Lähestymistapa tunnetaan, löytyykö rohkeita toimijoita?
Syyskauden alkaessa osui silmiini sattumalta Vantaan yhteisen seurakuntatyön diakonian esimiehen Katri Valven teksti, jossa hän kuvaili vantaalaista voimaannuttavaa diakoniaa. Periaatteet ovat selkeät.
– Työssä etsiydytään yhteistyöhön seurakunnan ulkopuolisten toimijoiden, esimerkiksi HUS:n kanssa. Kumppaneiden kanssa sovitaan yhteinen visio ja päämäärä. Entisistä työtavoista luovutaan, jotta tilalle saadaan uutta luovat mahdollisuudet. Työlle sovitaan selkeä tavoite, jotta vältytään ajelehtimiselta.
– Voimaantumista edistävän työn ydin on suhtautumisessa kanssakulkijoihin, asiakkaisiin, yhteistyökumppaneihin ja työtovereihin. Asetutaan toisen rinnalle, ollaan läsnä, kuullaan, toimitaan toisen kanssa, ei puolesta. Asiakkaalle ei tarjota paremmin tietävänä valmiita malleja, vaan kuullaan asiakkaan asia ja edetään siitä vastavuoroiseen yhteistyöhön.
– Työyhteisön tehtävänä on olla toimijoiden tankkauspaikka ja voimaantumisen edistäjä. Se tulee mahdolliseksi, kun johtaja toimii autoritaarisen johtamisen asemesta valmentajana ja innoittajana.
Valve kuvaa selkeästi ja ymmärrettävästi ihmisiä arvostavan, rakkautta välittävän ja voimaantumista edistävän lähestymistavan. Siinä tavassa on mielestäni se toimintakulttuurin muutos, jota usein peräänkuulutetaan. Se lähestymistapa tukee ihmisissä orastavia voimaantumisprosesseja niin, että voimaantuminen tarttuu työntekijöistä toisiin, yhteisöistä ympäristöön, vapaaehtoisista kanssakulkijoihin, sanalla sanoen ihmisestä toiseen. Olisiko mahdollista saada aikaan pandemian tavoin eteneviä voimaantumisen pyörteitä?
Voimaantumista edistävä lähestymistapa tunnetaan, mutta sille soisi kasvavaa näkyvyyttä. Siihen taas tarvitaan voimaantumista edistävään lähestymistapaan sitoutuvia rohkeita toimijoita. Onko heitä?
Irma Kiikkala
Diakoniatyön vapaaehtoinen, Malmin seurakunta
- Lähestymistapa tunnetaan, löytyykö rohkeita toimijoita? - 18.01.2020
- Kuka auttaa väliinputoajaa? - 13.02.2019
- Ihmettelyä – vapaaehtoisesti - 17.10.2018
Aivan upeaa! Tätä!