Lähimmäisen rakkaus ei koskaan häviä – vai häviääkö?
Kerro minulle rakkauden rajat
Mediassa levisi kertomus pienestä pojasta ja suurvallan presidentistä. Kertomus meni osapuilleen näin: Presidentti vieraili koululuokassa ja häneltä sai kysyä kysymyksiä. Vastavuoroisesti presidentti kysyi oppilailta, muun muassa: ”Mihin maamme päättyy?” Pieni poika vastasi aivan oikein, tiettyjen paikkojen nimiä luetellen. Presidentti korjasi pojan vastausta yllättävästi: ”Maamme ei pääty mihinkään!”
Uskomatonta. Tätä samaa logiikkaa käyttäen kristinuskon sanoma: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” luo meille toivon, ettei rakkaus pääty mihinkään. Uskotko? Uskotko siis rakkauden maantieteen rajattomuuteen? Uskottavuutta vahvistaa ajatus, että rakkaus itsessään sisältää rajat: tähän minä lopun ja tästä sinä alat. Kristinuskon sanoma on kiteytettynä tuohon kuuluisaan Rakkauden kaksoiskäskyyn, joka tuo terveesti esille sinut, minut, meidät ja Jumalan.
Sesonkirakkautta
Yli 30 vuotta helsinkiläisenä diakonina luulisi jo tehneen minusta immuunin rakkaudelle. Mutta EI, edelleen yllätyn joulun ajan lähimmäisen rakkauteen, yllätyn antamisen haluun ja lahjoitusten määrään. Samaan aikaan, kun joululaulut alkavat soida kauppakeskuksessamme, tulevat ensimmäiset yhteydenotot. Kaupan alaa läheltä seuranneena myymälävastaavana olen oppinut kvartaalien merkityksen.
Kvartaalit luovat kehykset myös diakoniatyölle, koska toimimme kauppakeskuksessa. Vaikka olemme kirkkona voittoa tavoittelematon toimija myymälöiden joukossa, niin saamme kumppaniemme kautta lahjoitusketjun joustavuuden ja mahdollisuuden. Diakonian joulua edeltävä lahjoitusketju on erittäin toimiva alueellamme. Mitä onnistumiseen tarvitaan: Hyvä brändi, ajankohtainen mainonta, selkeä lahjoitustapa, lahjojen esteetön palautuspaikka sekä tietoa lahjan perillemenosta ja luotettavuudesta. Hyvin toimivana ja katkeamattomana lahjoitusketju yhdistää ihmiset rakkaudellaan toisiinsa. Riittääkö kirkolle vuoden viimeisen kvartaalin lähimmäisenrakkauden mainostus vai pitäisikö meidänkin työssämme tavoitella yhtä kunnianhimoisesti seuraavaa sesonkia?
Rakkautta ympäri vuoden
Diakoniatyöntekijänä saa olla työssä näköalapaikalla koko vuoden. Kannelmäen näköalapaikaltani näen Kuninkaantammeen, Honkasuolle, Malminkartanoon, Maununnevalle, Hakuninmaalle ja kenties uusille suunnitelmille alueellamme. Meillä on laaja alue ja paljon rakkautta tarvitsevia ja sitä antavia asukkaita. Se, että diakoniatyöntekijä saa olla mahdollistamassa lähimmäisen rakkauden olemassaoloa ihmisten välillä, on arvokas asia.
Samaan aikaan kun mietin, miten ihmiset kohtaisivat toisiaan joulusesongin antamisryöpyn jälkeen, tuli seuraavanlaisia yhteydenottoja: ”Hei! Voisin leipoa pääsiäisen seutuunkin jotain? Jäi niin hyvä mieli leipomisesta!” Tai ”Minulla on taas kassillinen villasukkia. Nyt on niin kovat pakkaset ja ajattelin kysyä teiltä ensin.” Entä tämä kysymys:” Antaisin mielelläni paketissa olevia vaatteita, otatteko vastaan?” Innostun ja vastaan itsekseni: kyllä, jes, otan ja välitän!
Rakkaus ei kait koskaan häviä. Meidän on vain annettava sille tilaa ja tilaisuus toimia. Ajattelen edelleen kaupan alan kvartaaleja ja niiden oppeja. Meidän on laajennettava brändimme käyttöaikaa ulottumaan koko vuoteen.
Pienen pojan eväät
Ehkä muistat elävästi tai etäisesti vanhan kertomuksen pienestä pojasta ja Jeesuksesta. Tässä tarinassa ei oltu koululuokassa, vaan ulkona tuhatpäisen ihmisjoukon keskellä. Ihmisille tuli nälkä, ja niissä maisemissa ei ollut kauppoja tai ravintoloita, mutta tällä pienellä pojalla oli eväskorissa evästä. Hän toi ne puhujan luokse ja puhuja siunasi eväät. Tästä siunauksesta sai alkunsa ruokarukous ja sen tärkeys heijastuu tähänkin päivään. Näitä pieniä poikia ja tyttöjä on maailmassa miljoonia. Meidän aikuisten tehtävänä on osoittaa heille esimerkillämme, ettei rakkaus tunne mitään rajoja.
