Onnellista paikkaa etsimässä

Työarkeni koostuu tosi suurelta osin mielen ja mielettömyyden asioista. Erityisesti yksilökohtaamisten yhteydessä käsitellään näitä teemoja tosi paljon. Usein henkinen pahoinvointi kätkeytyy konkreettisemman hädän, kuten taloudellisen pulman, taakse. Apua on vaikea pyytää, kun on tähänkin asti selvinnyt omin voimin.  

Vahvankin ihmisen mieli on koetuksella pettymyksen, väsymyksen, katkeruuden, surun tai yksinäisyyden tunteiden kanssa. Kuulen tosi usein lauseen “kun nyt ei enää jaksaisi tätä”. Usein vastaan, että “no ei sun pitäisikään joutua jaksamaan. Ei elämää pidä joutua jaksamaan.” 

Liian usein näen vaikeaa elämää. Mieletöntä, usein yksinäistä, vaikeaa elämää byrokratian rattaissa. Hyvin harvoin ihminen on ihan yksin vastuussa painolastiensa kertymisestä. Ihmisen suhde ympäröivään maailmaan määrittää painon määrän. Suhdetekijöitä on monta alkaen ylisukupolvisista taakoista ja päättyen puhtaaseen tuuriin. Tähän väliin mahtuu monta mieletöntä, ihmisestä riippumatonta tekijää.  

Mieletöntä on esimerkiksi se, kun yhteiskunta unohtaa ihmisen. Tai ei unohda, vaan katsoo yli. Mieletöntä on järjestelmän taipumattomuus ja se, että jotkut meistä on vaan numeroita viivan alla. Mieletöntä se, että maailman onnellisimmassa maassa elää koko metropolialueen verran ihmisiä köyhyysrajan alapuolella. Mieletöntä, että köyhä ei pääse terapiaan. 

Silloin kun olemme oman mielemme varassa, meidän täytyy olla tosi reippaita. Minua on yksinäisissä, surullisissa ja mielettömissä elämänjaksoissa kantanut ajatus onnellisesta paikasta. Tiedättehän, sellaisesta yksityisestä oman mielen sisäisestä paikasta, jonne ei mahdu mitään pahaa.

 

Onnellinen paikka samalla tyhjentää ja täyttää. Se tyhjentää minut omasta itsestäni, oman mieleni mielettömyydestä. Täyttää rauhalla, laskee olkapäät ja houkuttelee esiin hymyn.  Minun onnellinen paikkani on Youtube-video, jossa televisiojuontaja James Corden ja laulaja Harry Styles ovat autoajelulla. Ajelun aikana he laulavat yhdessä ja keskustelevat musiikista ja elämästä. Hassuttelevat.

Nykyään tarvitsen onnellista paikkaani harvemmin, mutta on tosi ihanaa tietää, että se on olemassa ja että mulla on sinne aina pääsy. Olen myös esitellyt sen parille lähimmälle ihmiselleni ja toivottanut heidät tervetulleeksi sinne tarvittaessa. Se on tuntunut tosi hyvältä. 

Diakoniatyössä me emme hoida tai anna diagnooseja. Meidän merkityksemme on erilainen. Me annamme aikaa ja tilaa. Kuuntelevat korvat ja terävät silmät. Me annamme havaintomme yhteiskunnan päätöksentekijöiden käyttöön ja toivotaan, että niitä käytettäisiin hyvään.  Onnellista paikkaa me emme voi taata, mutta turvallinen kylläkin. Onnellisen paikan etsiminen ja löytäminen on kai jokaisen omalla vastuulla, mutta me voimme auttaa. 

ps. Tästä pääset vierailemaan mun onnellisessa paikassa.