Rajoja rikkova työ
Rajapinnoilta löytyi oma PAIKKANI diakoniatyöntekijänä
Havahduin erään keskustelun jälkeen ymmärtämään omaa työtapaani kirkossamme tai paremminkin työskentelyäni omalla alueellamme. Siinä käytävällä kerroin ilmeisen kattavasti työtehtävistäni vanhainkodissa, palvelutalossa, kauppakeskuksessa, kodissa ja viljelypalstalla. Meidän kahden entuudestaan tuntemattoman ihmisen välille syntyi yhteys; puhuimme omista töistämme ja intohimoistamme kirkon työntekijöinä. Keskustelumme oli dialogia parhaimmillaan!
Kiitän sinua kesäpappimme, että haastoit minua kertomaan työstäni. Kuuntelit aivan hiljaa ja totesit: ”Ilmeisesti pidät työskentelystä rajapinnoilla.” Tämä kohtaaminen liikutti minua ja sai hyvälle mielelle – olen oikeassa paikassa.
Tilojen puute ajaa ulos
Kannelmäenkin seurakunnalla oli vielä kymmenen vuotta sitten tiloja, joihin pystyi helpostikin kutsumaan kymmeniä ihmisiä. Varasi vain tilan ja palvelun sinne. Siihen tottui ja kuvitteli, että näin mennään jatkossakin. Mutta tulikin sisäilmaongelmia, korjaustarpeita ja kalliita kustannuslaskelmia sekä vuosien odottelua . Enää ei ollut ovensuuta, jonka edessä olisi voinut sanoa: Tervetuloa!
Kun ei ole omaa ”kotipesää”, on edessä ”ajolähtö” Ehkä meidän diakoniatyöntekijöiden on ollut luontevaa lähteä sisätiloista ulos, sillä olemmehan harjoitelleet ihmisten kohtaamista kirkon seinien ulkopuolella 150 vuotta. Ehkä. Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin -sanonta kuvailee ajatuksiani osuvasti. Nyt tulevat esille ne paikat, joissa olen voinut luontevasti kohdata alueemme asukkaat. Niihin on pitänyt vain mennä ja astua vieraalle alueelle. On jätettävä taakse tuttu ja turvallinen tervetulotoivotus ja oltava yhtenä muiden joukossa. Tämän kaltaisia rajapintoja eli Paikkoja, joissa ollaan uusin roolein, lähdin tänä kesänä etsimään.
Pyhiinvaellusta tapahtumasta tapahtumaan
”Matkalla saat, mitä matkalla tarvitset” -periaatteella lähdin kesän tapahtumiin. Otin kutsun vastaan, kiitin siitä ja kysyin: ”Mitä tuon tullessani?” Vein Kanneltalon 30-vuotisjuhliin seurakunnan tervehdyksen kukkien kera. Olin pukeutunut juhlavasti, onnittelin yhteistyökumppania ja astuin juhlahumuun. Sain olla juttukaverina, käsikynkkänä, kuuntelevana korvana ja samalla nauttia Unelmaveistos- kakusta, kamarimusiikista ja upeasta Chydeniuksen konsertista.
Toisena päivänä olin Malminkartanon puolella pitkäaikaistyöttömien Kesätapahtumassa jakamassa smoothieta, esitteitä sekä kertomassa diakoniatyön mahdollisuuksista yhteistyökumppaneillemme. Kolmas mieleen jäävä tapahtuma oli aluetyömme yhteinen tempaus asukkaiden iloksi. Saimme koolle satapäisen yleisön brasilialaisen teeman ympärille. Malminkartanolaiset villiintyivät ja taisi vähän diakonikin innostua samban rytmeihin.
Tulossa on vielä Elojuhlat sekä uutuutena Kyläjuhlat, joihin aion mennä. Suosittelen kaikkiin mahdollisiin yhteisöä rakentaviin tapahtumiin osallistumista, eritoten näiden rajoitusvuosien jälkeen. Aina tapahtumissa löytyy joku, joka on kaveria vailla. Ja niissä hetkissä tietää, että on oikeassa paikassa, oikeaan aikaan!
”Onpa kiva, kun olette täällä. Vaikkei tulisi sisälle juttelemaan, niin tietää, että olette siellä.
PAIKKA – Ihmistä varten
Käytäväkeskustelussa kerroin kesäpapillemme Kauppakeskus Kaaren PAIKASTA, seurakuntamme omasta tilasta liiketilojen joukossa. Paikan toiminnan aikana sadat kävijät ovat todenneet kuin yhdestä suusta: ”Onpa kiva, kun olette täällä. Vaikkei tulisi sisälle juttelemaan, niin tietää, että olette siellä. Tulee turvallinen olo, kun pääsee juttelemaan, vaikkei olisi puheaikaa tai matkalippua. Saa pikaterapiaa ilmaiseksi eli ihminen kohtaa minut, kun kassat eivät ehdi puhua.” Minua ilahdutti myös kauppakeskusjohtajan kommentti: ”On hienoa, että myyntiä tavoittelematon yhteisö on tiloissamme, te olette hieno brändi. Ja meillä on hyvä yhteistyö!”
Paikkamme on ihmistä varten ja olemme kauppakeskuksessa osa yhteisöä. Kauppakeskus on minulle hyvin mieluinen työpaikka, ja viihdyn sen ihmisvilinässä. Ilmeisesti olen löytänyt oman tapani tehdä yhteiskunnallisesti ja hengellisesti tärkeää työtä. Olen saanut yhdistää kaksi elementtiä juuri tällä elävällä ja alati muuttuvalla rajapinnalla.
- Diakoniatyö on kuin yhteiskunnan turvaverkon hiljainen lanka – yksin lähes huomaamaton, mutta ilman sitä verkko alkaa repeillä - 20.05.2026
- “Kerronko ensin hyvät vai huonot uutiset?”- kysymyksen äärellä diakoniavastaanotolla - 22.04.2026
- Jokainen ihminen on laulun arvoinen – jokainen diakoniatyöntekijä tietää sen - 18.02.2026
