Merkonomi, ekonomi tai reipas poika saa paikan…

Olen aina tehnyt töitä. Heti, kun valmistuin ammattiini, menin töihin. Etenin työpaikallani. Luin lisää, kehitin itseäni. Välillä tein kahta työtä. Opiskelin ja tein työtä. Kaikki ihmissuhteeni liittyvät työhöni, pitihän sitä luoda suhteita. Uhrasin vapaa-aikani työlleni ja sen tuomiin kekkereihin. Nehän edistivät uraani. Uhrasin perheeni, lasteni syntymäpäivät, koulujuhlat, rippijuhlat jne. koska olin töissä. Ajattelin, että näin tuon perheelleni hyvän toimeentulon. Uhrasin tärkeät ihmissuhteeni tai niiden puutteen – työn alttarille. Muutin usein paikkakunnalta toiselle työni perässä, sitoutumatta mihinkään tai kehenkään, paitsi tietysti työntekoon. Se oli elämäni tärkein asia. Vuodet kuluivat ja lähestyi päivä, jolloin jäin pois töistä – pakolliselle vanhuuseläkkeelle. Esimies piti minulle puheen, jossa hän kehui panostani työpaikallani. Hän kehui, kuinka arvokas olin ollut firmalleni. Se tuntui hyvältä, sen eteenhän olin tehnyt koko elämäni työtä. Työkavereiden kanssa luvattiin pitää yhteyttä. Sain kiitokseksi ja muistoksi kukkia ja lahjoja.

Aluksi oli aivan ihanaa olla vaan. Nautin rennoista päivistä, siemailin muutaman lasin viiniä. Nukuin myöhään ja valvoin pitkään. Oli hyvä olla. Oli kuin olisin lomalla, kuitenkin niin, etten pitänyt enää työkännykkääni auki, sitähän olin aina lomillani tehnyt. Nyt en ollut tavoitettavissa ja itseasiassa kukahan minua edes enää tavoittelisi? Huomasin, että olin melko yksin. Join näissä syvissä mietteissä lisää viiniä. Tajusin, että olin sitoutunut yhteiskuntaan, toisiin ihmisiin, itseeni ja oikeastaan kaikkeen, ainoastaan työni ja työminäni kautta. Tämä tuntui ahdistavalta. Join lisää viiniä, se helpotti – hetkeksi.

Tämä tarina voisi olla monen Matin, Maijan, Pekan ja Liisan kertomaa. He ovat älykkäitä, korkeasti koulutettuja, fiksuja, hyvin toimeentulevia eläkeläisiä, jotka ovat uhranneet elämänsä työlle. Heidän identiteettinsä on ollut työ. Sitten kun sitä työtä ei enää ole, jää tyhjän päälle ja pitää etsiä uusi minä, ehkä se todellinen minä. Silloin huomaa, mistä kaikesta on jäänyt vaille ja mistä kaikesta on luopunut. Ei ole ystäviä, eikä läheisiä. Lapsiin on ehkä kaukainen suhde ja puoliso on kaikonnut jo aikoja sitten. Hän elää omaa elämäänsä. Tämä voi olla niin ahdistavaa, että tarvitsee jotain, mikä helpottaa ahdistusta.

Valmistuin vuonna 2004 päihdetyöntekijäksi. Silloin jo puhuttiin siitä, että tulee todellinen päihdepommi, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Nyt saammekin lukea lehdistä, kuinka eläkeläiset eroavat ja kuinka päihdeongelma on suuri eläkeläisten keskuudessa. Varsinkin naisten juominen on lisääntynyt. Esim. Helsingin Uutiset kirjoittaa 1.8.17 ”Eläkeläiset käyttävät enemmän alkoholia kuin koskaan ennen – usein syynä yksinäisyys ja masennus.” Suomenmaassa oli myös kirjoitus 15.2 17: ”Asiantuntija varoittaa eläkeläisten alkoholin käytön tuhoisista seurauksista – juoko ”märkä sukupolvi” itsensä hengiltä?” Ikään­ty­vien nais­ten päih­de­on­gel­maan on vai­kea puut­tua, yli­o­pis­ton­leh­to­ri Tar­ja Or­jas­nie­mi sa­noo kirjoituksessa. Ylen Uutiset otsikoivat 24.2.17: ”Yhä useammat ikäihmiset juopottelevat ja erakoituvat – naiset kirivät miesten rinnalle.”

Ikäihmisten alkoholin käyttö lisääntyy jatkuvasti. Myös ikääntyneet naiset sairastuvat yhä useammin alkoholismiin. Alkoholin liikakäyttö näkyy muun muassa kotipalveluiden asiakaskäynneillä. Lainasin vain muutamia otteita. Nämäkin huolestuttavat minua todella paljon.

Eivät nämä eläkeläiset hillu kaduilla änkyräkännissä möykkäämässä. Hehän ovat koulutettuja, fiksuja ja älykkäitä ihmisiä. Hehän vain siemailevat viiniä, hissun kissun nauttien. Eivät he ole kännissä, he vaan tarvitsevat sen jokapäiväisen viininsä, joka on nimeltä riippuvuus. Olen useasti miettinyt: Mitä kirkko voisi tehdä, miten kirkko voisi tavoittaa nämä työorientoituneet eläkeläiset? Miten he voisivat sitoutua kirkkoon? Miten poistaa yksinäisyyden? Mitä kirkko voisi heille tarjota jo ennen kuin he tarvitsevat sitä jokapäiväistä viiniään? Uskon, että on paljon eläkeläisiä, jotka iloitsisivat, jos löytäisivät sellaista mielekästä toimintaa, mihin voisi sitoutua. Minulla ei ole yksiselitteistä vastausta. Sen tiedän, että Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” Matt. 11:28 Voisiko tästä lähteä liikkeelle? Haluaisin heittää haasteen kirkolle. Ottaisikohan se kopin?

Tuula Kosunen, kirkon lähityöntekijä, Kampin kappeli

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Mitä ehtii 15 minuutissa?

    Jaa myös muille: Lisää Viisitoista minuuttia ei ole enää entisellään. Aiemmin ajattelin kepeästi, että vartti sinne tai tänne. Mutta koskaan 15 minuuttiin ei ole sisältynyt sellaista latausta kuin nyt. Pandemia on nostanut esiin yhden ihmisen voimakkaimmista perustarpeista: tarpeen kanssakäymiseen toisten kanssa. Hekin, jotka eivät ole aiemmin kärsineet eristäytyneisyydestä, ovat nyt sitä saaneet maistaa. Yhtä ihmisryhmää…

  • Oma koti kullan kallis

    Jaa myös muille: Lisää Perjantai kääntyy iltapäivään. Kiireinen työviikko ja perheen pyörittämisen touhut ovat vaatineet veronsa. Kaipaan lepoa ja tarvitsen omaa rauhaa. Haluan kotiin. Kävelen metron liukuportaita alas. Penkillä nukkuu likaisissa vaatteissa mies. Hän on käpertyneenä kylmässä, lopen uupunut ja yksin. Katson miestä, teen niin kuin lukuisat muutkin, kävelen ohi. En halua häiritä, en tiedä…

  • Mikä ihmeen ”Ihmisoikeuspuolustaja”?

    Jaa myös muille: Lisää Ihmisoikeuspuolustaja on ihminen, joka pitää kaikkien ihmisten ihmisarvoa luovuttamattomana -toinen ei ole toista arvokkaampi vaan meillä kaikilla on oikeus esim. turvaan, puolueettomaan oikeudenkäyntiin ja toimeentuloon. Ihmisoikeuspuolustaja ei käännä päätään, jos näkee vääryyden tapahtuvan, eikä sulje suutaan jos joku joutuu kiusatuksi tai väärin tuomituksi. Ihmisoikeuspuolustaja ei aja vain omaa etuaan ja omiensa…

  • Safkaa ja yhteyttä

    Jaa myös muille: Lisää Useissa Helsingin ev.lut. seurakuntien ja niiden yhteisen työn toimipisteissä pääsee arkisin syömään, yleisimmin 1-3 eurolla. Myös Myös kahvilayhteyttä ja kauppojen ylijäämäruokaa on tarjolla useissa paikoissa viikoittain. Tällä hetkellä vähintään kerran viikossa auki olevia ruokailu- ja kahvilatapahtumia sekä pienimuotoisia ruokajakoja on yhteensä 45:ssä toimipisteessä 63 kertaa viikossa. Suurin osa tapahtumista on yhteisöllisiä…

  • Sinä leipäjonossa kävijä, haluamme kuulla tarinasi!

    Jaa myös muille: Lisää ”Jouduin jäämään varhaiseläkkeelle. Tulot tippuivat, mutta menot jäivät, joten pakko välillä hakea täältä helpotusta ruokapöytään.” Helsingin seurakuntien oppilaitostyö ja diakoniatyö sekä vapaaehtoisina joukko alan opiskelijoita keräävät tarinoita Myllypuron leipäjonossa. Ensimmäinen kerta oli perjantaina 13.11. Jonottajia oli noin 800. Jokaisen heistä tarina on ainutlaatuinen ja pysäyttävä. Huomasimme, että moni oli ilahtunut siitä, että heidän…

  • Oman kuplani ulkopuolella

    Jaa myös muille: Lisää Reilu kaksikymmentä lasta tulee nopein askelin seurakuntakeskukseen. Koulu on ohi ja nyt lauletaan yhdessä ruokalaulu. Aiemmin päivällä on ollut työttömien ruokailu, mutta keittäjät ovat keittäneet reilusti enemmän tietäessään lapsijoukon tulevan iltapäivällä syömään. Ruoasta nirsoilemisesta ei ole tietoakaan. Lapset syövät reippaasti. Muistikuva on noin parinkymmen vuoden takaa eräästä Vantaan seurakunnasta. Diakoniatyöntekijät olivat…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.