Taistelua turvapaikasta ja oikeudesta elää

refugee photo
Kuvan henkilö ei liity kirjoitukseen.

Näen Facebookissa videon, joka on kuvattu Metsälän vastaanottokeskuksessa. Siinä itsemurhan tehnyttä nuorta miestä kuljetetaan pois paareilla. Alla on monia kommentteja, joista välittyy epätoivoa, väsymystä, ihmetystä ja pelkoa. Monet pyytävät apua itselleen. Laitan kommentin, jossa kerron, että olen käytettävissä, jos haluat keskustella. Seuraavana päivänä eräs irakilainen, joka on sisällä Metsälässä, laittaa viestiä, että haluaa keskustella kanssani. Lupaan mennä tapaamaan häntä mahdollisimman pian.

Menen paikan päälle luullen, että hän on yksikössä, jossa hän voi liikkua vapaasti, ja että voisimme mennä esimerkiksi ulos juttelemaan. Tajuan kuitenkin pian, että hän on ”säilössä” lukkojen takana. Kerron, ketä olen tullut tapaamaan, minkä jälkeen minulta pyydetään henkilöllisyyspaperit. Laitan tavarani lukolliseen kaappiin ja annan sen avaimen ja ajokorttini vartijalle.

Kuljen tarkastusportin kautta edemmäs, jossa minut vielä tarkastetaan metallinpaljastimella, ja pyydetään riisumaan kenkäni, jotka saan myöhemmin takaisin jalkaani. Tämän jälkeen pääsen lukitusta ovesta sisään osastolle. Kättelen väsyneen ja hämillisen oloista nuorta miestä, ja meidät laitetaan pieneen keskustelukoppiin. Hän ei osaa suomea eikä englantia, joten olen ottanut mukaani irakilaisen tulkin. Häneen olen tutustunut turvapaikan hakijoiden mielenosoituksessa Rautatientorilla. Aloitamme keskustelun tulkin välityksellä. Minua hiukan ahdistaa tila, jossa olemme. Ovi on lukittu ja ohjeet annettu: kun haluan lähteä, minun pitää painaa kutsupainiketta, ja vartija tulee avaamaan oven.

Mies kertoo olleensa aikaisemmin Suomessa, josta hänet on siirretty Saksaan, ja sieltä takaisin Suomeen noin viikko sitten. Hänen suurin pelkonsa on, että hänet pakkopalautetaan Irakiin, jossa hänen ei olisi turvallista asua eikä elää. Mies kertoo, että näin kävi jollekin toiselle irakilaiselle juuri pari päivää aikaisemmin. Kuuntelen hänen tarinaansa ja otan häntä kädestä kiinni osoittaakseni, että välitän hänestä ja että haluan auttaa. Hän kertoo, että on kääntynyt kristityksi Saksassa ollessaan ja että usko Jeesukseen on tärkeä osa hänen elämäänsä. Jatkamme vielä juttelua jonkin aikaa, ja lupaan tulla katsomaan häntä uudelleen.

Ilman ennakkovaroitusta

Myöhemmin juttelemme WhatsAppin välityksellä, jossa hän voi käyttää käännösohjelmaa kääntämään teksti arabiaksi. Hän pyytää, että veisin hänelle seuraavassa tapaamisessa arabiankielisen Raamatun ja ristin, jonka hän voi ripustaa kaulaansa. Saan Raamatun eräältä irakilaiselta, joka on kääntynyt kristityksi ja johon olen myös tutustunut mielenosoituksessa vieraillessani. Otan Raamatun ja ristin mukaani seuraavalle tapaamiskerralle. Mies on edelleen peloissaan mutta rauhallinen. Hän sanoo, että aikoo ryhtyä nälkälakkoon, ellei pääse pois säilöstä. Tapaamisemme aikana hän kuitenkin lupaa, että jatkaa syömistä. Rukoilemme lopuksi yhdessä, ja lupaan yrittää auttaa häntä niin paljon kuin mahdollista.

Seuraavalla viikolla saan puhelun illalla juuri kun olen aloittamassa kevätjuhlaa työpaikallani Kallion seurakunnassa vapaaehtoisten kanssa. Soittaja on Metsälässä tapaamani irakilaisen miehen ystävä, joka on itsekin säilössä. Hän kertoo, että poliisit tulivat hakemaan miehen, jota olen käynyt tapaamassa, ja että he aikovat laittaa hänet parin tunnin päästä Irakiin lähtevään lentokoneeseen.

Mietin nopeasti, mitä voisin tehdä. En pysty lähtemään Metsälään, joten laitan päivityksen turvapaikanhakijoita auttavaan Facebook-ryhmään. Joitakin ryhmäläisiä lähtee lentokentälle katsomaan tilannetta. Kuulen myöhemmin, että tämän miehen asian käsittelyprosessi oli aivan keskeneräinen eikä hänelle ollut ilmoitettu palautuksesta etukäteen. Poliisit olivat vain hakeneet hänet. Kone lähtee eikä kukaan voi estää pakkopalautusta.

Olen elänyt turvapaikanhakijoiden rinnalla mielenosoituksessa helmikuusta asti ja kuullut liian monta samankaltaista tarinaa. Myöskin niiden, jotka eivät ole säilössä, on lähes mahdotonta rakentaa elämäänsä täällä. Oleskeluluvan saaminen on todella vaikeaa, ja kun negatiivisia päätöksiä on saanut, ei voi hakea opiskelupaikkaa ja työn saanti on lähes mahdotonta. Ainoa asia, mitä he voivat tehdä, on odottaminen.

Kaikki apu tarpeen

Mielenosoituksen kestäessä on ollut hienoa nähdä, kuinka monet kantasuomalaiset elävät näiden ihmisten rinnalla, vapaaehtoisesti. Apua annetaan elintarvikkeiden, kotimajoituksen, kielen opetuksen, henkilökohtaisten kontaktien, taidenäyttelyiden, erilaisten tempausten ja konserttien muodossa. On oltu yhteydessä päättäjiin ja pyritty vaikuttamaan siihen, että niistä ihmisistä, jotka ovat tänne päässeet, pidettäisiin parempaa huolta. Syntyneet ystävyyssuhteet ja keskusteluapu sekä pienikin taloudellinen tuki ovat todella tarpeeseen.

Turvapaikanhakijat tekevät paljon töitä saadakseen paremmat oikeudet elää Suomessa ja vaikuttaakseen siihen, että pakkopalautukset loppuisivat ja oleskeluluvan saanti helpottuisi eikä heidän tarvitsisi palata maihin, joissa ei ole turvallista elää. He eivät jaksa taistella yksin, vaan tarvitsevat paljon apua, tukea ja rinnalla kulkemista.

Käyn edelleen Metsälässä katsomassa niitä, jotka ovat siellä nyt vangittuina, ilman rikosta. Ilokseni olen huomannut, että heitä myös vapautetaan eikä se ole aina portti pakkopalautukseen.

 

Maarit van Santen, Kallion seurakunnan diakoni

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Timon tarina, osa 2: Pitäkää tunkkinne

    Jaa myös muille: 86 Jakoa Lisää Linkki Timon tarinan 1. osaan, Luottamus syntyy Timo jatkoi elämäntarinansa läpikäymistä kotonaan diakoniatyöntekijän kanssa. Puhuminen sujui hyvin, sillä nyt tuntui olevan juuri oikea hetki siihen. Nopealla aikataululla tullut irtisanominen oli järkyttänyt Timoa kovasti. Pahimman yli selvittyään hän kuitenkin hakeutui TE-palveluiden tarjoamaan Työnhakuvalmennukseen. Siellä hän oppi arvioimaan osaamistaan ja muotoilemaan…

  • Leiriltä leirille- entä sen jälkeen?

    Jaa myös muille: 42 Jakoa Lisää Leirityö on rankkaa ja vaativaa. Leirille tulijat voivat olla entuudestaan tuntemattomia, tai korkeintaan pintapuolisesti tuttuja. Ainakaan leiriläiset eivät tunne toisiaan. Diakonian leireillä oman lisänsä tuovat useimpien osallistujien elämän rankat vastoinkäymiset tai traumaattiset kokemukset. Leirien suunnittelussa pyritään ottamaan huomioon erilaisia taustoja ja tarpeita. Kuitenkin etukäteen mietityttää miten kaikki tulee sujumaan,…

  • Onko muukalaisten toivottaminen tervetulleiksi kirkon työtä?

    Jaa myös muille: 42 Jakoa Lisää Matteuksenkirkon vahtimestarit opastavat perjantaisin seurakuntasaliin uudenlaisia kävijöitä, maahanmuuttajaäitejä pienten lasten kanssa. Helsingin seurakuntien uudessa strategiassa puhutaan paljon vieraskielisistä helsinkiläisistä. Strategian visiona on kristillinen yhteisö, johon helsinkiläisten on mutkatonta tulla ja jossa he voivat olla ja toimia. Myös maahanmuuttajat ovat helsinkiläisiä. Miten he pääsisivät mukaan seurakuntien hyvään toimintaan? Ovatko muutkin…

  • Sinäkö puolustaja?

    Jaa myös muille: 40 Jakoa Lisää Vaikeinta elämässä eivät ole omat murheet – vaikeinta on nähdä rakastamansa ihmisen kärsivän pystymättä häntä auttamaan. Muistan jo teininä pysähtyneeni ajatelman ääreen: en muista tarkkaa sanamuotoa enkä kirjoittajaa, mutta tuo puhutteli. Tuollaisessa tilanteessa on moni vanhempi, jonka lasta kiusataan. Tuntuu, että voisi olla valmis antamaan vaikka oikean kätensä, että…

  • Ilmastosankareita ja hävikinpelastajia

    Jaa myös muille: 145 Jakoa Lisää Viimevuosina on puhuttu paljon siitä, kuinka länsimaisen ihmisen hiilijalanjälki on kestämätön luonnon kannalta. Me kulutamme yksinkertaisesti liikaa; matkustaessamme, ostaessamme ylettömästi tavaroita, heittäessämme ruokaa roskiin tai syödessämme liikaa lihaa. Yksittäisen ihmisen hiilijalanjäljestä ruoka muodostaa keskimäärin viidenneksen. Ruokahävikki. Roskikseen päätyessään niin turha. Ilmaston tuhoaja. Elintarviketurvallisuusriski. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan ruokahävikkiä syntyy Suomessa…

  • Mitä se diakoniatyö oikein on?

    Jaa myös muille: 26 Jakoa Lisää Diakonia – niin se on sitä kirkon auttamistyötä, juu tosi tärkeää, sanoo aika moni. Apua ja tukea eri muodoin hädän hetkellä. Mutta mitä se diakoniatyö ihan käytännössä on? Pääsin päiväksi perehtymään Malmin seurakunnassa työskentelevän diakoniatyöntekijän Elise Hartosen arjen työhön. Elisen työkenttänä on Malmin seurakunnan pohjoiset alueet eli Tapulikaupunki, Puistola…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.