Ole hiljaa!

Olen retriitti-ihminen. Sellainen, joka viihtyy mökillä tai veneellä viikon ilman televisiota, radiota tai nettiä. Sellainen, joka kaipaa ihmisten seuraa, mutta nauttii siitä, että hiljaisuutta ei tarvitse täyttää väkinäisellä puheella. Sellainen, jonka mielestä saunassa on ihaninta olla hiljaa. Sellainen, jonka on pakko päästä ainakin kerran vuodessa paikkaan, jossa saa luvan kanssa olla hiljaa monta päivää.

Tiedän, että monen ihmisen elämässä parin päivän pako hiljaisuuteen on mahdotonta. Muu elämä ei pysähdy vaikka itse niin haluaisin tehdä, ja kaupungissa taustaääniä ei voi välttää. Mahdollista on vaalia hiljaisuutta omassa arjessaan, kukin tavallaan.

Mielestäni hiljaisuudessa tärkeintä on pysähtyminen. Sen päättäminen, että minun ei tarvitse nyt suorittaa mitään. Pyykit saavat olla kasassa, sähköpostissa vastaamattomia viestejä. Puhelin voi olla äänettömällä, eikä minun tarvitse olla läsnä muille ihmisille ja heidän tarpeilleen koko aikaa. Kukaan ei kuole jos nipistän itselleni tästä päivästä puoli tuntia ja lopetan kaiken tekemisen hetkeksi.

Hiljaisuudessa olemista pitää opetella. Se ei tule itsestään. Hyvä keino on mennä ohjattuun retriittiin, vaikkapa tänne www.hdl.fi/heponiemi tai googlettaa hakusanalla retriitti. Monet seurakunnatkin järjestävät hiljaisuuden päiviä ja useamman päivän retriittejä. Retriitissä päivää rytmittävät yhteiset rukoushetket ja ruokailut. Siellä on myös mahdollisuus jutella retriitinohjaajien kanssa hiljaisuudessa mahdollisesti nousseista ajatuksista.

Hiljaisuus hoitaa sisimpää. Jumala puhuu kun me itse olemme hiljaa.