Puhut sä digiä?

Lukuaika 3 minuuttia

Syrjäytymisen voidaan määritellä olevan sitä, että ihminen putoaa yhteiskunnan normaalien käytäntöjen ulkopuolelle. Tänä päivänä digitaaliset palvelut (sähköiset palvelut verkossa) ovat arkea ja digilaitteiden käyttöä pidetään jo samanlaisena kansalaistaitona kuin lukutaitoa. Digisyrjäytynyt ei osaa tai pysty käyttämään digilaitteita tai -palveluita.  Digitaidot vaativat myös jatkuvaa päivittämistä teknologian ja sähköisten palveluiden kehittyessä nopeasti.

Nostimme Malmilla esille digisyrjäytymisen diakonian viran päivän yhteydessä 1.9. Yksi päivitys sosiaalisessa mediassa poiki allekirjoittaneelle radiohaastattelun Yle Radio Suomen Päivässä ja kutsun aamuvieraaksi Radio Dei -kanavalle. Digisyrjäytymistä on kohdattu diakoniatyössä jo pitkään ja sitä on nostettu esiin myös mediassa. Erilaisia digihankkeita ja järjestöjen sekä kaupungin järjestämää luottamuksellista digiopastusta on saatavilla. Silti digimaailman ulkopuolelle jäämistä ei ole saatu kitkettyä ja osa ihmisistä jää myös omasta halustaan pois tästä digikelkasta.

Radioesiintymiseni poiki yhteydenottoja ihmisiltä, jotka eivät olleet havahtuneet ajattelemaan, että digisyrjäytymistä on monen ikäisissä ja taustaisissa ihmisissä. Tämä digimaailmasta sivuun jääminen ei ole siis vaina ikäihmisten juttu. Aina syynä syrjäytymiseen ei myöskään ole älylaitteiden puute, vaan kyse voi olla osaamattomuudesta, peloista tai ennakkoluuloista.

Oletko ajatellut, että on ongelmallista, jos esimerkiksi oma lapsesi hoitaa digiasioinnin puolestasi? Mitä jos on kyse vaikkapa lääketieteellisistä tiedoistasi, veloistasi tai muista sellaisista henkilökohtaisista asioista, joita et ehkä haluaisi jakaa edes oman lapsesi kanssa? Tämä on arkipäivää esimerkiksi maahanmuuttajaperheissä, joissa välillä lapset toimivat niin tulkkeina kuin verkkopalveluiden neuvojina vanhemmilleen.

Verkossa asiointi ei ole aina helppoa edes paljon nettiä käyttäville ihmisille. Oletko itse koskaan ollut ymmälläsi vaikkapa Kelan tai Verotoimiston lomakkeiden kanssa? Jep, minä ainakin olen. Entäpä sitten, jos sinulla olisi luki- tai keskittymishäiriö tai esimerkiksi jokin sellainen lääkitys, joka häiritsee keskittymistä. Tai jos verkkopalvelua ei löydykään omalla kielelläsi? Verkkopalveluiden saavutettavuuden kanssa on vielä paljon tehtävää ja itse ainakin toivon digipalveluiden kehittyvät tulevaisuudessa siihen suuntaan, että älylaite tunnistaa jo vaikkapa biotunnisteella minut ja kaikki verkkopalveluiden tarpeeni ilman, että edes tarvitsee itse tuskailla lomakkeiden täyttämisen kanssa.

Mitä olisi juuri nyt tehtävissä digisyrjäytymisen vähentämiseksi? Aivan ensimmäiseksi kaikilla tulisi olla tarvittavat älylaitteet digipalveluiden käyttöön, tai ainakin mahdollisuus käyttää niitä ilmaiseksi jossakin itseä lähellä olevassa julkisessa tilassa. Mikä olisi se taho, joka lähtisi sponsoroimaan tarvittavat älylaitteet heille, joilla ei ole niiden hankkimiseen varaa?         Toiseksi tarvitaan riittävän pitkäkestoista ja ymmärrettävää opastusta digilaitteiden ja –palveluiden käyttöön. Jos on ennakkoluuloinen tai digimaailmaan astuminen pelottaa, tulisi olla mahdollisuus keskustella omista tuntemuksista ja raottaa digiovea vähän kerrallaan turvallisesti; tässä tukena voi olla esimerkiksi diakoniatyöntekijä. Ei myöskään pitäisi olla tilannetta, jossa oman osaamattomuuden julkituominen olisi jotenkin häpeällistä tai naurun alaista. Kuka tahansa meistä tarvitsee välillä neuvoa jonkin digilaitteen tai palvelun käytössä. Aivan aluksi voidaan alkaa yhdessä luomaan ymmärtäväistä ja sallivaa ilmapiiriä keskustella digistä ja digittömyydestä avoimesti. Ehkä tätä keskustelua voisi aloittaa jo pienten kännykät kädessä kulkevien lasten kanssa. Kaikki eivät osaa tai pysty, mutta siinä ei ole mitään häpeällistä. Digistä voi tulla myös kaveri.

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Latest posts by Veera Wallenius (see all)

Similar Posts

4 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *