Miten puhun itselleni?

Viisitoista vuotta sitten istuin vastapäätä ihmistä, joka sanoi minulle: ”Puhut kivasti ja kauniisti toisista ihmisistä, mutta itsestäsi puhut aika kovasti ja lyhyesti. Miksi?”.  Hänellä oli työnohjaajana ja ihmisenä uskallusta ja syytä haastaa minut. Jouduin miettimään omaa sisäistä puhettani.

Sisäinen puhe käsittää ne ajatellut sanat, joita ihminen puhuu itselleen. Se on omaa itseä kannustavaa ja itsen puolella olevaa tai sitten itseä vastaan kääntyvää, riippuen siitä, miten ihminen puhuu itselleen. Sisäistä puhetta voi harjoitella tietoisesti. Kannattaa harjoitella armollista puhetta!

Hyvän sisäisen puheen vaaliminen ei ole helppoa ainakaan silloin, jos elämäntilanne on haastava ja elämässä on enemmän ”Ei oo ei tuu” -meininkiä kuin suvantoa. Silti sitä kannattaa opetella oman jaksamisen takia. Minua kannattelee ajatus, että ihminen on arvokas oman itsensä takia, siksi että hän on olemassa ja hengittää. Kun ymmärrämme tunteen tasolla, että jokaisella on arvo ilman suorituksia ja että olemme arvokkaita, vaikka kokisimme toisin, alamme harjoittaa myötätuntoa itseämme kohtaan.

Myötätunnon harjoitus muotoutuu vähitellen tietoiseksi, jos sitä tekee säännöllisesti. Minulle puheen vaaliminen oli ja on yhteydessä siihen, että ymmärrän, ettei toisten ihmisten odotuksia pysty aina täyttämään. Parhaimmillaan sisäinen puhe muuttuu voimaksi, joka ei kiellä sitä, mitä joutuu kokemaan, mutta kannustaa tai lohduttaa omaa itseä.

Sisäinen puheeni on tarvinnut myös ulkopuolisen tekijän. Tämä tekijä on ollut Jumala ja toiset ihmiset. Kokemus hyväksytyksi tulemisesta ja rakastettuna olemisesta on kantanut siihen, että oma sisäinen puhe on voinut muotoutua. Tällä hetkellä mietin, puhuisinko itselleni hyviä sanoja, vaikka kokisin olevani hyvin yksin, kaiken rakkauden ulkopuolella tai muuten kaukana ihmisistä tai Jumalasta. En osaa vastata.

Sisäisen puheen ylläpito on varmasti helpompaa, jos on saanut rakkautta muilta. Koen kuitenkin tavoitteeksi puhua itselleni armollisesti, riippumatta siitä mitä ulkoisissa olosuhteissa tapahtuu. Samasta asiasta puhun työssäni ihmisille, joita tapaan. Ymmärrän, että sisäinen puhe ei ole kikka, jolla kaikki asiat selviävät ja elämä muuttuu ongelmattomaksi. Se alkaa kuitenkin vahvistaa itse itseään: kun puhuu itselleen kannustavasti tai arvostavasti, ymmärtää hiljalleen, millainen oma arvo ihmisenä on riippumatta siitä, millaista oma arki on.

Sisäinen puhe on todella tärkeää nyt korona-aikana, kuten muissakin suurissa kriiseissä, joissa jokin ulkoinen uhkaa perusturvallisuutta, väsyttää tai kapeuttaa näköaloja. Tapaamme diakoniatyössä omaa suuntaa ja tilaa sekä identiteettiä etsiviä, henkisesti tai hengellisesti kyseleviä, monella lailla epävarmoja tai hukassa olevia ihmisiä, joiden kanssa työtä tehdessä on tärkeä rohkaista tai tuoda toivoa ja vielä enemmän opettaa pieniä tunne- ja ajatustaitoja, joilla hyvää sisäistä puhetta voi pitää yllä silloinkin, kun ei ole työntekijän kannattelemana.

Työntekijälle itselleenkin sisäisen puheen tarkkaaminen on tärkeää. Ihmisiä tässä ollaan, ihan jokainen kaipaavina ja rakkautta odottavina. Jotta voisi rakastaa muita edes hetkittäin, on hyvä aloittaa itsestä ja omasta sisäisestä puheestaan.

Avuksi sisäisen puheen harjoittamiseen silloin kun puhuminen tuntuu vaikealta:

1 Rukous: Jos sinulla on tapana rukoilla, voit pyytää Jumalalta rohkaisua ja vahvistusta hetkinä, jolloin alat puhua sisäistä puhetta. Pyydä näkökykyä, jotta olisit armollinen ja kannustava ja sietäisit omia heikkouksiasi tai epäonnistumisiasi.

2 Tunnemaalaaminen tai piirtäminen: Nauti väreistä, piirrä tai maalaa paperille muotoja. Älä tee esittävää kuvaa, vaan nauti muodoista ja liikkeistä. Hengitä rauhallisesti, ole läsnä itsellesi. Harjoitus auttaa sinua sietämään olemista olemisen vuoksi. Se voi vahvistaa ajatusta omasta riittävyydestä.

3 Etsi joku muu konkreettinen, itsellesi sopiva tapa. Sisäinen puhe saattaa vahvistua.

Olen mallintanut näitä työssäni ja saanut palautetta, että nämä toimivat.

Nina Klemmt, Kallion seurakunnan diakoniatyöntekijä