Mikä saa lähtemään vapaaehtoistoimintaan?

”Mikä saa sinut lähtemään vapaaehtoistoimintaan?”

Minulla on tapana esittää kysymys aina, kun olen tutustumassa uuteen ihmiseen, joka on kiinnostunut vapaaehtoisena toimimisesta. Vastauksia on toki niin monia kuin on vastaajiakin, mutta hyvin usein nousee ajatus muiden auttamisesta. Haluaa jotenkin olla hyödyksi muille.

Vapaaehtoistoimintaa määritellessä yleissitovana periaatteena voikin pitää sitä, että toiminta on muiden ihmisten tai yhteisöjen hyväksi tehtyä. Toki vapaaehtoisena voi myös toimia vaikkapa eläinten tai luonnon hyväksi, mutta siihenkin sisältyy ajatus siitä, ettei toimi hyödyttääkseen (vain) itseään.

Vaikka vapaaehtoisuus pohjaakin muiden auttamiseen, on myös tärkeää, että se antaa jotain vastavuoroisesti tekijälleen. En oikein usko, että kukaan ihminen jaksaisi kovin pitkään sellaisessa vapaaehtoistehtävässä, mistä ei kokisi itse saavansa jotain. Toki se jotain ei ole rahallinen korvaus, kuten työelämässä, mutta usein sitäkin merkittävämpää: hyvä mieli, uudet ystävät, uusien taitojen oppiminen, uudet kokemukset ja niin edelleen.

Itse löysin ensimmäisen kerran vapaaehtoistoiminnan pariin ollessani 14-vuotias, kun minusta tuli seurakunnan kerhonvetäjä. Ystäväni kanssa pidimme teatterikerhoa ala-asteikäisille kerran viikossa, ja tuo vapaaehtoistehtävä oli itselleni todella merkittävä. Se opetti valtavasti vastuuta ja toi uuden ulottuvuuden omaan teatteriharrastukseen. Tietysti se oli myös kauhean hauskaa ja muistelen yhä lämmöllä ihania näytelmiä, joita kerholaisten kanssa syntyi.

Olipa syy vapaaehtoiseksi lähtemiselle mikä tahansa, ihmisten halu antaa omasta ajastaan muiden on aina yhtä koskettavaa ja valtavan arvokasta. Ajattelen, että siinä ollaan ihmisyyden ytimessä: olemme täällä toinen toisiamme varten. Pidän itseäni todella onnekkaana, että saan työssäni vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina jatkuvasti kohdata ihmisiä, jotka haluavat auttaa ja tulla mukaan seurakunnan toimintaan vapaaehtoisuuden kautta.