Juhlaa ja kohtaamista arjen keskellä

Tervehdys Länsi-Helsingistä!

Viime sunnuntaina 9.10 vietettiin Meilahden seurakunnan 60-vuotisjuhlaa. Ohjelmassa oli juhlamessu, kahvitilaisuus ja illalla päivän päättävä konsertti. Päivän mittaan muisteltiin Meilahden seurakunnan ja kirkon alkuaikoja, kuluneita vuosia ja suunnattiin katsetta tulevaan. Mieleeni jäi erityisesti maininnat siitä, kuinka seurakunta on vuosien varrella kohdannut valtavan joukon eri ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa.

Jäin miettimään tuota ihmisjoukkoa, joka seurakunnassa on 60 vuoden aikana kohdattu. Jäin miettimään, mitä kaikkea tuo ihmisjoukko on seurakunnasta mahtanutkaan saada. Jäin myös miettimään, mitä seurakunta on tälle valtavalle ihmisjoukolle merkinnyt. Lopulta mietin asiaa omalle kohdalleni. Mitä seurakunta on minulle oman elinkaareni ajan merkinnyt? Seurakunnalla tarkoitan tässä kaikkia mahdollisia seurakuntia, en ainoastaan Meilahden seurakuntaa.

Sunnuntaina miettiessäni seurakunnan merkitystä katselin ympärilleni ja näin paljon tuttuja ihmisiä. Samalla muistin kirkkoherran maininneen saarnassaan, että synttäreillä on yleensä paikalla synttärisankarin lähipiiri. Näin myös tällä kertaa. Seurakunnasta olen vuosien mittaan löytänyt lukuisia ystäviä, tuttavia, kohtalontovereita. Työn puolesta olen saanut tutustua ihmisiin mitä monipuolisimmin tavoin. Väitän, että olen saanut olla etuoikeutettu sekä seurakuntalaisena että toimiessani seurakunnan eri tehtävissä.

Seurakunta on kohtaamispaikka. Niin monta kuin on ihmistä, on myös erilaista kohtaamista. Parasta toisen kohtaamisessa on se, että sen voi tehdä meistä jokainen. Voimme katsoa silmiin ja nähdä toisen ihmisen. Näin on tehty jo aikojen alusta alkaen, täällä Meilahdessa viimeiset 60 vuotta.

Kaikkea hyvää, rutkasti siunausta ja iloisia kohtaamisia syksyysi, niin arkeen kuin juhlaankin!

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Kesäextra – lisää iloisia asioita elämään

    Jaa myös muille: Lisää Kesä tuo mukanaan valoa, vehreyttä ja hetkiä, jotka pysäyttävät. Vaikka sää ei aina helli, elämä ympärillämme muistuttaa jatkuvasta kasvusta ja toivosta. Tässä tekstissä kuljetaan arjen läpi ja etsitään niitä pieniä, mutta merkityksellisiä ilon hetkiä, jotka voivat valaista harmaankin päivän. Ehkä juuri nyt on hyvä hetki pysähtyä ja antaa kesän koskettaa –…

  • Kuka kuuntelee köyhää espoolaista?

    Jaa myös muille: 190 Jakoa Lisää Helsingissä ja Espoossa asuu paljon hyvätuloisia ihmisiä.  Kysymys kuuluu miten pienituloinen tai eri syistä taloudelliseen ahdinkoon joutunut pärjää hyväosaisten kaupungissa? Miten elämisen ja asumisen kustannuksista voi selvitä, kun sopivaa työtä ei löydy ja yhteiskunnan tuki haavoittuvassa asemassa oleville pienenee samaan aikaan kustannusten nousun kanssa? Hallituksen tekemien leikkausten vaikutukset kohdistuvat…

  • Kameran linssi ja eletty arki

    Jaa myös muille: 33 Jakoa Lisää Valokuvilla voi luoda uusia muistoja yhtä lailla kun katsoa ollutta. Oletko tullut ajatelleeksi, miten antoisa ja monipuolinen tapa se on katsoa itseään ja elämäänsä? Valokuvaan mielelläni. Olen tottunut katsomaan valokuviani, pohtimaan, mistä ne kertovat. Niissä on näkyvillä eletty elämä, ihmissuhteeni, arkeni ja juhlani. Yhtä lailla valokuvissani on rakennuksia, näkymiä,…

  • Tehdään hyvää

    Jaa myös muille: Lisää Vuosaaren seurakunta järjesti yhteistyössä Vuosaaren vapaaseurakunnan ja Vuosaaren ankkuripaikan (helluntaiseurakunta) kanssa Urbaani unelma – tapahtuman lauantaina 3.9. Tapahtuman idea oli yksinkertainen: tehdään yhdessä hyvää ja välitetään sitä kautta ihmisille evankeliumia Jeesuksesta. Tapahtuma oli siis teologialtaan erittäin diakoninen! Tapahtumassa avainroolissa olivat vapaaehtoiset seurakuntalaiset eri seurakunnista. Heistä osa valmisti ruokaa, osa jakoi sitä….

  • Mitä ikäihmiset ovat minulle opettaneet?

    Jaa myös muille: 81 Jakoa Lisää Ihailen niitä vanhuksia, joiden silmäkulmassa edelleen vilkkuu 15-vuotias. Ihailen niitä ikäihmisiä, jotka vaikeasta lapsuudesta tai nuoruudesta huolimatta ovat saaneet elämänsä kuntoon. Kunnioitan heitä, jotka eivät ole saaneet elämäänsä kuntoon ja silti porskuttavat eteenpäin vuosi toisensa jälkeen. Ihailen niitä ikääntyneitä, jotka vääryyksiä kohdattuaan eivät ole katkeroituneet tai siirtäneet kohtaamaansa pahaa…

  • Rajalla

    Jaa myös muille: Lisää Pyhäinpäivän aikaan käytiin haudoilla ja muistettiin kuolleita. Sama rituaali toistui jouluaattona. Osa vainajista sai kynttilän ja ajatukset, kaukaisemmat saivat vain ajatukset. Kuluneena vuonna säpsähdyttävän moni läheinen ja tuttu meni rajan yli. Ikäluokkani ja moni läheiseni on siirtynyt etulinjaan, minä itse muiden mukana. Rajalla ollaan. Diakonian vapaaehtoisena huomaa myös olevansa rajalla. Voi…

Yksi kommentti

  1. Diakonian tutkimuksen päivä 2016 teemalla
    ” tulevaisuuden diakonian osaaminen ”
    maanantaina 14.11. klo 9 – 16. Helsingissä, Kirkon talossa, os. Eteläranta 8.
    Mielestäni liittyy osallisuus- ja vuorovaikutusmallin kehittämiseen. Nimen omaan Helsingissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.