Pimeät huoneet

Pelkäsin pienenä pimeää. Pelkäsin mörköä, joka asuu sängyn alla. Isoveli katsoi elokuvan Tappajahai. Minua kiellettiin katsomasta, mutta halusin näyttää rohkeuteni veljelleni ja katsoin elokuvan kielloista huolimatta. Yöllä tuolin päällä ollut vaatemytty muuttui haiksi. Piti sytyttää ja sammuttaa valot monta kertaa, jotta sain varmuuden siitä, ettei se ollut hai. En rohjennut sanoa tästä äidille ja isälle. Minuahan oli kielletty katsomasta sitä elokuvaa.

Kuusi viikkoa sitten perjantain ja lauantain välisenä yönä en saanut unta. Minua pelotti. Tuntui, että kehoni sisällä on rautakanki ja en saanut itseäni rennoksi. Päivällä oli työpaikkani mennyt kiinni ja se on kiinni vieläkin. Minä en silloin yöllä pelännyt itse koronaa, vaikka sitäkin minun on syytä pelätä. Minä pelkäsin tulevaa maailmaa, jota en tunne. Millaiseen yhteiskuntaan me palaamme? Tai eihän se ole palaamista enää. Millaiseen yhteiskuntaan saavumme, kun tämä on ohi? Kuinka monen konkurssin ja avioeron kautta?

Aikuisena on vaikeaa myöntää, että pelkää, koska hävettää pelätä. Ehkä muitakin pelottaa ja hävettää ja siksi eivät myönnä pelkäävänsä. Ehkä siksi aikuisten pelosta ei puhuta niin paljon kuin lasten. Siitäkin huolimatta, että aikuisten pelot ovat aikuisten kokoisia. Eivät ne ole vaatemyttyjä pimeän huoneen tuolinkarmilla. Ne ovat pelkoja maailman taloudesta, omasta taloudesta, voimien riittämisestä, unelmien sortumisesta, läheisten terveydestä, elämästä ja kuolemasta.

Minun kotini on pieni. En pelkää huoneita, joissa ei ole valot. Pienenä sytyttelin valoja huoneisiin, joissa oli pimeää vanhempien ollessa poissa kotoa. Saattaisin nyt aikuisenakin pelätä pimeitä huoneita, jos olisin suuressa talossa. Kesämökillä minua pelottaa joskus illalla mennä ulkohuussiin, joka on pimeällä pihan perällä. Ikään kuin metsässä olisi jotakin vaarallista.

Nyt kaikki työni on etätyötä. Niitä ihmisiä, joita tapaan normaalisti kasvotusten, kohtaan nyt vain puhelimen kautta. Tässä ajassa poikkeavaa on myös se, että yleensä minulta apua hakevien ihmisten pelot eivät ole samoja kuin minun pelkoni. Ja siksi voin olla heille valoisa ja toivorikas auttaja. Nyt minun täytyy välillä esittää urheaa, jotta voisin valaa toivoa. Tässä ajassa minua pelottavat ihan samat asiat kuin niitä ihmisiä, jotka minulle soittavat ja keskusteluapua pyytävät.

Rohkeuden ja pelon aiheet ja ajat vaihtelevat. Joskus pelko on yhteinen. Desmond Tutu sanoi, että toivo on kyky nähdä, että on olemassa myös valoa huolimatta kaikesta pimeydestä. Ehkä tänään on minun vuoroni sytyttää valoja sinun pimeisiin huoneisiisi. Ja huomenna, kun minä pelkään, toivottavasti joku toinen valaisee minun varjoisat kammarini.

Nanna Helaakoski, Kampin kappelin vs. toiminnanjohtaja

Kuva: freeimages.com

 

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Sadonkorjuun satoa aiheesta ”Jos olisin tiennyt”

    Jaa myös muille: 134 Jakoa Lisää Jos olisin tiennyt, että heinäkuu on kesän paras kuukausi, olisin ottanut lomani siihen. Jos olisin tiennyt, että mansikat loppuvat ja hinnat nousevat, olisin pakastanut marjat ajoissa. Jos olisin tiennyt, että korona kestää puolitoista vuotta, olisin matkustellut ennen epidemian alkua. Jos olisin tiennyt, että sisareni kuolee lähdettyäni sairaalasta, olisin ollut…

  • Tule kuulemaan, kun kirkko tuo leipäjonon kävijöiden ääntä kuuluviin

    Jaa myös muille: 134 Jakoa Lisää Olen 59-vuotias nainen. Jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle noin vuosi sitten. Vaikka asun tuetussa asunnossa ja saan joitakin tukia, pienen eläkkeen takia ruoka-apu on minulle elintärkeää. Käyn eri leipäjonoissa 2-3 kertaa viikossa. Tänne lähtö ei ole mukavaa, mutta käynnin jälkeen on hyvä mieli, kun on saanut jääkaapin täyteen ja ulkoilmaa. Olen 19-vuotias…

  • Parisuhde vai pari suhdetta?

    Jaa myös muille: 134 Jakoa Lisää Olen työssäni kohdannut ihmisiä, joiden parisuhde on syystä tai toisesta muuttunut paratiisista helvetiksi. Joskus mustelmaisia poskia on yritetty peitellä meikillä, joskus syytetään klassista kaapinovea tai muuta itseaiheutettua tapaturmaa. Joskus rakkaan sanat ovat lyöneet itsetunnon niin rikki, että sirpaleita ei jaksa enää kerätä. Kuka nyt haluaisi kertoa, että rakkaan hyväily…

  • ”Mistä tunnet sä naapurin…”

    Jaa myös muille: 134 Jakoa Lisää Kollega välittää minulle yhteydenottopyynnön. Naapuri on huolissaan ikäihmisen pärjäämisestä kotona. Naapurilla on ollut aikaa, taitoa ja halua auttaa. Mutta tilanne on kääntymässä niin vaativaksi, ettei naapuriapu enää riitä.  Yhteisvoimin lähdemme etsimään yksinäiselle, sairaalle eläkeläiselle tukea. Avun löytyminen ei aina ole yksinkertaista. Ammattilainenkin saa soitella monta puhelua ja turhautumiseen asti…

  • Timon tarina, osa 2: Pitäkää tunkkinne

    Jaa myös muille: 134 Jakoa Lisää Linkki Timon tarinan 1. osaan, Luottamus syntyy Timo jatkoi elämäntarinansa läpikäymistä kotonaan diakoniatyöntekijän kanssa. Puhuminen sujui hyvin, sillä nyt tuntui olevan juuri oikea hetki siihen. Nopealla aikataululla tullut irtisanominen oli järkyttänyt Timoa kovasti. Pahimman yli selvittyään hän kuitenkin hakeutui TE-palveluiden tarjoamaan Työnhakuvalmennukseen. Siellä hän oppi arvioimaan osaamistaan ja muotoilemaan…

  • Hiljainen tieto välittyy kohtaamisissa ja kietoo pauloihinsa

    Jaa myös muille: 134 Jakoa Lisää Maahanmuuttajataustaisille kotiäideille kohdennetussa MoniNainen arki- hankkeessa opittiin hyviä käytänteitä ja kehitettiin uusia toimintamalleja, mutta suurimmat oivallukset syntyivät hiljaisesta tiedosta, jota maahanmuuttajanaiset toivat mukanaan. Hiljainen tieto, vahva yhteys Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymien ja EU:n osarahoittama MoniNainen arki -hanke päättyi huhtikuussa 2025. Sen aikana tuettiin maahanmuuttajataustaisten kotiäitien monilukutaitoa yhteisöllisin menetelmin. Hanke…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.