Diakonian paikka maan ja taivaan välissä

Kun lukee paljon, erottaa jo kirjan ensiriveiltä, onko se huippuyksilö! Näin kävi minulle avatessani Joel Haahtelan kirjan ”Jaakobin portaat”. Kirja on 190-sivuinen pienoisromaani, jonka luin yhdeltä istumalta kykenemättä ajattelemaan tai tekemään mitään muuta. Kirjassa veljesten tarina kulkee lumisesta Helsingistä lumiseen Jerusalemiin. Pikkuveli kiirehtii isoveljensä tueksi täysin outoon maailmaan ja mielentilaan. Salaperäinen merkintä ”Jaakobin portaat” Jerusalemin kartassa kiehtoo veljeä ja minua. ”Sanoiksi tihentyneet merkitykset pysäyttävät lukijan kerta toisensa jälkeen”, kiteyttää Helsingin Sanomat.

Kirjan avulla ymmärsin, miten itsekin ajattelen kristinuskosta ja työstäni diakonina. Tähän asti  minkään kirjan teksti ei ole koskettanut sisintäni yhtä vahvasti kuin Jaakobin portaat. Kosketusta voisi kuvata olemassaolon tai oman paikan löytymisenä maan ja taivaan väliltä. Onko oikeasti olemassa portaat maan ja taivaan välillä? Ja kuka niillä portailla astelee?

Paikka yhteiskunnassa

Kun tekee työtä kirkossa, tuntee hetkittäin olevansa toisessa todellisuudessa. Välillä saa olla keskellä suurta ja Pyhää, toisinaan aivan tavallisissa tehtävissä. Arki ja Pyhä, rukous ja työ, usko ja realismi vuorottelevat. Meitä ikään kuin ympäröi kaksi todellisuutta: yhteiskunnan säännöt ja normit sekä uskon suoma ulottuvuus. Seisomme jalat tukevasti maaperässä ja haikailemme katseellamme ylöspäin taivaalle. ”Auta mua, auta mua! Mä en selviäkään tästä ilman sua” -laulu kuvaa hyvin tilanteita, joissa huokaan taivaalle. Tätä olemassaolon dilemmaa ja työn hengellistä ulottuvuutta on ollut vaikea kuvailla oikeilla sanoilla. Sanat ovat olleet kömpelöitä ja erottavia, kun olen yrittänyt kertoa työni Pyhästä puolesta. Miksi pilata sitä sanoin, mitä ei voi tuntea järjellä?

Pyhän kosketus tapahtuu silloin, kun ihmiset saavat hipaista toistensa maailmoja.

Haahtelan kirjassa Jaakob näki unta taivaaseen ulottuvista portaista, joissa enkelit kulkivat ylös ja alas. Tämän Vanhan Testamentin kertomuksen Jaakobista haluan tuoda tähän päivään ja meidän maailmamme tilanteeseen. Tulkoon vastaukset vaikeana aikana, vaikka unikuvina tai hiljaisena rinnalla kulkemisena.

Ihmisen paikka

Diakonia tuo ihmisarvon näkyväksi kirkossa ja koko maailmassa. Diakonia on antanut Kristuksen kasvot kärsiville, kolhituille ja väärin ymmärretyille. Kun olemme diakoneina menneet sinne, minne muut eivät ole vielä menneet, olemme löytäneet särkyneitä ja siivettömiä enkeleitä. Se, että saa olla kahden todellisuuden välissä, ei ole taakka, vaan etuoikeus. Että on saanut ymmärryksen: ”sairas terveen parantaa” on maailmoja avaava ihme!

Palaan vielä Haahtelan kirjan kohtaan, missä pikkuveli luovuttaa roolinsa isolleveljelle ja askel keventyneenä jatkaa matkaa veljensä rinnalla. Tämä loppukohtaus jääköön minunkin elämäni ensimmäiseksi askeleeksi kohti tulevaa ja tuntematonta.

PS. Koin valtavan yllätyksen, kun avasin Kirkko ja kaupunki -lehden ja silmiini osui juttu kirjasta Jaakobin portaat. Jälleen sama ilo ja ihmetys valtasivat mieleni. Yhdyn täysin kirjailijan löytöön: elämme elämää eri aikakausilla, eri rooleissa sekä eri todellisuuksissa. Pyhän kosketus tapahtuu silloin, kun ihmiset saavat hipaista toistensa maailmoja. Kiitän kirjailijaa siitä, että sain olla kanssasi yhtä aikaa samoilla portailla maan ja taivaan välissä, ihmisenä ja diakonina.

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.