Ilonpilkahduksia

Olen työyhteisömme nuorin työntekijä. Voisin veikata, että olen myös valtakunnallisesti diakoniatyöntekijöiden keskuudessa niitä nuorimpia. Minulta usein kysytäänkin, miksi ihmeessä olen näin nuorena hakeutunut tällaiseen ammattiin. ”Siinä työssähän ei näe iloisia asioita ollenkaan”, minulle kerran sanottiin.

Nuoresta iästäni huolimatta olen sen verran ehtinyt unelmatyöni arkea nähdä, että voin todeta myös niitä ilonpilkahduksia löytyvän. Ne näkyvät vanhuksen silmissä, kun menen hänen luokseen kotikäynnille. Ne näkyvät ryhmätoimintaan osallistuvien kasvoilla, jotka saavat ryhmästä virkistystä omaan viikkoonsa. Suurimmat ilonpilkahdukset näkyvät vastaanottoasiakkaiden kasvoilla ja helpotuksen kyynelissä, kun seurakunnan antaman ruokamaksusitoumuksen myötä pärjätäänkin taas yksi viikko eteenpäin.

Ilonpilkahdusten löytäminen työstään ja arjen haasteista on kenties osittain asennekysymys. Monesti sitä tulee itsekin kaipailtua vain elämän suuria riemuja, jolloin pienet ja kauniit asiat ympärillä jäävät näkemättä. Kuinka paljon onnellisempi sitä olisikaan, jos pystyisi ottamaan vihertävät koivut, vastaantulijan hymyn tai kesän ensijäätelön Jumalan siunauksena elämässään.

Koen, että työni diakoniatyöntekijänä on Jumalan suurta armoa minua kohtaan. Koen saavani tässä työssä enemmän kuin pystyn työlleni itse antamaan. Toivon, että myös työni kautta Jumala saisi minua kasvattaa niin, että osaisin laittaa asioita oikeaan tärkeysjärjestykseen elämässä. Toivon, että oppisin näkemään niitä arjen ilonpilkahduksia päivittäin.

Mitä nuoruuteen tulee, niin haluan rohkaista muitakin nuoria hakeutumaan diakoniatyöhön. Elämänkokemuksesta on tässä työssä hyötyä, mutta sitähän kertyy vuosi vuodelta. Meillä nuorilla on varmasti paljon erilaista annettavaa diakoniatyöhön. Sitä paitsi:

”Älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua.” Jer.1:7

 

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Latest posts by Heidi Viita-Virtanen (see all)

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Rajoja rikkova työ

    Jaa myös muille: 176 Jakoa Lisää Rajapinnoilta löytyi oma PAIKKANI diakoniatyöntekijänä Havahduin erään keskustelun jälkeen ymmärtämään omaa työtapaani kirkossamme tai paremminkin työskentelyäni omalla alueellamme. Siinä käytävällä kerroin ilmeisen kattavasti työtehtävistäni vanhainkodissa, palvelutalossa, kauppakeskuksessa, kodissa ja viljelypalstalla. Meidän kahden entuudestaan tuntemattoman ihmisen välille syntyi yhteys; puhuimme omista töistämme ja intohimoistamme kirkon työntekijöinä. Keskustelumme oli dialogia parhaimmillaan!…

  • Me tämän päivän fariseukset

    Jaa myös muille: 94 Jakoa Lisää Olin tänään asioilla kaupungilla, kun kaksi näkemääni henkilöä pysäytti miettimään omaa sydämen kovuutta. Katua ylittäessäni edelläni meni pyörätuolilla tummaihoinen mies, jonka toinen jalka oli amputoitu pienen jalan tyngän törröttäessä paljaana. Mies piti kädessään kertakäyttömukia, johon ohikulkijat olivat heittäneet muutaman lantin. Säpsähdin näkyä, mutta jatkoin matkaa. Hetken kuluttua omatuntoani alkoi kolkuttaa…

  • Tukityöllistäminen osana diakoniatyötä

    Jaa myös muille: 38 Jakoa Lisää Useissa seurakunnissa ja seurakuntayhtymissä on tälläkin hetkellä töissä henkilöitä, jotka ovat löytäneet tehtäviinsä erilaisia tukityöllistämisen polkuja pitkin. On kuntouttavaa työtoimintaa, työkokeiluja, kieliharjoitteluja sekä palkkatukityötä. Yhteistä kaikille heille on työsuhteen määräaikaisuus, koska sitä määrittää usein jokin muualta käsin myönnetty taloudellinen tuki, työvoimapoliittinen mittari tai opintojen kesto. Toinen yhteinen asia heille…

  • Tarinoita leipäjonosta, osa 3. Ajattelin ennen, etten koskaan joutuisi tähän tilanteeseen

    Jaa myös muille: Lisää Monelle ruoka-apua hakevalle leipäjono on myös sosiaalinen tapahtuma muuten yksinäisessä arjessa. Se tarjoaa juttuseuraa, luo rytmiä päivään ja on syy lähteä kotoa. Jotkut tulevat paikalle jo klo 5.30, kun jakelu alkaa klo 9.   En kestä istua yksin kotona Olen 40-vuotias Kongosta muuttanut nainen, mutta asunut Suomessa jo noin 13 vuotta….

  • Rakkauden aliravitsemus

    Jaa myös muille: 39 Jakoa Lisää ”Olet ainoa ihminen, joka välittää minusta.” Tällaisen pysäyttävän lauseen olen kuullut pari kertaa tämän vuoden puolella. Lause laskee harteille taakan: tuntuu ikään kuin olisin ainoana vastuussa tästä ihmisestä. Kolme vuotta sitten vietin kolme kuukautta yhdessä maailman köyhimmistä maista, Etiopiassa. Siellä suuri osa ihmisistä asuu itse rakennetuissa pelti- tai savimajoissa,…

  • Itä-Helsinki – Suomen paras paikka kasvattaa lapset

    Jaa myös muille: 103 Jakoa Lisää Muutin perheeni kanssa Itä-Helsinkiin kahdeksan vuotta sitten. Olin saanut Vartiokylän seurakunnasta töitä ja halusin lyhentää työmatkaani. Ei muutto nyt aivan uskonhyppy ollut, mutta jonkinlainen askel tuntemattomaan. Olimme puolisoni kanssa asuneet opiskeluaikana Helsingin keskustassa ja sitten valmistumisen jälkeen kuusi vuotta Espoossa. Itä-Helsinki oli lähinnä tuntematonta ja tutkimatonta seutua, johon uutisvirta…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.