Metron liukuportaat ja teksti kukan kuuntelee köyhää espoolaista?

Kuka kuuntelee köyhää espoolaista?

Helsingissä ja Espoossa asuu paljon hyvätuloisia ihmisiä.  Kysymys kuuluu miten pienituloinen tai eri syistä taloudelliseen ahdinkoon joutunut pärjää hyväosaisten kaupungissa? Miten elämisen ja asumisen kustannuksista voi selvitä, kun sopivaa työtä ei löydy ja yhteiskunnan tuki haavoittuvassa asemassa oleville pienenee samaan aikaan kustannusten nousun kanssa?

Hallituksen tekemien leikkausten vaikutukset kohdistuvat juuri niihin ihmisryhmiin, jotka ovat jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa, kuten opiskelijoihin, työttömiin, vanhuksiin ja sairaisiin. Myös työssäkäyvillä on vaikeuksia kattaa välttämättömät menot pienellä palkalla, puhumattakaan osa-aika- tai keikkatyössä käyvistä.

Monet kolmannen sektorin toimijat työskentelevät heikossa asemassa olevien tukena. Valitettavasti heidänkin toimintaansa ajetaan tällä hetkellä alas. Seurakunnat ja esimerkiksi ruoka-apujärjestöt etsivätkin nyt uusia tapoja toimia yhdessä ja tukea vaikeuksissa olevia espoolaisia.

Diakoniatyöntekijät kuuntelevat ja etsivät ratkaisuja akuutteihin tilanteisiin yhdessä vaikeuksiin joutuneiden lähimmäisten kanssa. Ihmisten huoli ja hätä tulevaisuudesta on kasvanut kuluneena keväänä. Hyviäkin uutisia kuulemme, joku on löytänyt työpaikan, päässyt velkajärjestelyyn, toinen on tutustunut ryhmässä tai yhteisöllisellä lounaalla uusiin ihmisiin, joku taas on aloittanut vapaaehtoisena mielekkäässä tehtävässä ja saanut sitä kautta sisältöä ja iloa arkeen. Joskus taas elämän tilanne jatkuu pitkään vaikeana eikä asioihin ole nopeita ratkaisuja.

Kirkko on oikea paikka puhua köyhyydestä. Kirkon tehtävä on kuunnella, puhua ja tehdä tekoja köyhyyden poistamiseksi sekä pyrkiä vaikuttamaan niihin yhteiskunnan rakenteisiin, jotka lisäävät eriarvoisuutta, syrjäytymiskehitystä ja köyhyyttä.

Espoon diakoniatyön vaikuttamisryhmä järjesti jo toisen paneelikeskustelun ”Kuka kuuntelee köyhää”-verkoston kanssa. Maaliskuussa kutsuimme eri puolueiden edustajia Tapiolan kirkolle vastaamaan ajankohtaisiin kysymyksiin. Voit kuunnella vielä viikon ajan linkissä olevan striimin kautta keskustelua.

https://www.youtube.com/live/YklUZSOEa4g

Kunta- ja hyvinvointialuevaalit lähestyvät. Vähävaraisten espoolaisten asioista päätetään nimenomaan kaupunginvaltuustossa ja hyvinvointialueiden aluevaltuustoissa. Sinunkin antamallasi äänellä on merkitys!

 

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

anna.handroo

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Täältä tullaan, ripari!

    Jaa myös muille: 82 Jakoa Lisää Useat seurakunnat ovat käynnistämässä rippikouluja ja -leirejä nyt kesäkuussa. Monet vanhemmat ovat kyselleet järjestelyistä näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa, ja olemme käyneet keskusteluja nuorten ja vanhempien kanssa tilanteesta ja heidän toiveistaan. Nuorille on tarjottu mahdollisuutta käydä rippikoulu päiväopetuksena kaupungissa tai vaihtoehtoisesti perinteisen rippileirin muodossa leirikeskuksessa. Vanhempien keskuudessa on herännyt huolia nuorten…

  • Arjen auttajat

    Jaa myös muille: 39 Jakoa Lisää Ihmiset, jotka toimivat toisille pelastusrenkaina Lähestyn blogitekstissä toisen ihmisen auttamista faktan ja fiktion keinoin. Nostan esille mielikuvituksellisen Mina Settembren ja todellisen Miina Sillanpään. Napolilainen sosiaalityöntekijä Mina ja suomalainen poliitikko Miina – naisten nimet tarkoittavat edellä kulkijaa, tien raivaajaa- onko nimi enne? Blogitekstini sijoittuvat ”Voit sä jeesaa?” blogeihin ja jos…

  • Toisessa todellisuudessa: lisää elinikää ja iloa yhteisöstä ja marjametsästä?

    Jaa myös muille: 140 Jakoa Lisää Päätin lähteä tutkimaan toisenlaista suomalaista todellisuutta ja vaihdoin kaupunkidiakonian hetkeksi diakonian ja lähetyksen tehtäviin Pohjois-Karjalan maaseudulla. Tutkimuskohde ja alue vaikuttaa kiinnostavalta. Ensimmäinen havaintoni liittyy maaseudulla asuvien eläkeikäisten sitkeyteen ja hyvään kuntoon. Asuminen taajamien ulkopuolella, vaikkapa 5-10 kilometrin päässä keskustan palveluista ei ole mikään ongelma: ainahan voi polkea pyörällä asioille….

  • Unohdetut yhteiskunnan reunalla

    Jaa myös muille: 86 Jakoa Lisää Yhteiskuntamme kulkee eteenpäin nopeaan tahtiin. Teknologia kehittyy, palvelut digitalisoituvat ja yhä useampi meistä saa äänensä kuuluviin sosiaalisessa mediassa tai poliittisessa keskustelussa. Samaan aikaan toiset jäävät yhä kauemmas tästä yhteisestä kehityksestä. Yhä useammat jäävät sivuun, katveeseen ja jopa näkymättömiin. Diakoniatyössä kohtaamme päivittäin ihmisiä, jotka kokevat jääneensä yhteiskunnan ulkopuolelle. Taloudellinen ahdinko,…

  • Helsingin diakoniatyöntekijät: Älkää leikatko niiltä, joilla ei ole mitään

    Jaa myös muille: 152 Jakoa Lisää Diakoniatyössä näkyy surullisesti se, kuinka vähillä rahoilla sinnittelevien taloustilanne käy aina vain ahtaammaksi. Asiakkaiden joukossa on tätä nykyä myös työssäkäyviä. Eräs diakoniatyöntekijä kertoo asiasta näin: ”20 tai 30 vuotta sitten asiakkaamme olivat suurimmaksi osaksi päihde- ja mielenterveysongelmaisia, joilla oli hätä, mutta suhteellisen hyvät tukipalvelut. Nykyisin asiakaskunta on laajempi. Yhä…

  • Kuka tarvitsee diakoniaa?

    Jaa myös muille: 88 Jakoa Lisää Seurakunnan aktiivisena maallikkojäsenenä joutuu selkiyttämään itselleen monia perusasioita. Eräs problemaattinen kysymys on, kuka tarvitsee diakoniaa, kuka sen määrittää ja millä perusteella. Vielä pari vuotta sitten saattoi Kirkko ja Kaupunki -lehden ilmoituksesta nähdä, että diakoniatyöntekijät tarjoavat puuroa tai soppaa vähävaraisille ja työttömille. Kirkon perustehtävän esittelyn perusteella diakonian palveluita tarvitsevat ne…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.