Taistelua turvapaikasta ja oikeudesta elää

refugee photo
Kuvan henkilö ei liity kirjoitukseen.

Näen Facebookissa videon, joka on kuvattu Metsälän vastaanottokeskuksessa. Siinä itsemurhan tehnyttä nuorta miestä kuljetetaan pois paareilla. Alla on monia kommentteja, joista välittyy epätoivoa, väsymystä, ihmetystä ja pelkoa. Monet pyytävät apua itselleen. Laitan kommentin, jossa kerron, että olen käytettävissä, jos haluat keskustella. Seuraavana päivänä eräs irakilainen, joka on sisällä Metsälässä, laittaa viestiä, että haluaa keskustella kanssani. Lupaan mennä tapaamaan häntä mahdollisimman pian.

Menen paikan päälle luullen, että hän on yksikössä, jossa hän voi liikkua vapaasti, ja että voisimme mennä esimerkiksi ulos juttelemaan. Tajuan kuitenkin pian, että hän on ”säilössä” lukkojen takana. Kerron, ketä olen tullut tapaamaan, minkä jälkeen minulta pyydetään henkilöllisyyspaperit. Laitan tavarani lukolliseen kaappiin ja annan sen avaimen ja ajokorttini vartijalle.

Kuljen tarkastusportin kautta edemmäs, jossa minut vielä tarkastetaan metallinpaljastimella, ja pyydetään riisumaan kenkäni, jotka saan myöhemmin takaisin jalkaani. Tämän jälkeen pääsen lukitusta ovesta sisään osastolle. Kättelen väsyneen ja hämillisen oloista nuorta miestä, ja meidät laitetaan pieneen keskustelukoppiin. Hän ei osaa suomea eikä englantia, joten olen ottanut mukaani irakilaisen tulkin. Häneen olen tutustunut turvapaikan hakijoiden mielenosoituksessa Rautatientorilla. Aloitamme keskustelun tulkin välityksellä. Minua hiukan ahdistaa tila, jossa olemme. Ovi on lukittu ja ohjeet annettu: kun haluan lähteä, minun pitää painaa kutsupainiketta, ja vartija tulee avaamaan oven.

Mies kertoo olleensa aikaisemmin Suomessa, josta hänet on siirretty Saksaan, ja sieltä takaisin Suomeen noin viikko sitten. Hänen suurin pelkonsa on, että hänet pakkopalautetaan Irakiin, jossa hänen ei olisi turvallista asua eikä elää. Mies kertoo, että näin kävi jollekin toiselle irakilaiselle juuri pari päivää aikaisemmin. Kuuntelen hänen tarinaansa ja otan häntä kädestä kiinni osoittaakseni, että välitän hänestä ja että haluan auttaa. Hän kertoo, että on kääntynyt kristityksi Saksassa ollessaan ja että usko Jeesukseen on tärkeä osa hänen elämäänsä. Jatkamme vielä juttelua jonkin aikaa, ja lupaan tulla katsomaan häntä uudelleen.

Ilman ennakkovaroitusta

Myöhemmin juttelemme WhatsAppin välityksellä, jossa hän voi käyttää käännösohjelmaa kääntämään teksti arabiaksi. Hän pyytää, että veisin hänelle seuraavassa tapaamisessa arabiankielisen Raamatun ja ristin, jonka hän voi ripustaa kaulaansa. Saan Raamatun eräältä irakilaiselta, joka on kääntynyt kristityksi ja johon olen myös tutustunut mielenosoituksessa vieraillessani. Otan Raamatun ja ristin mukaani seuraavalle tapaamiskerralle. Mies on edelleen peloissaan mutta rauhallinen. Hän sanoo, että aikoo ryhtyä nälkälakkoon, ellei pääse pois säilöstä. Tapaamisemme aikana hän kuitenkin lupaa, että jatkaa syömistä. Rukoilemme lopuksi yhdessä, ja lupaan yrittää auttaa häntä niin paljon kuin mahdollista.

Seuraavalla viikolla saan puhelun illalla juuri kun olen aloittamassa kevätjuhlaa työpaikallani Kallion seurakunnassa vapaaehtoisten kanssa. Soittaja on Metsälässä tapaamani irakilaisen miehen ystävä, joka on itsekin säilössä. Hän kertoo, että poliisit tulivat hakemaan miehen, jota olen käynyt tapaamassa, ja että he aikovat laittaa hänet parin tunnin päästä Irakiin lähtevään lentokoneeseen.

Mietin nopeasti, mitä voisin tehdä. En pysty lähtemään Metsälään, joten laitan päivityksen turvapaikanhakijoita auttavaan Facebook-ryhmään. Joitakin ryhmäläisiä lähtee lentokentälle katsomaan tilannetta. Kuulen myöhemmin, että tämän miehen asian käsittelyprosessi oli aivan keskeneräinen eikä hänelle ollut ilmoitettu palautuksesta etukäteen. Poliisit olivat vain hakeneet hänet. Kone lähtee eikä kukaan voi estää pakkopalautusta.

Olen elänyt turvapaikanhakijoiden rinnalla mielenosoituksessa helmikuusta asti ja kuullut liian monta samankaltaista tarinaa. Myöskin niiden, jotka eivät ole säilössä, on lähes mahdotonta rakentaa elämäänsä täällä. Oleskeluluvan saaminen on todella vaikeaa, ja kun negatiivisia päätöksiä on saanut, ei voi hakea opiskelupaikkaa ja työn saanti on lähes mahdotonta. Ainoa asia, mitä he voivat tehdä, on odottaminen.

Kaikki apu tarpeen

Mielenosoituksen kestäessä on ollut hienoa nähdä, kuinka monet kantasuomalaiset elävät näiden ihmisten rinnalla, vapaaehtoisesti. Apua annetaan elintarvikkeiden, kotimajoituksen, kielen opetuksen, henkilökohtaisten kontaktien, taidenäyttelyiden, erilaisten tempausten ja konserttien muodossa. On oltu yhteydessä päättäjiin ja pyritty vaikuttamaan siihen, että niistä ihmisistä, jotka ovat tänne päässeet, pidettäisiin parempaa huolta. Syntyneet ystävyyssuhteet ja keskusteluapu sekä pienikin taloudellinen tuki ovat todella tarpeeseen.

Turvapaikanhakijat tekevät paljon töitä saadakseen paremmat oikeudet elää Suomessa ja vaikuttaakseen siihen, että pakkopalautukset loppuisivat ja oleskeluluvan saanti helpottuisi eikä heidän tarvitsisi palata maihin, joissa ei ole turvallista elää. He eivät jaksa taistella yksin, vaan tarvitsevat paljon apua, tukea ja rinnalla kulkemista.

Käyn edelleen Metsälässä katsomassa niitä, jotka ovat siellä nyt vangittuina, ilman rikosta. Ilokseni olen huomannut, että heitä myös vapautetaan eikä se ole aina portti pakkopalautukseen.

 

Maarit van Santen, Kallion seurakunnan diakoni

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Kuka tarvitsee diakoniaa?

    Jaa myös muille: 22 Jakoa Lisää Seurakunnan aktiivisena maallikkojäsenenä joutuu selkiyttämään itselleen monia perusasioita. Eräs problemaattinen kysymys on, kuka tarvitsee diakoniaa, kuka sen määrittää ja millä perusteella. Vielä pari vuotta sitten saattoi Kirkko ja Kaupunki -lehden ilmoituksesta nähdä, että diakoniatyöntekijät tarjoavat puuroa tai soppaa vähävaraisille ja työttömille. Kirkon perustehtävän esittelyn perusteella diakonian palveluita tarvitsevat ne…

  • Sateenkaaren tuolla puolen – kirkko, Pride ja rippikoulu

    Jaa myös muille: 22 Jakoa Lisää Olen ohjaamassa rippikoululeiriä. Rippikoulun nuoret ovat ihania – heillä on paljon kysymyksiä ja he haluavat kysymyksiinsä oikeita vastauksia. He elävät todeksi tärkeitä elämäntaitoja ja sitä, millaista on olla lähimmäisenä maailmassa. He oppivat sovituksesta, armosta ja siitä, kuinka jokainen heistä on Jumalan kuva ja siksi täydellinen. Olen tosi onnellinen jokaisesta…

  • Kun luokseni saapuu ihminen

    Jaa myös muille: 22 Jakoa Lisää Luokseni saapuu ihminen, joka kysyy mahdollisuutta keskustelemiselle. Hän purkaa hetken huoliensa kuormaa ja sitten toteaa ”anteeksi että vaivaan sinua tällaisilla asioilla, varmaan jollain muulla olisi tärkeämpiä asioita.” Tämä on ajatus, jonka kuulee usein. Jopa harmillisen usein. Edellä esitettyyn tokaisuun sisältyy myrkyllinen ajatus yksilön omien huolien vähempiarvoisuudesta ja toisten ajan…

  • Pimeät huoneet

    Jaa myös muille: 22 Jakoa Lisää Pelkäsin pienenä pimeää. Pelkäsin mörköä, joka asuu sängyn alla. Isoveli katsoi elokuvan Tappajahai. Minua kiellettiin katsomasta, mutta halusin näyttää rohkeuteni veljelleni ja katsoin elokuvan kielloista huolimatta. Yöllä tuolin päällä ollut vaatemytty muuttui haiksi. Piti sytyttää ja sammuttaa valot monta kertaa, jotta sain varmuuden siitä, ettei se ollut hai. En…

  • Apua Koronan keskellä

    Jaa myös muille: 22 Jakoa Lisää Korona on muuttanut lähes koko maailman ihmisten elämää radikaalisti. Toisten elämää se muuttaa kuitenkin enemmän kuin toisten. Ne, joiden tilanne on heikko, on suhteessa vielä entistäkin heikompi. Tarvitsetko apua koronakriisin keskellä? Diakonia ei ole kiinni. Jos olet yli 70-vuotias, voit soittaa Helsinki-Avun puhelinnumeroon 09 310 10020. Muussa tapauksessa voit…

  • Haikeus tuo surun puseroon

    Jaa myös muille: 22 Jakoa Lisää Kesken kiireisen siivouspäivän, pienen kansion välistä tipahti vanha joulukortti, josta erotin edesmenneen tätini kauniilla käsialalla kirjoittaman jouluntoivotuksen. Tädilläni oli tapa muistaa läheisiään postikorteilla. Jokainen tätini lähettämä kortti oli erilainen, ja huolella valittu ja kirjoitettu. Tämä pieni muisto tätini hyvyydestä pysäytti päiväni ja istuin sohvalle. Ikävöin häntä. – ’’Heljä’’ Diakoniatyöhön…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.