Elämän virta

Monimuotoisiin vivahteikkaisiin sävyihinsä,
surun tummista ilon vaaleisiin sävyihinsä,
virta tuo virta vie.

Muuttolinnut, kompassin lailla,
kuljettavat meitä, ajasta aikaan, ajanlaskun lailla,
kurjet kertovat kevään koittavasta ilosta,
ajan rajallisuudesta, syksyn haikeuteen saatellen.

Vapaana kuin taivaan lintu
oman elämäni sateenkaaressa
kuljen jälleen lapsuuden kirjani pitkospuilla,
pieni tyttö, vielä minäkin,
lapsuuteni muistoihin palaan.

Sunnuntaiaamuisin suuntaan metsään,
metsään, puiden keskelle, sammalten pehmeyteen, ympäröivään hiljaisuuteen,
minun kirkkooni.

Luojan luoma kauneus, kaikkialla,
meren ääretön olemus, rauha,
ympärilläni,
auringonsilta veden pinnalla,
tuhansina timantteina, hangen loisteessa.

Puutarhapalstallani odotan, odotan
kohta jo lumesta nousemassa kevään ensimmäiset kukkaset,
unissanikin jo teitä odotan.

Päivän väsymyksen jälkeen rauha laskeutuu, hiljennyn, ihmisen elämä,
alati palaa muistoihin,
Lapin luonto, vapaana ajasta,
alati kaipaus tulevaan,
vapaana ajasta,
taivaskaipuu…

Mikaelin seurakunnan vapaaehtoisten käsityökerholaisten kanssa pohdittiin elämäntaitoja, osana Ikäinstituutin Elämäntaidot esiin-kampanjaa. Työvälineenä käytettiin maisemakuvia, joiden kautta jokainen sai jakaa omaa tarinaansa ja sen voimauttavia asioita.

Meillä jokaisella on omat voiman ja jaksamisen lähteemme, mieti hetki omiasi ja kiitä niistä jokaisesta erikseen ja yhdessä. Surun, murheen ja ikävänkin keskellä löytyy pieniä arjen helmiä.

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Latest posts by Katri Kulmala (see all)

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.