Kadotin jotain-vai sainko sittenkin?

Keittelin aamulla kahvia normaaliin tapaan: märälle pihalle vilkaistessani ihmettelin miten pyöräni niin kummallisesti on ulko-oven edessä, pois paikoiltaan. Mietin, ettei yöllinen myrskykään sitä oikein noin voi heittää… Pihalla odotti yllätys: ensiksi huomasin, että pyöräsyvennyksestä löytyi puutarhakorini sisältö myllättynä märästä maasta. Eihän rotatkaan aivan tuommoista jälkeä tee?

Keräilin vettyneitä siemenpusseja, puutarhahanskoja ja työkaluja ihmeissäni. Oikeastaanhan siemenet ovatkin tuoretavaraa: ensikeväänä ei pitäisi käyttää näitä jäljellejääneitä -vaikka säästeliäisyydessäni ja suurpiirteisyydessäni olenkin tavannut niin tehdä. Hanskakokoelmakin joutaisi pyykkiin kauden päätteeksi. Ilokseni löysin maasta myös kadotetuksi luullun sadeviitan, josta on kovasti iloa nyt loska-aikaan pyöräillessä. Paljouden keskellä tulee hukattua ihan itse asioita kotiinsa!

Sitten huomioni kiinnittyi pöytään, jolla oli kattilankansi. Olin illalla kokattuani nostanut soppakattilan tapani mukaan jäähtymään pihalle -enkä enää yöllä sänkyyn päästyäni jaksanutkaan sitä lähteä nostamaan jääkaappiin. Ajattelin, ettei soppa siellä pilaannu, sen verran on viileää.

Mutta nyt kattila ja soppa olivat siis poissa… Sinne meni ruoka (-lapset tosin kiittävät: äidin nimetön vegaanisoppa ei ole heidän lemppariaan!). Onneksi kuitenkin kansi jäi, se paras kattilankansi, joka sopii toiseenkin kattilaan. Mitähän ottaja on miettinyt? Ehkä, että en minä nyt kaikkea kehtaa viedä. Vanha pyöränikin oli lukitsematta, mutta tallella.  Lempikattila meni -ja se soppa.

Kova nälkä on varmaan ollut, kun minun nimetön soppani kelpaa, mietin…. Enpä illalla kokkaillessani tiennyt kokanneeni vieraille nälkäisille. Hiipii mieleeni se Raamatun kohta, jossa Jeesus puhuu opetuslastensa ruokkineen hänet nälkäisenä tai tulleen tapaamaan vankilaan: opetuslapset ovat aivan ihmeissään eivätkä ymmärrä tätä ollenkaan. Jeesus vastaa, että mitä opetuslapset ovat tehneet yhdelle kärsivälle, sen he ovat tehneet Jeesukselle itselleen.

Minua kyllä harmittaa, tuollainen sotkukin, en voi sitä kieltää: pikkumaisesti ajattelen, että voisinhan antaa jollekin osan ruoasta, mutta en olisi halunnut luopua kattilastani. Ihme tunneside halpaan kattilaan! Kaikkein eniten vaivaa kuitenkin se ajatus, että joku on touhunnut omiaan oveni takana yöllä meidän nukkuessamme. Reviiririkkomus: minun kotini ja toisen röyhkeys (-tai nälkä). Jäihän minulle kotiin kattiloita ja Kierrätyskeskuksesta löytyy uusia. Jäi myös uskollinen menopelini pyörä -ja se kansikin, joka jostain syystä rauhoittaa mieltäni kovasti.

Näin ne isommatkin menetykset ja harmit elämässä tulevat: kutsumatta, yllättäen ja aina väärään aikaan. Ei niitä oikein osaa etukäteen ajatella -eikä onneksi pelätäkään. Meillä on aikatauluja ja suunnitelmia, paketti kasassa ja yhtäkkiä päivä meneekin uusiksi -toisinaan koko loppuelämä tuntuu menevän uusiksi yhdessä hetkessä.

Jospa tänään olisin kiitollinen siitä, miten paljon minulla on, muistaisin senkin, että vähän enemmän voisin myös antaa muille -vaikka aivan vapaaehtoisestikin. Sinä nälkäinen, teit minusta ehkä paremman viherpeukalon. Hei ja kiitos sadeviitan etsimisestä -toivottavasti nälkä lähti!