Oman kuplani ulkopuolella

Reilu kaksikymmentä lasta tulee nopein askelin seurakuntakeskukseen. Koulu on ohi ja nyt lauletaan yhdessä ruokalaulu. Aiemmin päivällä on ollut työttömien ruokailu, mutta keittäjät ovat keittäneet reilusti enemmän tietäessään lapsijoukon tulevan iltapäivällä syömään. Ruoasta nirsoilemisesta ei ole tietoakaan. Lapset syövät reippaasti.

Muistikuva on noin parinkymmen vuoden takaa eräästä Vantaan seurakunnasta. Diakoniatyöntekijät olivat kuulleet, että joukko lapsia penkoi itselleen ruokaa roskiksista. Tämän työntekijät asiaa selvittäessään itsekin totesivat ja miettivät, miten lapsia voisi auttaa.

Tästä alkoi diakoniatyön iltapäiväkerho lapsille, jotka sillä alueella olivat heikoimmassa asemassa. Muuallakin oli nälkä. Seurakunnissa osa diakoniatyöntekijöistä alkoi pitää kaakaopyhäkouluja sunnuntaisin ja koulut alkoivat tehdä tukevampaa ruokaa maanantaisin, koska lapset olivat viikonlopun jälkeen selvästi nälkäisempiä.

Seuraava muisto on kymmenisen vuoden takaa. Olin kertomassa asunnottomuuden monista kasvoista hyvin koulutetuille ja hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa oleville alueen toimijoille. Muistan vielä sen järkytyksen ja epäuskon, joka seurasi kertomustani asunnottomasta biokemististä. Miten voi olla mahdollista, että koulutettu biokemisti oli asunnoton? Ja ilman päihdeongelmaa.

Muisto eduskunnasta kansanedustajien tapaamisesta. Verkostona olimme kertomassa, mitä silloiset leikkaukset tarkoittivat ihmisten elämässä. Kansanedustajat vastasivat, etteivät tienneet, millaisissa tilanteissa osa kansasta eli. Tästä syntyi toivo. Tieto voisi muuttaa päätöksentekijöiden toimintaa.

Reilu viikko sitten esitetty Arman Alizadin tv-ohjelma asunnottomuudesta sai aikaan auttamisvyöryn asunnottomien yhdistyksen kautta. Osa katselijoista kertoi, että heille tuli yllätyksenä se, että tällainen tilanne on mahdollista nykysuomessa.

Diakonian tilaisuuksissa ja rippikoulussa kerron yleensä, että auttaminen ja toisten tukeminen alkaa sillä, että uskallan nähdä, mitä ympärilläni tapahtuu, millaissa tilanteissa ihmiset elävät. En kulje ohi. Toiseksi kuuntelen, uskallan kuulla, mitä ihmiset kertovat elämäntilanteistaan ja ajatuksistaan. Kolmantena ”pointtina” uskallan ja haluan vastata siihen, mitä olen nähnyt ja kuullut.

Eri uutisista ja tutkimuksista pyrkii esille käsitys siitä, että kansa jakaantuu edelleen ja jyrkemminkin hyvä- ja huono-osaisiin. Myös ymmärrys siitä, millaista köyhän/sairaan elämä on, on heikentynyt. Ymmärryksen hämärtyminen siitä, millaisissa elämäntilanteissa osa ihmisistä elää, murentaa pohjaa olla toistemme tukena. 

Mitä sinä näet ja kuulet?

 

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.