Rakkauden aliravitsemus

”Olet ainoa ihminen, joka välittää minusta.”

Tällaisen pysäyttävän lauseen olen kuullut pari kertaa tämän vuoden puolella. Lause laskee harteille taakan: tuntuu ikään kuin olisin ainoana vastuussa tästä ihmisestä.

Kolme vuotta sitten vietin kolme kuukautta yhdessä maailman köyhimmistä maista, Etiopiassa. Siellä suuri osa ihmisistä asuu itse rakennetuissa pelti- tai savimajoissa, monet syövät vain yhden aterian päivässä ja lapset kulkevat pipot päässä helteessä, koska aliravitsemus paleltaa. Kuitenkin Suomeen muuttanut etiopialainen ystäväni kertoi purskahtaneensa itkuun käytyään ensimmäisen kerran suomalaisessa vanhainkodissa. Miten vanhukset voidaan eristää perheistään ja jättää yksin? Etiopialaiseen kulttuuriin kuuluu, että kaikki toimivat yhdessä perheen ja yhteisön hyväksi pitäen huolta toisistaan.

Viime viikolla blogissa vierailtiin ruokajonossa. Ihmisillä on todellista aineellista hätää myös täällä Suomessa. Kuitenkin köyhyytemme on pääosin erilaista kuin Etiopiassa: monet kärsivät välittämisen ja rakkauden aliravitsemuksesta.

Olen kuullut lyhyen työurani aikana jo monia tarinoita sairastumisesta, perintöriidoista, avioeroista, katkeruudesta ja poltetuista silloista. Jokainen tilanne on tietysti yksilöllinen, mutta täytyykö näiden asioiden todella kasvaa niin suuriksi, että ne katkovat sisarussuhteet, ystävyyden ja rakkauden?

Kuitenkaan välittämiseen ei tarvita paljoa. En ole tehnyt suuria ponnisteluja, olen vain istunut, kuunnellut, soittanut joskus ja kysynyt, mitä kuuluu. Olen rukoillut näiden ihmisten kanssa ja kertonut heille, että Jumalalle he ovat äärimmäisen tärkeitä ja rakkaita. Jumala itse kuoli ristillä, jotta saisi meidät luokseen. Jumalan rakkaus on täydellinen rakkaus, josta riittää kaikille nälkäisille ylen määrin. Meidän tehtävämme on järjestää jakelu.

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Latest posts by Anni Merilahti (see all)

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

2 kommenttia

  1. Hei, Anni! Luin ystävän luona kirjoituksesi. Ytimekäs – ja kirjoitettu suoraan kauniista sydämestäsi! 🙂 Siunausta ja voimia palvelutehtävääsi ja kaikkiin kohtaamisiin! Tepa

    1. Moi! Kiva kun pääsit lukemaan ja kiitos palautteesta! Ja kiitos myös siunauksista, voimiakin todella tarvitaan!

Vastaa käyttäjälle Anja Hämäläinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.