Sydämen vapaus kaikille

Kenttäpiispa kirjoitteli, järkytyin! Onko tuo todella hänen käsityksensä kristityn vapaudesta? Että naisen paikka on synnyttäjänä ja perheen hoivaajana?

Minulle Kristus edustaa aikansa radikaalia, jolle kaikki ihmiset olivat samanarvoisia ja se on kristittynä elämisessä minulle luovuttamatonta. Tuohon aikaan väestöönkin laskettiin vain vapaat miehet: naisia ja lapsia tai orjia ei välitetty edes laskea -ja silti Kristus puhui siitä, miten nainen voi saada monia ihmisiä uskomaan häneen ja miten lapsi voi olla meille kaikille esimerkkinä -ja lasta rakkaudella palvellen palvelee itse Vapahtajaamme.

Lapsiin Jeesus siis suhtautui radikaalin arvostavasti. Hän opetti (Matt. 18:3-6), että lapsenkaltaisuus on kristityn ihanne ja Kristuksen rakkauden vuoksi lapsia hyvin kohdellessaan kohtelee myös itseään Jeesusta hyvin. Ja toisaalta, jos johdattaa lapsen lankeemukseen olisi parempi, että hukutettaisiin mereen. Siinäpä meille esimerkkiä kristittynä olemiseen: saako se meissä aikaan mitään, että lapsiakin hukkuu Välimereen päivittäin leluista tehdyissä ”pelastusliiveissä”? Kaikki emme voi olla siellä pelastajina, mutta uskon, että sydämessämme meitä kaikkia ohjataan rakkaudella löytämään oma paikkamme auttaa ja palvella.

Raamatussa kerrotaan miten Jeesus kohtasi Sykarin kaivolla aviottomassa suhteessa elävän samarialaisen naisen ja pyysi häneltä juotavaa -sekä tarjosi elävää vettä: uskoa itseensä pelastajana ja syntien sovittajana. Tuohon aikaan kunnon juutalaiset eivät edes saaneet puhua saastaisena pidetyille samarialaisille -ja siellä Jeesus, juutalainen mies, pyysi naiselta juotavaa hänen astiastaan! Jeesus sanoi naiselle (Joh.4: 23-): ”Tulee aika, jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”

Jeesuksen puheiden mukaan nainen kyllä sopii Jumalan valtakunnan työhön. Naiselle Jeesus puhui vedestä, joka vie janon lopullisesti ja myöhemmin hän puhuu opetuslapsilleen ruoasta, joka vie nälän lopullisesti.(Joh. 4:31). Hän myös kertoi opetuslapsilleen, että tämän naisen todistuksen vuoksi moni Sykarin kaupungissa alkaa uskoa hänet lopulliseksi messiaaksi, pelastajaksi, jota juutalaiset ovat odottaneet vuosisatoja. (Joh.4: 39).

Samaa sokeutta kaikkien ihmisten yhtäläisestä arvosta tuntuu olevan se, että niin kovasti kristittynä itseään pitävä Amerikan Yhdysvallat on järkyttävän rasistinen maa. Onneksi siellä aletaan heräämään tähän kuplaan! Surullista on, että liian monta henkeä on pitänyt menettää mielivallan edessä ennen kuin nostetaan surullisten väkivaltaisten mellakoiden kautta esille se, että kaikkien ihmisten elämä on merkityksellistä.

Eikä tämä meidän Suomemme ole myöskään lintukoto rasismin saralla. Liian moni kokee rasistista syrjintää päivittäin: lapsia saatetaan sylkeä naamalle, aikuisten ihmisten toimesta tai usuttaa koiria lasten perään! Tuollainen toiminta on sairasta ja täysin tuomittavaa! Ei ketään saa kohdella noin.

Vapauteen Kristus meidät vapautti. Jäähyväisrukouksessaan Jeesus pyytää Jumalalta (Joh. 17:17-), että opetuslapset pyhitettäisiin totuudella. Jumalan sana on totuus. Jeesus ei rukoile vain opetuslapsiensa puolesta, vaan kaikkien niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat häneen. Hän rukoilee myös, että hänen seuraajansa olisivat yhtä, jotta maailma uskoisi Jumalan lähettäneen Jeesuksen maan päälle.

Meille annettiin oikeastaan vain yksi käsky, joka pitää sisällään kaiken: Rakastakaa siis toinen toisianne. Rakkaus ei kahlehdi, rakkaus arvostaa, kunnioittaa ja päästää vapaaksi. Ei rakastetun tarvitse paeta rakkaansa luota. Siksi meidät kristityt vapautettiin rakastamaan kaikkia ihmisiä samanarvoisina. Se rakkaus on lahja Jumalalta ja myös todistus Jumalasta, joka on Rakkaus.

Meitä ei vapautettu tuomitsemaan, eikä asettamaan ketään alisteiseen asemaan. Persoonallinen Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki voivat puhutella meitä kaikkia henkilökohtaisesti. Totuus on Jumalasta ja totuus myös puhuu meidän sydämissämme osoittaen meille paikkamme, joka on hyvä paikka juuri sinulle ja juuri minulle.

Vallankäyttö uskonnollisen auktoriteetin asemasta käsin on vaarallinen tie. Ei meidän tule sokeasti luottaa ihmisiin: ei edes suuriin saarnaajiin. Toki yhteisöt auttavat opettamalla uskosta ja Raamatusta. Kristittyjen yhteys on kantava voima ja Jumalanpalveluksessa itse Jumala palvelee meitä, muistuttaa Kristuksen sovitustyöstä ja Rakkaudestaan. Katekismus on oikein oivallista ja hyvää luettavaa ja monelta kohdin helpompaa kuin Raamattu. Raamattu on huikea aarreaitta, mutta Hengen lisäksi voi tarvita historian tietoutta auetakseen paremmin. Sitä meille tarjoilevat muun muassa Jumalanpalvelusten saarnat, teologiset tutkimukset ja myös monet kirjoitukset ja livestriimaukset.

Me kristityt emme palvele auktoriteetteja tai hierarkioita vaan Jumalaa. Pyhä Henki on puolustajamme ja esirukoilijamme ja rohkaisijamme tässä. Kristus valmisti meille kaikille kansoille tien Jumalan luo. Ei vain Suomen kansalle vaan kaikille kansoille.

Vapautta rakastaa ja Jumalan siunausta(=Jumalan kaikkia hyviä lahjoja elämääsi) sinulle sisukas ja ihana lukija, joka jaksoit tänne asti!

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

2 kommenttia

  1. Olipa tosi hieno teksti! On arvokasta, että joku kirjoittaa Raamatusta ja siitä, mitä sen teksteistä tänään voi oppia. Tosi elävästi ajateltu.

    1. Kiitos kommentistasi Iipi, anteeksi että nyt vasta sen huomasin! Siunausta ja vapautta elämääsi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.