Saanko auttaa?

Pelastusarmeijan upseeri seisoo perinteisen joulupadan vieressä. Padan kolmijalan kupeeseen on kertynyt iso kasa muovikasseja lahjoitettuine vaatteineen.

Nainen istuu kadunkulmassa kädessään likainen pahvimuki, jonka pohjalla on muutama kolikko. Vieressä on puutteellisella suomella kirjoitettu avunpyyntö.

”Anna joulun tärkein lahja”, sanotaan Kirkon Ulkomaanavun kampanjassa. Kehitysmaan lapselle äidin ammatti voi olla elämän pelastus.

Kun erityisesti joulun aikaan herätään hyväntekeväisyyteen, niin lahjoituksille olisi monta ottajaa. Apua tarvitaan lähelle ja kauas. Auttaa voi antamalla rahaa, tavaraa tai aikaa. Kaikki apu on tervetullutta ja jokainen lahjoituskohde varmasti auttamisen arvoinen. Lahjoittajan itsensä täytyy tehdä valinta, mihin haluaa apunsa kohdentaa.

Joskus tulee pohdittua auttamisen moraalista puolta. Pitääkö hyvinvointivaltiossa verojen lisäksi antaa vielä muustakin omastaan? Autanko vain hyvän omantunnon vuoksi? Meneekö apu perille sitä oikeasti tarvitseville vai vetääkö joku välistä? Kohentaako apu ihmisen elämäntilannetta vai onko se vain pika-apua, jonka saamisen jälkeen tilanne palaa ennalleen kuten arki joulun jälkeen?

Olen tullut tulokseen, että aina saa auttaa ja antaa enemmän kuin pyydetään – niin halutessaan. Auttaa voi organisoidusti eri toimijoiden kautta tai sitten toimia lähiympäristössään vaikkapa antamalla lapsiperheen vanhemmille vapaailta tai kutsumalla naapuri joulupuurolle tai hoitamalla autottoman jouluostokset oman kauppareissun yhteydessä. Ja koska ihmiset joka tapauksessa haluavat auttaa monin tavoin, on myös kirkon syytä käyttää monia kanavia avun perille saamiseksi.

Vanhan sanonnan mukaan antaessaan saa. Sen olen havainnut lukuisia kertoja työssäni vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina. Tutkimustenkin mukaan monet tekevät vapaaehtoistyötä, koska siten voi auttaa toisia ja siitä saa hyvän mielen. On se vaan niin hienoa, kun palkaksi saa kiitoksen ja hymyn, joiden avulla jaksaa ja haluaa olla ihan vaan ihminen ihmiselle toisenkin kerran.

Jos mietit auttamisen tapaa tänä jouluna, niin tässä pari vinkkiä: aikaa voi antaa monenlaisissa vapaaehtoistehtävissä (vapaaehtoistyö.fi) ja rahallista tukea vaikkapa lähikeräyksissä (kotimaanapu.fi). Molemmat edellä mainitut ovat seurakuntien ylläpitämiä toimintamuotoja, joiden avulla kanavoidaan apua seurakuntien diakoniatyön kautta usein kaikkein heikoimmassa asemassa oleville ihmisille. Kirkon työssä me myös pyrimme ihmisen kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen ja elämänlaadun parantamiseen. Jotta olisi se joulu joka päivä.

Hyvää joulun aikaa. Olkoon maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Latest posts by Hanna Lipasti-Raulus (see all)

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Sadonkorjuun satoa aiheesta ”Jos olisin tiennyt”

    Jaa myös muille: Lisää Jos olisin tiennyt, että heinäkuu on kesän paras kuukausi, olisin ottanut lomani siihen. Jos olisin tiennyt, että mansikat loppuvat ja hinnat nousevat, olisin pakastanut marjat ajoissa. Jos olisin tiennyt, että korona kestää puolitoista vuotta, olisin matkustellut ennen epidemian alkua. Jos olisin tiennyt, että sisareni kuolee lähdettyäni sairaalasta, olisin ollut vielä hetken…

  • Mielenterveys-IDOLS

    Jaa myös muille: Lisää                    About Latest Posts Hanna Lipasti-RaulusVapaaehtoistoiminnan koordinaattori at Helsingin seurakuntayhtymäTehtäväni on tukea seurakuntien työtä vapaaehtoistoiminnan asiantuntijana. Iso osa työstäni koostuu sekä työntekijöiden että vapaaehtoisten kouluttamisesta ja valmentamisesta. Työni tavoitteena onhelpottaa ihmisten liittymistä kirkon toimintaan vapaaehtoistoiminnan kautta. Minua ilahduttaa, kun voin palvella toisia ihmisiä ja…

  • Itä-Helsinki – Suomen paras paikka kasvattaa lapset

    Jaa myös muille: Lisää Muutin perheeni kanssa Itä-Helsinkiin kahdeksan vuotta sitten. Olin saanut Vartiokylän seurakunnasta töitä ja halusin lyhentää työmatkaani. Ei muutto nyt aivan uskonhyppy ollut, mutta jonkinlainen askel tuntemattomaan. Olimme puolisoni kanssa asuneet opiskeluaikana Helsingin keskustassa ja sitten valmistumisen jälkeen kuusi vuotta Espoossa. Itä-Helsinki oli lähinnä tuntematonta ja tutkimatonta seutua, johon uutisvirta yhdisti lähes…

  • Kuka auttaa väliinputoajaa?

    Jaa myös muille: Lisää   ”Mitä minulle tapahtuu?”, kysyy vanhus, joka pelkää meneillään olevan vanhuskeskustelun murtamana palvelutaloon joutumista. Kuka vastaa neuvottomien kysymyksiin? Missä autetaan yksinäisiä kotinsa sotkuisuuteen unohtuneita kansalaisia? Kuka kuulee alavireisen ihmisen tuskan? Kuka auttaa vähävaraista löytämään näppäriä keinoja arjesta selviytymiseen? Missä oppii valmistamaan edullisia ja terveellisiä aterioita? Mistä löytää ihmisiä, joiden kanssa voi…

  • Yhteisvastuukeräys: Nuoret väkivaltaisessa maailmassa

    Jaa myös muille: Lisää Vuosittain pysähdymme pohtimaan sitä, mitä yhteiskunnastamme jäisi puuttumaan, jos diakoniatyötä ei olisi. Meillä olisi enemmän ihmisiä, jotka eivät löytäisi toivoa pimeytensä keskelle. Meillä olisi enemmän ihmisiä, joiden asiat olisivat solmussa. Meillä olisi enemmän ihmisiä, jotka musertuisivat surunsa alle. Meillä olisi enemmän ihmisiä, jotka kokisivat olevansa yksin. Helmikuun alku tarkoittaa diakoniatyössä Yhteisvastuukeräyksen…

  • Kun elämä on pelkkää arkea

    Jaa myös muille: Lisää Seurakuntatyössä arki ja juhla kulkevat käsi kädessä. Kannelmäen seurakunnan visio olla rohkeasti läsnä arjessa ja juhlassa puhuttelee minua aina kun pysähdyn sitä miettimään. Mielestäni se näkyy työssämme viikoittain. Viime aikoina olen diakoniatyössä pohtinut arjen ja juhlan asemaa ihmisen elämässä silloin, kun elämänpolulla on haasteita, murheita tai valintoja rajoittavia tekijöitä. Diakoniatyössä olen…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.