Opiskelijoiden taloudellinen ahdinko: väliaikaista vai pysyvää?
Jos menetän toivoni tänään
Keneltä voisin hakea apua hätään?
Muistanko enää, miltä maailma näytti
ennen kuin pandemia meidät alleen peitti?
Meille sanottiin, että se olisi väliaikaista.
Milloin olen viimeksi nähnyt opiskelukavereita?
Katson vaihtuvia tuhon uutisia maailmalta.
Tuntuvatko murheeni ruoasta turhalta?
Kaveri ojensi kirkon työntekijän numeron.
Voinko soittaa ja kertoa olevani voimaton?
Kokeilen pysähtyä pieneksi hetkeksi.
Pitäisikö minun ristiä käteni ja sulkea silmäni?
Jostain muistan sanat: Isä meidän, joka olet taivaassa.
Oletkohan siellä, Jumala?
Yllä olevan runon muotoon olen koonnut niitä teemoja, jotka ovat nousseet viime aikoina opiskelijoiden yhteydenotoissa. Työssäni kohtaan yhteiskunnan rakenteiden väleihin pudonneita, pienituloisia eläkeläisiä, taloutensa kanssa kamppailevia perheitä ja yksinasuvia. Olen työskennellyt Kannelmäen seurakunnassa diakoniatyöntekijänä 4,5 vuotta. Opiskelijat ottavat oman kokemukseni mukaan diakoniatyöntekijään harvemmin yhteyttä kuin muissa elämäntilanteissa olevat. Pari viimeistä vuotta ovat kuitenkin hieman muuttaneet tilannetta. Opiskelijoiden taloudellinen tilanne on yleisesti ottaen tiukka. Toimeentulo koostuu tyypillisesti opintotuesta, yleisestä asumistuesta ja opintolainasta. Osalla on tukiverkostoja esimerkiksi vanhemmat tai sukulaiset, jotka voivat opiskelijan taloudellista tilannetta tukea. Kaikilla ei tukiverkostoja kuitenkaan ole. Lisätulojen hankkiminen työn teolla opintojen ohella aiheuttaa monelle opiskelijalle enemmän ylimääräistä stressiä kuin vakautta talouden hallintaan. Usein sanotaan, että opiskelijoiden taloudellinen ahdinko on väliaikaista. Diakoniatyössä kohtaan tilanteita, joissa tilapäinen taloudellinen ahdinko on luisumassa pysyvämpään ahdinkoon.
Pandemia, Suomen ja Euroopan heikentyvä taloustilanne ja kustannusten nousu ovat laittaneet opiskelijat pähkäilemään, miten rahat riittävät elämisen perustarpeisiin, kuten ruokaan ja vuokraan. Yhteydenotto diakoniatyöntekijälle on usein kaverin tai perheenjäsenen ehdottama. Usein diakoniatyöntekijään otetaan yhteyttä silloin, kun on koittanut sinnitellä itse pitkään – kunnes ei enää jaksa.
Pandemian alkaessa keväällä 2020 etsimme vapaaehtoisia auttamaan ikäihmisten ruokakassien viennissä. Yliopisto-opinnot aloittanut opiskelija otti seurakuntaan yhteyttä. Etäopiskelu hankaloitti keskittymistä, sosiaalisten kontaktien puute oli alkanut lisätä yksinäisyyttä ja ahdistusta sekä opiskelijatapahtumien loppuminen esti yhteisöllisyyden rakentumisen. Opiskelija halusi vapaaehtoistyön kautta rutiineja arkeen, hengähdystauon etäopiskelusta sekä osallisuuden kokemuksia. Taloudellisena huolena oli rahojen riittävyys ruokaan, sillä opiskelijalounaita ei pandemian vuoksi järjestetty. Tapasimme säännöllisesti vapaaehtoistyön merkeissä, kuuntelin maailmantilanteen tuoman epävarmuuden aiheuttamia huolia ja tuin taloudellista tilannetta ruoka-avulla.
Alueellemme muutti opiskelija, joka oli saanut puhelinnumeroni kaverinsa toimesta. Hänellä oli kuormitusta opinnoista ja stressiä omasta toimeentulostaan. Ne olivat heikentäneet entisestään henkistä hyvinvointia. Mielenterveysongelmat olivat jo pitkittäneet opintojen suorittamista ja ymmärsin, että hänen kohdallaan väliaikainen taloudellinen ahdinko oli muuttunut pitkittyneeksi. Oma havaintoni on se, että opiskelijat sinnittelevät itsenäisesti tiukan taloudellisen tilanteensa keskellä pitkään, kunnes jokin suurempi yllättävä meno sekoittaa taloutta. Ruokakustannukset ovat usein ne, mistä supistetaan ja siksi diakoniatyön ruoka-apu on opiskelijoiden kohdalla yhteydenottojen yleisin syy. Kaikki eivät aina tiedä, että meillä on mahdollisuus myös muuhun pienimuotoiseen taloudelliseen tukeen. Ruoka-avun lisäksi taloudellisen tuen muodot, joita olen tänä vuonna opiskelijoille myöntänyt ovat olleet esimerkiksi matka- ja ruokalippu Mustasaareen, joita kesäisin diakonisin perustein myönnämme; Kotimaanapukeräyksen perustaminen harrastustarvikkeisiin, jotta arjen hallinta olisi helpompaa opiskeluiden jälkeen jatkuessa sairausloman jälkeen.
Opiskelijoiden yhteydenotot sielunhoidollisiin keskusteluihin ovat hieman lisääntyneet. Osalla on ollut hengellisiä kysymyksiä ja jotkut ovat toivoneet vain voivansa purkaa ahdistustaan sen hetkisestä elämäntilanteesta. Mielestäni opiskelijoiden jaksamisesta puhutaan aivan liian vähän. Yhteiskuntamme päätöksen teossa ja niin myös diakoniatyössä keskustelu ihmisten tukemisesta keskittyy usein taloutensa kanssa kamppaileviin perheisiin ja yksinasuviin, pienituloisiin eläkeläisiin sekä yhteiskunnan rakenteiden väleihin pudonneisiin. Kannan tällä hetkellä huolta opiskelijoista, joiden taloushuolet vievät heiltä yöunet ja heistä, jotka kantavat yhä taakkaa etäopiskeluvuosista ja sen tuomasta yksinäisyydestä, ulkopuolisuudesta ja arjen hallinnan menettämisestä.
Meidän ei pitäisi tuudittautua ajattelemaan, että opiskelijoiden taloudellinen ahdinko on elämäntilanteeseen kuuluvaa ja väliaikaista. Opintojen pitkittyminen tai pahimmillaan keskeytyminen edesauttaa taloutta luisumaan pysyvämpään ahdinkoon. Ahdistus maailmantilanteen epävakaudesta, kiihtyvä hintojen nousu ja sen myötä stressi toimeentulosta lisäävät mielenterveysongelmia. Meidän pitäisi myös enemmän puhua siitä, miten voisimme tukea työelämänsä aloittavia, joiden henkinen hyvinvointi on kärsinyt sinniteltyään jaksamisensa äärirajoilla – ettei väliaikaisesta pienituloisuuden ahdingosta tule pitkäkestoista tai pysyvää.
Rukoilen puolestasi tänään.
Hyvä, että uskalsit hakea apua hätään.
Pohditaan yhdessä ratkaisuja.
Tehtäväni on rinnallasi kulkea.
Rukoillaan: Isä meidän, joka olet taivaissa.
Kiitos, että voimme kääntyä toistemme puoleen ja siunata.
- Solmuja, joita diakoniatyöntekijäkään ei meinaa saada auki - 06.03.2024
- Kun elämä on pelkkää arkea - 24.05.2023
- Villasukkiin silmukoituja kohtaamisia - 22.03.2023
