välistä tipahti vanha joulukortti, josta erotin edesmenneen tätini kauniilla käsialalla kirjoittaman jouluntoivotuksen. Tädilläni oli tapa muistaa läheisiään postikorteilla. Jokainen tätini lähettämä kortti oli erilainen, ja huolella valittu ja kirjoitettu. Tämä pieni muisto tätini hyvyydestä pysäytti päiväni ja istuin sohvalle. Ikävöin häntä. – ’’Heljä’’ Diakoniatyöhön kuuluu haikeuden…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.