Tositoimiin paremman maailman puolesta!

Vapaaehtoisuus on värikästä vastuunkantoa!

Haluan, että seurakunnan vapaaehtoiset kokevat: ”Meitä on paljon ja siinä on voimaa!”

Tämän toiveen esitin jo kolme vuotta sitten, kun olin hiljattain aloittanut Mikaelin seurakunnan vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina. Näen sen toteutuvan monissa vapaaehtoisporukoissa ja paljon on tehty sen hyväksi, että ihmisten osallisuus ja vastuunkanto seurakunnissa vahvistuu. Vapaaehtoistoiminta kirkossa on keskeinen painopiste ja jatkuva kehityskohde, ja se myös kuuluu olennaisesti kirkon perusolemukseen.

Omalle työlleen tulee kuitenkin helposti sokeaksi ja sitä urautuu tiettyihin ajatusmalleihin, rakenteisiin ja fraaseihin. Olikin hyvällä tavalla järkyttävää törmätä Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajan, kirjailija & toimittaja Kaisa Raittilan Facebook-kirjoitukseen siitä, mikä kirkon vapaaehtoistoiminnassa mättää.

Siis mitä, onko siinä jotain vikana? Vapaaehtoistoimintahan tekee hyvää itselle ja toisille!

Hetken hämmästeltyäni aloin kuitenkin olla samaa mieltä Raittilan kanssa. Kirkko ei tee tarpeeksi selväksi (itselleen ja muille) sitä, että se todella tarvitsee lisää vastuunkantajia tekemään yhdessä tätä maailmaa paremmaksi paikaksi. Työllämme voisi myös olla vahvempi brändi, kauaskantoinen maine, joka saisi ihmiset kiinnostumaan ja haluamaan mukaan. Kirkon työntekijät ja lukuisat vapaaehtoiset tekevät jo valtavasti hyvää, ja siitä hienosta työstä olemme saaneet lukea tässäkin blogissa. Raittila kuitenkin nostaa esiin sen seurakuntien alueilla asuvien suuren reservin, jonka toimintatarmo on vielä ottamatta käyttöön.

Miten onnistuisimme vielä paremmin rakentamaan sellaista seurakuntaelämää, jossa ihan jokainen tasapuolisesti kantaisi vastuuta yhteisestä hyvinvoinnista? Millainen viesti pitää lähettää, että vastauksena joukkoihimme liittyy lisää ihmisiä, jotka ovat valmiita laittamaan itseään likoon yhteiseksi hyväksi?

Helsingin seurakuntien vapaaehtoistoiminnassa on käytetty slogania ”Ihmisenä ihmiselle”. Se kuvaa mielestäni hyvin sitä perusasiaa, mitä kirkon (vapaaehtois)toiminta on. Olemme olemassa toinen toisiamme varten, ja saamme olla tavallisia ihmisiä tavallisen ihmisen taidoin. Ja jos omaa jotain erityisosaamista, niin hyvä sekin! ”Ihmisenä ihmiselle” tuo mieleen myös yhden hyvin erityisen ihmisen. Jumala itse tuli ihmiseksi ihmisten keskelle, ollakseen mahdollisimman lähellä meitä. Jeesus oli Jumalan valtakunnan vapaaehtoinen, joka toimi lähimmäistensä – meidän kaikkien – hyväksi, äärimmäisyyksiin asti ja sen yli. Siinäpä meille yhteistä nimittäjää ja brändiä!

Mielikuvien ja arvomaailman lisäksi tarvitaan kuitenkin myös konkretiaa. Selkeitä tehtäviä, tositoimintaa, rohkeaa vastuunottoa.

Parasta vapaaehtoisena toimimisessa on, kun huomaa, että tekemällään työllä on todella merkitystä. Että ilman minua jotain asiaa ei olisi tapahtunut. Ja siinä Raittila osuu oikeaan, että kirkko kyllä voisi tuoda vielä enemmän esiin sitä, että tekijöitä ihan oikeasti tarvitaan ja tekemistä riittää:

Jos seurakunta asettaa tavoitteen tarpeeksi korkealle, esimerkiksi niin, että se päättää huolehtia, ettei sen alueella yksikään omaishoitaja joudu nääntymään taakkansa alle tai että kaikki sen alueen viisivuotiaat oppivat iltarukouksen tai että jokaiselle syrjäytymisvaarassa olevalle nuorelle on kummiaikuinen, se tajuaa voimavarojensa riittämättömyyden ja joutuu kutsumaan kaikki kynnelle kykenevät mukaan.”

Meidän pitäisi arkailematta unelmoida paremmasta maailmasta, asettaa tavoitteita sen saavuttamiseksi ja haastaa jokainen toimimaan sen puolesta. Huomata herkemmin ja kertoa avoimemmin, missä tekijöitä tarvitaan ja ottaa ihmisten kyvyt käyttöön.

Ja kysyä rohkeasti toisiltamme: voit sä jeesaa?!

 

Ps. Siinä olen kyllä eri mieltä Raittilan kanssa, että seurakunnissa jo olemassaolevat vapaaehtoisryhmät olisivat ”harmaata, vapaaehtoiskoordinaattorin paimentamaa karjaa”. Vapaaehtoisissa on voimaa ja heidän panoksensa tunnustetaan ja sitä arvostetaan. Heidän kauttaan moni ihminen tulee autetuksi. Heidän toteuttamina monet tapahtumat ilahduttavat alueen asukkaita. Heidän taitonsa rikastuttavat seurakunnan elämää. Ei siis mitään harmaata märehtimistä, vaan värikästä vastuunkantamista!

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.