Itä-Helsinki – Suomen paras paikka kasvattaa lapset

Muutin perheeni kanssa Itä-Helsinkiin kahdeksan vuotta sitten. Olin saanut Vartiokylän seurakunnasta töitä ja halusin lyhentää työmatkaani. Ei muutto nyt aivan uskonhyppy ollut, mutta jonkinlainen askel tuntemattomaan. Olimme puolisoni kanssa asuneet opiskeluaikana Helsingin keskustassa ja sitten valmistumisen jälkeen kuusi vuotta Espoossa. Itä-Helsinki oli lähinnä tuntematonta ja tutkimatonta seutua, johon uutisvirta yhdisti lähes poikkeuksetta epäedullisia luonnehdintoja. Ennen muuttoamme eräs tuttu päivitteli asiaa ja pelkäsi, että saan turpaani Itä-Helsingissä. Niin, totta tosiaan, tulikohan tässä tehtyä nyt emämunaus? Kahdeksan vuoden kokemuksella uskallan sanoa, että Itä-Helsinki on mainettaan paljon parempi. Itse asiassa näiden vuosien jälkeen kynnys on todella korkea muuttaa oikeastaan yhtään minnekään pääkaupunkiseudulla. Täällä on hyvä asua. Kirjoituksen otsikko palautuu erääseen naapurini kanssa käytyyn keskusteluun. Asiantuntijat korostavat, että monikulttuurisessa maailmassa pärjääminen edellyttää empatiakykyä, ymmärrystä erilaisista uskonnollisista taustoista tulevia kohtaan, taitoa yhteistyöhön monenlaisten ihmisten kanssa ja kykyä arvostaa erilaisuutta. Ja oikeastaan kaikkeen tähän valmentaa lastemme arki kuin huomaamatta. Lähikoulussamme lapset osaavat suomen lisäksi noin 30 muuta kieltä. Kaveriporukka koulussa ja harrastuksissa ja pihaleikeissä muodostaa siis rikkaan kulttuurien ja tapojen kattauksen. Ja kuitenkin samaan aikaan lasten leikeissä ja vaikkapa futisharrastuksen parissa yhteistä on paljon enemmän kuin sitä, mikä erottaa. Kun hyviin opettajiin ja kouluihin, erinomaisiin harrastusmahdollisuuksiin ja loistaviin palveluihin yhdistää vielä monipuoliset ulkoilumaastot, niin pakettihan on suorastaan huikea. Itä-Helsinki, Suomen paras paikka kasvattaa lapset. Eikä turpaankaan ole toistaiseksi tullut.

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Köyhyys ei ole kenenkään ilo

    Jaa myös muille: Lisää Köyhyys ei ole ilo, on osa vanhaa sanontaa. Oletettavasti jaamme käsityksen sanonnan paikkansapitävyydestä. Köyhyydessä on aina puute jostain. Useissa diakonian keskusteluissa on puute rahasta. Se taas on seurausta muista puutteista, kuten terveydestä, työstä tai koulutuksesta. Kun nämä kasautuvat, puutteiden luettelo yksinasujilla ja perheissä kasvaa: ruoka, vaatteet, lääkkeet, harrastukset, koti ja turvallisuus….

  • Rakkauden aliravitsemus

    Jaa myös muille: Lisää ”Olet ainoa ihminen, joka välittää minusta.” Tällaisen pysäyttävän lauseen olen kuullut pari kertaa tämän vuoden puolella. Lause laskee harteille taakan: tuntuu ikään kuin olisin ainoana vastuussa tästä ihmisestä. Kolme vuotta sitten vietin kolme kuukautta yhdessä maailman köyhimmistä maista, Etiopiassa. Siellä suuri osa ihmisistä asuu itse rakennetuissa pelti- tai savimajoissa, monet syövät…

  • Pieniä ihmeitä idässä

    Jaa myös muille: 75 Jakoa Lisää Viime vuonna innostuin podcasteista. Mikäli nettikeskusteluihin on luottamista, niin innostui moni muukin, joka oli kyllästynyt radiokanavien poukkoilevaan äänisaasteeseen ja keskeytyksien sarjatuleen. Podcast on puheohjelma, jonka voi tilata tai valita netistä monesta eri palvelusta. Mielestäni hienointa podcasteissa on intiimi tunne, joka syntyy kuunnellessa – kuin itsekin istuisi saman pöydän ääressä…

  • Näkökulmat yhteen!

    Jaa myös muille: Lisää Happy D-day! Syyskuun ensimmäisen päivän tienoilla vietetään omaa diakoniatyöntekijöiden ja diakonian viran päivää. Tänä vuonna päivä on tarkalleen tämän kirjoituksen julkaisupäivänä. Hyvää D-päivää siis. Diakonian tehtäviä on sangen monenlaisia. Itse toimin parhaillaan diakonian kehittämisen parissa Helsingin kaupungin ja seurakuntayhtymän yhteisessä kaksivuotisessa Ruoka-avun kehittämishankkeessa. Hanke on kokonaisuudessaan hyvin monimuotoinen. Tässä keskityn omaan…

  • Niukkuus ajaa meidät yhteen

    Jaa myös muille: Lisää Aloitin työurani päihdetyössä 30 v sitten. Auttajatahojen väliset raja-aidat olivat korkeat. Vertaisryhmien jäsenet karsastivat ammattiauttajia ja päihdeklinikoilla karsastettiin vertaisauttajia. Kukin oli poteroitunut omaan tapaansa auttaa. Pari vuotta sitten sain mahdollisuuden osallistua uudenlaiseen valmennukseen. Se kokosi samaan huoneeseen sekä päihdekuntoutujia että päihdetyön ammattilaisia – jotkut olivat sekä että. Edelleen olin havaitsevinani ennakkoluuloja,…

  • Yksin syöjistä yhdessä syöjiksi

    Jaa myös muille: Lisää Seurakuntasalit alkavat taas pian täyttyä diakoniaruokailijoista kesätauon jälkeen. Herkullinen ruoantuoksu leijailee kaikissa Itä-Helsingin seurakunnissa joko viikoittain tai kuukausittain järjestettävillä lounailla. Vatsansa saa täyteen eurolla tai parilla tai jopa maksutta. Esimerkiksi Vuosaaressa ruokailu aloitettiin 1990-luvun alkupuolella vastauksena alueen asukkaiden ahdinkoon suurtyöttömyyden aikana. Vaikka lama sittemmin hellitti ja ajat välillä paranivat, diakonialounaan suosio on…

Yksi kommentti

  1. Hyvä kirjoitus Mikko! Olen itsekin asunut idässä nyt 8 vuotta ja yllättynyt positiivisesti alueen viihtyvyydestä. Lapsille ja aikuisille on paljon tarjontaa harrastuspuolella ,ulkoilumaastot ja luonto alkavat takapihalta. Naapurit ovat tuttuja ja yhteisöllisyys pelaa, Idässä on hyvä olla ja elää:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.