Merkonomi, ekonomi tai reipas poika saa paikan…

Olen aina tehnyt töitä. Heti, kun valmistuin ammattiini, menin töihin. Etenin työpaikallani. Luin lisää, kehitin itseäni. Välillä tein kahta työtä. Opiskelin ja tein työtä. Kaikki ihmissuhteeni liittyvät työhöni, pitihän sitä luoda suhteita. Uhrasin vapaa-aikani työlleni ja sen tuomiin kekkereihin. Nehän edistivät uraani. Uhrasin perheeni, lasteni syntymäpäivät, koulujuhlat, rippijuhlat jne. koska olin töissä. Ajattelin, että näin tuon perheelleni hyvän toimeentulon. Uhrasin tärkeät ihmissuhteeni tai niiden puutteen – työn alttarille. Muutin usein paikkakunnalta toiselle työni perässä, sitoutumatta mihinkään tai kehenkään, paitsi tietysti työntekoon. Se oli elämäni tärkein asia. Vuodet kuluivat ja lähestyi päivä, jolloin jäin pois töistä – pakolliselle vanhuuseläkkeelle. Esimies piti minulle puheen, jossa hän kehui panostani työpaikallani. Hän kehui, kuinka arvokas olin ollut firmalleni. Se tuntui hyvältä, sen eteenhän olin tehnyt koko elämäni työtä. Työkavereiden kanssa luvattiin pitää yhteyttä. Sain kiitokseksi ja muistoksi kukkia ja lahjoja.

Aluksi oli aivan ihanaa olla vaan. Nautin rennoista päivistä, siemailin muutaman lasin viiniä. Nukuin myöhään ja valvoin pitkään. Oli hyvä olla. Oli kuin olisin lomalla, kuitenkin niin, etten pitänyt enää työkännykkääni auki, sitähän olin aina lomillani tehnyt. Nyt en ollut tavoitettavissa ja itseasiassa kukahan minua edes enää tavoittelisi? Huomasin, että olin melko yksin. Join näissä syvissä mietteissä lisää viiniä. Tajusin, että olin sitoutunut yhteiskuntaan, toisiin ihmisiin, itseeni ja oikeastaan kaikkeen, ainoastaan työni ja työminäni kautta. Tämä tuntui ahdistavalta. Join lisää viiniä, se helpotti – hetkeksi.

Tämä tarina voisi olla monen Matin, Maijan, Pekan ja Liisan kertomaa. He ovat älykkäitä, korkeasti koulutettuja, fiksuja, hyvin toimeentulevia eläkeläisiä, jotka ovat uhranneet elämänsä työlle. Heidän identiteettinsä on ollut työ. Sitten kun sitä työtä ei enää ole, jää tyhjän päälle ja pitää etsiä uusi minä, ehkä se todellinen minä. Silloin huomaa, mistä kaikesta on jäänyt vaille ja mistä kaikesta on luopunut. Ei ole ystäviä, eikä läheisiä. Lapsiin on ehkä kaukainen suhde ja puoliso on kaikonnut jo aikoja sitten. Hän elää omaa elämäänsä. Tämä voi olla niin ahdistavaa, että tarvitsee jotain, mikä helpottaa ahdistusta.

Valmistuin vuonna 2004 päihdetyöntekijäksi. Silloin jo puhuttiin siitä, että tulee todellinen päihdepommi, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Nyt saammekin lukea lehdistä, kuinka eläkeläiset eroavat ja kuinka päihdeongelma on suuri eläkeläisten keskuudessa. Varsinkin naisten juominen on lisääntynyt. Esim. Helsingin Uutiset kirjoittaa 1.8.17 ”Eläkeläiset käyttävät enemmän alkoholia kuin koskaan ennen – usein syynä yksinäisyys ja masennus.” Suomenmaassa oli myös kirjoitus 15.2 17: ”Asiantuntija varoittaa eläkeläisten alkoholin käytön tuhoisista seurauksista – juoko ”märkä sukupolvi” itsensä hengiltä?” Ikään­ty­vien nais­ten päih­de­on­gel­maan on vai­kea puut­tua, yli­o­pis­ton­leh­to­ri Tar­ja Or­jas­nie­mi sa­noo kirjoituksessa. Ylen Uutiset otsikoivat 24.2.17: ”Yhä useammat ikäihmiset juopottelevat ja erakoituvat – naiset kirivät miesten rinnalle.”

Ikäihmisten alkoholin käyttö lisääntyy jatkuvasti. Myös ikääntyneet naiset sairastuvat yhä useammin alkoholismiin. Alkoholin liikakäyttö näkyy muun muassa kotipalveluiden asiakaskäynneillä. Lainasin vain muutamia otteita. Nämäkin huolestuttavat minua todella paljon.

Eivät nämä eläkeläiset hillu kaduilla änkyräkännissä möykkäämässä. Hehän ovat koulutettuja, fiksuja ja älykkäitä ihmisiä. Hehän vain siemailevat viiniä, hissun kissun nauttien. Eivät he ole kännissä, he vaan tarvitsevat sen jokapäiväisen viininsä, joka on nimeltä riippuvuus. Olen useasti miettinyt: Mitä kirkko voisi tehdä, miten kirkko voisi tavoittaa nämä työorientoituneet eläkeläiset? Miten he voisivat sitoutua kirkkoon? Miten poistaa yksinäisyyden? Mitä kirkko voisi heille tarjota jo ennen kuin he tarvitsevat sitä jokapäiväistä viiniään? Uskon, että on paljon eläkeläisiä, jotka iloitsisivat, jos löytäisivät sellaista mielekästä toimintaa, mihin voisi sitoutua. Minulla ei ole yksiselitteistä vastausta. Sen tiedän, että Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” Matt. 11:28 Voisiko tästä lähteä liikkeelle? Haluaisin heittää haasteen kirkolle. Ottaisikohan se kopin?

Tuula Kosunen, kirkon lähityöntekijä, Kampin kappeli

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Kaikki mukaan – Timon tarinan jälkikirjoitus

    Jaa myös muille: 66 Jakoa Lisää Aloitin neliosaisen Timon tarina -blogikirjoitusten sarjan normaalioloissa. Tarinan aikana olot muuttuivatkin poikkeukselliseksi korona-ajaksi. Jatkoin kuitenkin normaalioloihin sijoittuvaa tarinaa, jossa Timolle avautui diakoniatyön kautta uusi suunta. Timon tarinassa jalkautuva työ, yksilökohtainen kotikäyntityö, yhteisövalmennus ja matalan kynnyksen toiminta auttoivat Timoa rakentamaan uutta suuntaa elämälleen. Timo oli samalla mukana helsinkiläisen diakoniatyön kehittämisvaiheessa,…

  • Yhteisöruokailujen monet kasvot

    Jaa myös muille: 81 Jakoa Lisää Olen työskennellyt viimeiset kaksi vuotta yhteisöruokailujen maailmassa Oulunkylän seurakunnassa. Seurakunnan eri kirkoilla järjestetään viikoittain kolme yhteisöruokailua, jotka kutsuvat syömään yhteensä noin 200 ihmistä. Ruokailuissa tehdään kuitenkin paljon muutakin kuin vain syödään. Ne ovat paikkoja, joissa kohdataan seurakuntalaisia diakonin tuntosarvet valppaina. Ruokailusta kerätään säännöllisesti kävijäpalautetta. Palautteesta saadaan tärkeää tietoa siitä,…

  • Ankkuri ylös ja kohti avioliiton satamaa (osa 1.)

    Jaa myös muille: 43 Jakoa Lisää Olet varmaan joskus kuullut lapsiavioliitoista tai sukujen sopimusavioliitoista? Ne tuntuvat täällä kaukaisilta, sillä Suomessahan jokainen saa itse valita kenen kanssa menee naimisiin -kunhan avioliitolla ei ole esteitä! Täällä eivät enää perheet tai suvut kontrolloi ja meillä on vapaus valita -jopa avioliitto samaa sukupuolta olevan kanssa. Valitettavasti ajatus on osin…

  • Kumppanuutta rakentamassa

    Jaa myös muille: 49 Jakoa Lisää Helsingissä on merkittävä määrä erilaisia ruoka-aputoimijoita, joita yhdistää ylijäämäruoan hyödyntäminen tavalla tai toisella. Mukana on mm. viikoittain toteutettavia ruokailuja, päivittäisiä ravintoloita, jonkin kokemuksen pohjalle syntynyttä auttamis- tai vertaistoimintaa tai erilaisia matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja ja palveluja. Paikkansa on edelleen myös ruokakassien tarjoamisella akuuttiin tarpeeseen. Helsinkiläinen ruoka-aputoiminta on parhaillaan järjestäytymässä kaupungin…

  • Miksi äänestää seurakuntavaaleissa sunnuntaina 20.11.?

    Jaa myös muille: 153 Jakoa Lisää Tein männäviikolla hommia vaaliavustajana Malmin ostoskeskuksen ennakkoäänestyspisteellä. Vaaliavustajan tehtävään kuuluu ihmisen avustaminen äänestysprosessissa tarvittaessa, aina rekisteröitymisestä äänestysnumeron kirjoittamiseen ja vaalikuoren sulkemiseen saakka. Varsinaisia avustettavia ei Malmilla ollut kuin muutama, joten käytin aikaani siihen, mihin koulutukseni ja persoonani ovat minua valmistaneet – kohtasin ihmisiä. Valitsin strategisesti kailotuspaikakseni tasanteen, josta kulkevat…

  • Mikä muuttuu, kun seinät vaihtuvat?

    Jaa myös muille: 81 Jakoa Lisää Työyksikköni Hermannin Diakoniatalon Varustamo sulki ovensa 2. marraskuuta. Sulkuaika kului tavaroiden läpikäymiseen, kierrätykseen, uudelleen sijoitteluun sekä lopulta muuttoon, uusiin tiloihin. Samalla yksikkömme nimi vaihtui, ja Paavalinkirkon Varustamo avasi ovensa 1. joulukuuta. Uusi tuo mukanaan muutoksia, jotka eivät kaikki ole helppoja. Toiminta-ajat ovat erilaiset ja toiminta on hajautunut kolmeen eri…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.