Minun kirkkoni on toivon kirkko
Olohuoneemme on täynnä aikuisia. Mitä tummemmaksi ilta syvenee, sitä hiljemmin ja matalammalla äänellä he puhuvat.
Näen vakavia kasvoja, kostuneita silmiä, surullisia ja myötätuntoisia hymyjä. Joku tapailee kitaraa, miesten ja naisten äänet yhtyvät koruttomaksi lauluksi.
Kitara laitetaan sivuun, kädet ristiin. Silloin kiipeän isäni syliin ja kuuntelen. Isän ääni on syvä ja hyvä, lempeä. Kun isä lopettaa rukouksen, monet hymyilevät. Hiljainen juttelu kovenee puheensorinaksi. Joku tarttuu taas kitaraan ja kiitoslaulu kohoaa kattoon.
Tämä oli minun ensimmäinen kirkkoni, meidän olohuoneemme. Ihmiset kertoivat murheensa, murheesta nousi rukous, rukouksesta kiitos. En ymmärtänyt siitä muuta kuin tunnelman. Ensin ilma sakeni, sitten keveni.
Minun kirkkoni oli kuunteleva kirkko. Rukouksen kirkko.
Kirkko keskellämme tukee ja toivoo
Koska ihmisten monet kohtalot ja elämäntilanteet olivat niin voimakkaasti elämässämme läsnä, näen kirkon keskellämme, kärsivissä ihmisissä. Jokainen meistä kärsii joskus. Ja kaikilla herää kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Joskus huulille nousee voimaton huuto. Silloin moni kysyy, missä Jumala on.
Ajattelen, että synkimpään pimeyteen kuuluu yksinäisyys. Jeesus huusi pimeimpänä hetkenään: Isä, miksi hylkäsit minut. Ei kysynyt, vaan huusi – tai oikeammin korisi, kehossa ei ollut enää voimaa huutaa. Henkitoreissaan huutaminen kertoo kokemuksen toivottomuudesta.
Kristinuskon paradoksi on siinä, että toivottomuuteen sisältyy toivo. Miten huuto mykkään pimeyteen ei pysähdy, vaan kantaa sen läpi. Jossain rotkon reunalla kajastaa uusi aamu. Tämä oli kokemukseni myös lapsuuteni olohuonekirkossa, jotkut tulivat toivonsa heittäneinä, mutta lähtivät keventynein sydämin.
Vuoden 2018 seurakuntavaalien teema on Minun kirkkoni. Se tarkoittaa, että jokaisen kysymykset ja kokemukset mahtuvat saman kirkon sisään, vaikka ne olisivat erilaisia kuin jonkun toisen.
Minun kirkkoni on toivon kirkko. Millainen on sinun kirkkosi?
Misku Välimäki
Kirjoittaja on Roihuvuoren seurakunnan tiedottaja ja projektityöntekijä.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Roihuvuoren seurakunnan Kiikari-lehdessä (10/2018).
- Silmäni aukaise katsomaan maailmaa toisen ihmisen silmin - 29.05.2026
- Ruoka ei riitä avuksi – ja miksi sen pitäisikään riittää? - 04.03.2026
- Työtön, et ole turhake! - 05.02.2025
