Timon tarina, osa 1: Luottamus syntyy

Tämä kirjoitus on ensimmäinen osa fiktiivistä tarinaa, joka pohjautuu kirkon auttamistyössä kohdattuihin kokemuksiin.

Neljä osaa sisältävä tarina on muokattu kirjoittajan tekemästä oppimistehtävästä, joka on tehty vuonna 2019 Diakin sosiaali- ja terveysalan YAMK-tutkinnon yhteydessä.

Timo poikkeaa lähikauppareissullaan soppatykille. `Soppaa ilmaiseksi, Ole hyvä!` Eikä aikaakaan, kun Timo saakin jo käsiinsä soppatykkitiimiin kuuluvan vapaaehtoisen tarjoaman kasvishernekeittoastian. Timo istahtaa syömään. Hetken päästä kirkon tunnuksin varustettu ikätoveri kysyy, sopiiko liittyä seuraan. Timo antaa luvan. Juttu lähtee luistamaan alun jännityksestä ja hapuilusta huolimatta, koska keskustelukumppani tuntuu luotettavalta. Ei ollenkaan päällekäyvältä, jotenkin vertaisen tuntuiselta.

Keskustelun edetessä käy ilmi, että kyseessä on kirkon auttamistyöhön kouluttautunut diakoniatyöntekijä, joka muisteleekin nähneensä Timon joskus vuosien varrella torilla ohimennen. Soppatykki onkin ollut seurakunnan toimesta paikalla säännöllisesti jo useita vuosia.

Useat torisopan äärellä tapahtuvat keskustelut jäävät lyhyiksi jutusteluiksi, mutta useimmiten yksi tai kaksi keskustelua vaikuttavat jotenkin erityisen merkityksellisiltä. Luottamus syntyy Timon kohdalla yllättävänkin nopeasti. Torikeskustelun päätteeksi tuntuukin luontevalta sopia vielä jatkotapaamisesta Timon kotona muutaman päivän päästä.

Kotona Timo avaa elämäntilannettaan enemmän. Hän kertoo, kuinka toivottomuus on alkanut syksyn pimeiden koittaessa vallata mieltä. Nyt myös keskiolut on alkanut maistua enemmän, kun kaikki tuntuu tyhjältä. Timo ei enää oikein tule lähteneeksi mihinkään, tv ja kodin mittava kirjastokin ovat alkaneet jo tylsistyttää. Siivous näyttää jääneen viime aikoina vähemmälle ja ruokavalio vaikuttaa keskittyneen pakastepitsoihin. Itsestä huolehtiminen on jäänyt monella tapaa vähäiseksi ja tuottanut terveyden rapistumista.

Timon tilanteen taustalla oli raastava avioero 15 vuotta sitten. Sen myötä Timon positiivisuuteen taipuvaista mieltä koeteltiin ensi kertaa toden teolla. Miehen sosiaaliset suhteet alkoivat keskittyä melkein pelkästään työkavereihin. Puheliaan savolaismiehen onneksi työ kuitenkin antoi mahdollisuuden ylläpitää ystävyyssuhteita. Timo oli kasvanut asuinkuntansa sivukylällä, maatilan huomassa ja tottunut lapsuudessaan kyläläisten talkoohenkeen. Helsinkiin muuttaessaan Timo huomasi, ettei kovinkaan helposti ollut tutustunut kerrostalonsa naapureihin. Moni heistä halusi vetäytyä iltaisin mieluummin omiin oloihinsa. Timosta olisi ollut mukava vaihtaa kuulumisia enemmänkin heidän kanssaan.

Viitisen vuotta avioeron jälkeen työt loppuivat yllättäen kuin seinään. Firman toiminnot ulkoistettiin ja myytiin ulkopuoliselle yritykselle. Samalla vanhat työsuhteet päätettiin ja Timokin sai potkut. Ei auttanut, vaikka hän oli palvellut uskollisesti samaa työnantajaa jo 30 vuotta ja saanut kiittävää palautetta työstään vuodesta toiseen. Sama työnantaja oli saanut nauttia Timon positiivisesta palveluasenteesta siitä asti, kun nuori savolaismies oli muuttanut rakkauden perässä Helsinkiin. Timon positiivisuutta koeteltiin jälleen rankasti.