Merkonomi, ekonomi tai reipas poika saa paikan…

Olen aina tehnyt töitä. Heti, kun valmistuin ammattiini, menin töihin. Etenin työpaikallani. Luin lisää, kehitin itseäni. Välillä tein kahta työtä. Opiskelin ja tein työtä. Kaikki ihmissuhteeni liittyvät työhöni, pitihän sitä luoda suhteita. Uhrasin vapaa-aikani työlleni ja sen tuomiin kekkereihin. Nehän edistivät uraani. Uhrasin perheeni, lasteni syntymäpäivät, koulujuhlat, rippijuhlat jne. koska olin töissä. Ajattelin, että näin tuon perheelleni hyvän toimeentulon. Uhrasin tärkeät ihmissuhteeni tai niiden puutteen – työn alttarille. Muutin usein paikkakunnalta toiselle työni perässä, sitoutumatta mihinkään tai kehenkään, paitsi tietysti työntekoon. Se oli elämäni tärkein asia. Vuodet kuluivat ja lähestyi päivä, jolloin jäin pois töistä – pakolliselle vanhuuseläkkeelle. Esimies piti minulle puheen, jossa hän kehui panostani työpaikallani. Hän kehui, kuinka arvokas olin ollut firmalleni. Se tuntui hyvältä, sen eteenhän olin tehnyt koko elämäni työtä. Työkavereiden kanssa luvattiin pitää yhteyttä. Sain kiitokseksi ja muistoksi kukkia ja lahjoja.

Aluksi oli aivan ihanaa olla vaan. Nautin rennoista päivistä, siemailin muutaman lasin viiniä. Nukuin myöhään ja valvoin pitkään. Oli hyvä olla. Oli kuin olisin lomalla, kuitenkin niin, etten pitänyt enää työkännykkääni auki, sitähän olin aina lomillani tehnyt. Nyt en ollut tavoitettavissa ja itseasiassa kukahan minua edes enää tavoittelisi? Huomasin, että olin melko yksin. Join näissä syvissä mietteissä lisää viiniä. Tajusin, että olin sitoutunut yhteiskuntaan, toisiin ihmisiin, itseeni ja oikeastaan kaikkeen, ainoastaan työni ja työminäni kautta. Tämä tuntui ahdistavalta. Join lisää viiniä, se helpotti – hetkeksi.

Tämä tarina voisi olla monen Matin, Maijan, Pekan ja Liisan kertomaa. He ovat älykkäitä, korkeasti koulutettuja, fiksuja, hyvin toimeentulevia eläkeläisiä, jotka ovat uhranneet elämänsä työlle. Heidän identiteettinsä on ollut työ. Sitten kun sitä työtä ei enää ole, jää tyhjän päälle ja pitää etsiä uusi minä, ehkä se todellinen minä. Silloin huomaa, mistä kaikesta on jäänyt vaille ja mistä kaikesta on luopunut. Ei ole ystäviä, eikä läheisiä. Lapsiin on ehkä kaukainen suhde ja puoliso on kaikonnut jo aikoja sitten. Hän elää omaa elämäänsä. Tämä voi olla niin ahdistavaa, että tarvitsee jotain, mikä helpottaa ahdistusta.

Valmistuin vuonna 2004 päihdetyöntekijäksi. Silloin jo puhuttiin siitä, että tulee todellinen päihdepommi, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Nyt saammekin lukea lehdistä, kuinka eläkeläiset eroavat ja kuinka päihdeongelma on suuri eläkeläisten keskuudessa. Varsinkin naisten juominen on lisääntynyt. Esim. Helsingin Uutiset kirjoittaa 1.8.17 ”Eläkeläiset käyttävät enemmän alkoholia kuin koskaan ennen – usein syynä yksinäisyys ja masennus.” Suomenmaassa oli myös kirjoitus 15.2 17: ”Asiantuntija varoittaa eläkeläisten alkoholin käytön tuhoisista seurauksista – juoko ”märkä sukupolvi” itsensä hengiltä?” Ikään­ty­vien nais­ten päih­de­on­gel­maan on vai­kea puut­tua, yli­o­pis­ton­leh­to­ri Tar­ja Or­jas­nie­mi sa­noo kirjoituksessa. Ylen Uutiset otsikoivat 24.2.17: ”Yhä useammat ikäihmiset juopottelevat ja erakoituvat – naiset kirivät miesten rinnalle.”

Ikäihmisten alkoholin käyttö lisääntyy jatkuvasti. Myös ikääntyneet naiset sairastuvat yhä useammin alkoholismiin. Alkoholin liikakäyttö näkyy muun muassa kotipalveluiden asiakaskäynneillä. Lainasin vain muutamia otteita. Nämäkin huolestuttavat minua todella paljon.

Eivät nämä eläkeläiset hillu kaduilla änkyräkännissä möykkäämässä. Hehän ovat koulutettuja, fiksuja ja älykkäitä ihmisiä. Hehän vain siemailevat viiniä, hissun kissun nauttien. Eivät he ole kännissä, he vaan tarvitsevat sen jokapäiväisen viininsä, joka on nimeltä riippuvuus. Olen useasti miettinyt: Mitä kirkko voisi tehdä, miten kirkko voisi tavoittaa nämä työorientoituneet eläkeläiset? Miten he voisivat sitoutua kirkkoon? Miten poistaa yksinäisyyden? Mitä kirkko voisi heille tarjota jo ennen kuin he tarvitsevat sitä jokapäiväistä viiniään? Uskon, että on paljon eläkeläisiä, jotka iloitsisivat, jos löytäisivät sellaista mielekästä toimintaa, mihin voisi sitoutua. Minulla ei ole yksiselitteistä vastausta. Sen tiedän, että Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” Matt. 11:28 Voisiko tästä lähteä liikkeelle? Haluaisin heittää haasteen kirkolle. Ottaisikohan se kopin?

Tuula Kosunen, kirkon lähityöntekijä, Kampin kappeli

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Näkökulmat yhteen!

    Jaa myös muille: 81 Jakoa Lisää Happy D-day! Syyskuun ensimmäisen päivän tienoilla vietetään omaa diakoniatyöntekijöiden ja diakonian viran päivää. Tänä vuonna päivä on tarkalleen tämän kirjoituksen julkaisupäivänä. Hyvää D-päivää siis. Diakonian tehtäviä on sangen monenlaisia. Itse toimin parhaillaan diakonian kehittämisen parissa Helsingin kaupungin ja seurakuntayhtymän yhteisessä kaksivuotisessa Ruoka-avun kehittämishankkeessa. Hanke on kokonaisuudessaan hyvin monimuotoinen. Tässä…

  • Miten sinä selviäisit, jos et tietäisi milloin on palkkapäivä?

    Jaa myös muille: 50 Jakoa Lisää Entä jos palkka ei tulisikaan silloin, kun pitäisi? Entä jos rahaa ruokaan ei olisi? Entä jos lääkkeisiin ei olisikaan varaa, vaikka ne olisivat loppu? Arki pyörii helposti, kun tulot ja menot ovat tiedossa, mutta entä jos näin ei ole? Mitä tehdä, kun rahaa elämiseen ei ole eikä tietoa milloin sitä…

  • Arvot (on)

    Jaa myös muille: 39 Jakoa Lisää Istun Pyhän Jysäyksen seurakuntatalon toimistossa ja kuuntelen äidin kertomusta. Hän järkyttyi, kun Lastenklinikan osastolääkäri tiukkasi häneltä, että potilastietoihin on kirjattava tieto montako kertaa hänen poikansa ylipäätään elvytetään. Luvun kirjaamiseen äiti ei suostunut, kysyi lääkäriltä, että lopetettaisiinko niin kuin koira? Lapsi oli joutunut tehohoitoon vaikean epilepsiakohtauksen jälkeen, kun päivystyksessä liian…

  • Sehän on itsestään selvää

    Jaa myös muille: 39 Jakoa Lisää On itsestään selvää, että voin ostaa kahvin ja pullan tai käydä lounaalla kohtuuhintaisessa ruokapaikassa. Voin valita kalliimman tai halvemman ruuan välillä – usein arkisin otan sen halvemman ja viikonloppuisin herkuttelen vähän paremmilla raaka-aineilla. Uutta takkia varten saatan säästää, että voisin ostaa kalliimman kevättakin, joka toivottavasti kestää sekä aikaa että…

  • Unelmat leikkauksien ja hylkäämisten jälkeen

    Jaa myös muille: 82 Jakoa Lisää Tiesikö Richard Bach viisikymmentä vuotta sitten kirjoittaessaan kirjan Lokki Joonatan, että tästä sata sivuisesta kirjasta tulee kuolematon tarina jälkipolville. Tarina ei kerro lokkien elämästä sen enempää kuin välttämättömän: lokit lentävät matalalla etsiessään ruokaa ja elävät parvissa satama-altaissa kirkuen ja rääkyen äänekkäästi. “Useimmille lokeille lentäminen ei ole pääasia, vaan syöminen….

  • Armoa maratonmatkalle

    Jaa myös muille: 171 Jakoa Lisää Kuluneen kahden vuoden aikana, Malmin seurakunnassa työskenneltyäni, olen päässyt niin mielekkäiden työtehtävien pariin, että aika ajoin koen päässeeni suorastaan työn ytimeen. Tarkoitan tällä lähinnä sitä, kun olen saanut ohjata yhteistyössä Äimä ry:n (Äidit irti synnytysmasennuksesta) kanssa masennuksen, uupumuksen tai ahdistuksen oireista kärsivien äitien vertaistukiryhmiä. Elämän matka alkaa syntymästä päättyen sitten…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.