Tositoimiin paremman maailman puolesta!

Vapaaehtoisuus on värikästä vastuunkantoa!

Haluan, että seurakunnan vapaaehtoiset kokevat: ”Meitä on paljon ja siinä on voimaa!”

Tämän toiveen esitin jo kolme vuotta sitten, kun olin hiljattain aloittanut Mikaelin seurakunnan vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina. Näen sen toteutuvan monissa vapaaehtoisporukoissa ja paljon on tehty sen hyväksi, että ihmisten osallisuus ja vastuunkanto seurakunnissa vahvistuu. Vapaaehtoistoiminta kirkossa on keskeinen painopiste ja jatkuva kehityskohde, ja se myös kuuluu olennaisesti kirkon perusolemukseen.

Omalle työlleen tulee kuitenkin helposti sokeaksi ja sitä urautuu tiettyihin ajatusmalleihin, rakenteisiin ja fraaseihin. Olikin hyvällä tavalla järkyttävää törmätä Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajan, kirjailija & toimittaja Kaisa Raittilan Facebook-kirjoitukseen siitä, mikä kirkon vapaaehtoistoiminnassa mättää.

Siis mitä, onko siinä jotain vikana? Vapaaehtoistoimintahan tekee hyvää itselle ja toisille!

Hetken hämmästeltyäni aloin kuitenkin olla samaa mieltä Raittilan kanssa. Kirkko ei tee tarpeeksi selväksi (itselleen ja muille) sitä, että se todella tarvitsee lisää vastuunkantajia tekemään yhdessä tätä maailmaa paremmaksi paikaksi. Työllämme voisi myös olla vahvempi brändi, kauaskantoinen maine, joka saisi ihmiset kiinnostumaan ja haluamaan mukaan. Kirkon työntekijät ja lukuisat vapaaehtoiset tekevät jo valtavasti hyvää, ja siitä hienosta työstä olemme saaneet lukea tässäkin blogissa. Raittila kuitenkin nostaa esiin sen seurakuntien alueilla asuvien suuren reservin, jonka toimintatarmo on vielä ottamatta käyttöön.

Miten onnistuisimme vielä paremmin rakentamaan sellaista seurakuntaelämää, jossa ihan jokainen tasapuolisesti kantaisi vastuuta yhteisestä hyvinvoinnista? Millainen viesti pitää lähettää, että vastauksena joukkoihimme liittyy lisää ihmisiä, jotka ovat valmiita laittamaan itseään likoon yhteiseksi hyväksi?

Helsingin seurakuntien vapaaehtoistoiminnassa on käytetty slogania ”Ihmisenä ihmiselle”. Se kuvaa mielestäni hyvin sitä perusasiaa, mitä kirkon (vapaaehtois)toiminta on. Olemme olemassa toinen toisiamme varten, ja saamme olla tavallisia ihmisiä tavallisen ihmisen taidoin. Ja jos omaa jotain erityisosaamista, niin hyvä sekin! ”Ihmisenä ihmiselle” tuo mieleen myös yhden hyvin erityisen ihmisen. Jumala itse tuli ihmiseksi ihmisten keskelle, ollakseen mahdollisimman lähellä meitä. Jeesus oli Jumalan valtakunnan vapaaehtoinen, joka toimi lähimmäistensä – meidän kaikkien – hyväksi, äärimmäisyyksiin asti ja sen yli. Siinäpä meille yhteistä nimittäjää ja brändiä!

Mielikuvien ja arvomaailman lisäksi tarvitaan kuitenkin myös konkretiaa. Selkeitä tehtäviä, tositoimintaa, rohkeaa vastuunottoa.

Parasta vapaaehtoisena toimimisessa on, kun huomaa, että tekemällään työllä on todella merkitystä. Että ilman minua jotain asiaa ei olisi tapahtunut. Ja siinä Raittila osuu oikeaan, että kirkko kyllä voisi tuoda vielä enemmän esiin sitä, että tekijöitä ihan oikeasti tarvitaan ja tekemistä riittää:

Jos seurakunta asettaa tavoitteen tarpeeksi korkealle, esimerkiksi niin, että se päättää huolehtia, ettei sen alueella yksikään omaishoitaja joudu nääntymään taakkansa alle tai että kaikki sen alueen viisivuotiaat oppivat iltarukouksen tai että jokaiselle syrjäytymisvaarassa olevalle nuorelle on kummiaikuinen, se tajuaa voimavarojensa riittämättömyyden ja joutuu kutsumaan kaikki kynnelle kykenevät mukaan.”

Meidän pitäisi arkailematta unelmoida paremmasta maailmasta, asettaa tavoitteita sen saavuttamiseksi ja haastaa jokainen toimimaan sen puolesta. Huomata herkemmin ja kertoa avoimemmin, missä tekijöitä tarvitaan ja ottaa ihmisten kyvyt käyttöön.

Ja kysyä rohkeasti toisiltamme: voit sä jeesaa?!

 

Ps. Siinä olen kyllä eri mieltä Raittilan kanssa, että seurakunnissa jo olemassaolevat vapaaehtoisryhmät olisivat ”harmaata, vapaaehtoiskoordinaattorin paimentamaa karjaa”. Vapaaehtoisissa on voimaa ja heidän panoksensa tunnustetaan ja sitä arvostetaan. Heidän kauttaan moni ihminen tulee autetuksi. Heidän toteuttamina monet tapahtumat ilahduttavat alueen asukkaita. Heidän taitonsa rikastuttavat seurakunnan elämää. Ei siis mitään harmaata märehtimistä, vaan värikästä vastuunkantamista!

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • ”Älä kävele ohi! Tarvitsen sinua”

    Jaa myös muille: 334 Jakoa Lisää Työskentelin viimeiset kolme vuotta Herttoniemen seurakunnan diakoniatyöntekijänä ja osana työtäni myös Myllypuron elintarvikejakelussa. Seuraava Mirjan tarina on fiktiivinen kertomus, joka on koottu oikeista tarinoista ja aidoista kohtaamisista Elintarvikejakelun kävijöiden kanssa. ”Seison leipäjonossa. Kylmä viima pyyhkii kasvojani, vettä ripottelee hiljalleen. Syksy on jälleen edessä. Kuinka paljon asiat ovatkaan muuttuneet viime…

  • Luonto hoitaa ja hoivaa

    Jaa myös muille: 171 Jakoa Lisää ”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen. Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon, se luonnon uudeks luopi ja kutsuu elohon.” Perinteisesti luonto merkitsee suomalaisille paljon. Yhteiskunnan muutokset, erityisesti kaupungistuminen,  ovat kuitenkin heikentäneet luontoyhteyttämme. Vaikka itse olen maalta kotoisin ja asunut vain muutaman vuoden Helsingissä, koen…

  • Unelmien kirkko

    Jaa myös muille: 87 Jakoa Lisää Kehittämistyö, innovointi, trendit ja visio. Kuulostaako kirkolta? Ei minustakaan. Jostain syystä yksi Suomen suurimmista organisaatioista ja työllistäjistä, evankelis-luterilainen kirkko, ei ole osannut hypätä vauhdikkaasti etenevään tulevaisuusjunaan. Avauksia on kyllä ollut, ja joskus jopa pöhinääkin, mutta vaikutukset ovat jääneet maltillisiksi. Kirkko menettää jäseniä enemmän kuin saa, ja tämä on laittanut…

  • ”Kari, nyt sinun ei tarvitse kiirehtiä enää ikinä mihinkään”

    Jaa myös muille: 72 Jakoa Lisää ”Tervetuloa kirkkooni”, toivotti Kari meidät tervetulleeksi kotiinsa. Kari lepäsi vuoteellaan, vyötäröstä alaspäin halvaantuneena ja kertoi meille elämäntarinansa. Kari harrasti nuorena menestyneesti seiväshyppyä ja oli 16-vuotiaiden sarjassa tilastoykkönen. Hän menestyi myös kansainvälisissä kilpailuissa. Eräänä vuonna Kari loukkaantui niin, että EM- kisat jäivät välistä ja sen myötä koko kilpaurheilu-ura jäi taakse….

  • Kaikkien kaupunkien diakonit, liittykää yhteen! – diakoninen manifesti 

    Jaa myös muille: 118 Jakoa Lisää Kirkkojärjestyksessä linjataan seuraavaa: “Seurakunnan ja sen jäsenten tulee harjoittaa diakoniaa, jonka tarkoituksena on kristilliseen rakkauteen perustuva avun antaminen erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta.” (KJ4., §3.) Osallistuin syyskuun viimeisenä viikonloppuna järjestetyille Kirkon yhteiskuntapäiville. Päivät lähetettiin Malmilta, itselleni tutuilta hoodeilta niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisesti. Yksi päivien…

  • Pohdintaa diakonian vastaanotolta

    Jaa myös muille: 38 Jakoa Lisää Diakonian vastaanotolla tapaa ihmisiä monissa erilaisissa elämäntilanteissa. Monille on yhteistä se, että elämässä on tullut muutama mutka matkaan tavalla tai toisella. Mutkat voivat liittyä joko terveyteen, talouteen, ihmissuhteisiin, asumiseen tai oikeastaan mihin vaan. Monesti tuntuu, ettei oma ammattitaito oikein meinaa riittää jokaisen ongelman ja elämän osa-alueen läpikäymiseen. Onneksi diakoniassakin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.