Onko ihmisen arvo kiinni kyvystä tehdä työtä?
Työnteko on suomalaisessa yhteiskunnassa arvostettua: ”Ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä”. Aivan kuin ihminen olisi kokonainen vasta silloin, kun hän on kykenevä työhön ja elättämään itse itsensä. Miten alentavaan asemaan tämä saattaa kaikki sairastavat, vammaiset, masentuneet tai pitkään ilman työtä olleet ihmiset.
Kenen tahansa kohdalle voi osua vastoinkäymisiä, jotka vaikuttavat myös työkykyyn, joko väliaikaisesti tai pysyvästi. Jos et pysty sataan prosenttiin, etkö ole minkään arvoinen? Samaan aikaan luemme niistä, jotka uupuvat kun työssä vaaditaan jatkuvasti 150 prosentin suoritusta.
On suuri joukko työttömiä ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevia, jotka haluaisivat käydä töissä ja ansaita itse rahaa yhteiskunnan tukien sijaan. Helsingin seurakunnissa käynnistettiin noin puolitoista vuotta sitten Työtä kohti –projekti, jotta seurakunnat voisivat tukea ja työllistää osatyökykyisiä tai muuten pitkään ilman työtä olleita ihmisiä. Vaikka seurakuntien nykyisessä vaikeassa taloustilanteessa vakituisia työpaikkoja aukeaa harvoin, voidaan usein tarjota edes joksikin aikaa pientäkin osa-aikaista työtä ihmiselle, joka tarvitsee tukea työhön pääsyyn. Näin hän saa sen ensimmäisen askeleen kohti työelämää.
Työllä on rahallisen korvauksen lisäksi paljon suurempi vaikutus. Vaikkapa avustamalla iltapäiväkerhon välipalan valmistelussa päivittäin parin tunnin ajan, voi mielenterveyskuntoutuja saada valtavasti sisältöä elämään. Työyhteisöllä on lisäksi iso sosiaalinen merkitys. Yhteisten tavoitteiden eteen ponnistelu luo yhteishenkeä. Mielekäs työ vahvistaa itsetuntoa, ylläpitää omanarvontuntoa ja luo osallisuutta.
Eräs seurakuntaan työllistynyt kertoi, kuinka mahtavalta tuntui astella aamulla bussipysäkille ja ajatella olevansa osa sitä suurta työmatkalaisten joukkoa, joka vaeltaa kodeista työpaikoille. Tuntuu ihanalta olla tarvittu, odotettu ja luotettu.
Monesti puhutaan suomalaisesta, periluterilaisesta työmoraalista, joka velvoittaa meitä raatamaan otsa hiessä. Luterilainen käsitys työstä on todellisuudessa aika erilainen: Martti Lutherin mukaan työn oikeutus nousee siitä, mitä hyvää se tuottaa yhteisössä. Työllä ei siis ole itseisarvoa, ja se antaa vain yhden roolin ihmisen elämään.
Meillä jokaisella on muitakin tärkeitä tehtäviä, jotka tuovat esille Jumalan maailmassa toteuttamaa huolenpitoa. Olemalla hyviä ja rakastavia ystäviä, puolisoita, läheisiä ja naapureita teemme todeksi Jumalan hyvyyttä. Nämä tehtävät ovat mielestäni paljon tärkeämpiä kuin työntekijän ja ansaitsijan rooli.
Onneksi Jumala ei arvioi meitä kristittyjä raskaan raatamisen tai paksun tilipussin lähtökohdasta. Vaikka työtä ei löytyisi, saamme luottaa olevamme turvassa. Taivaallinen Isämme ei vahdi työsuorituksiamme, vaan kysyy, rakastammeko Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuten itseämme.
Lue lisää Työtä kohti -projektista:
http://www.valomerkki.fi/uutiset/harva-meista-on-rautaa-mutta-tyonteko-onnistuu
Anna Hästö, diakoni, Työtä kohti -projektityöntekijä, Helsingin seurakuntayhtymä
- Kotiäitien kielikahvilassa unohtaa maailman hulluuden - 13.12.2023
- Kaipaus järkkymättömän turvan äärelle - 13.10.2023
- Huono-osaisuus aikamme ilmiönä - 22.09.2023
Omistettu messuryhmälle. Kanttori Kirsi Lemponen.
KIRKKOKONSERTTI
Kaiku pohjaa valkoisen.
Tunnelma valaisee ihmisen.
Kohtaan oudon rauhaisen.
Ennen konserttia tunnemme sen.
Sanat urut muusikon.
Elää kohti uudestaan; unelmien.
Tiedät tämän huomisen.
Musiikin kautta luomisen.
Valtaisan tiedon polulla.
Elää musiikki, joka solulla.
Mahdollisuus elämän vaiheilla.
Sanat sielun huulilla.
Kautta Onervan.
Ohitse L. Madetojan.
Hukkui Sibeliuksen.
Löytyi Eino Leinonen.
Urkujen yläpuolella.
Valkoinen kyyhkynen.
Tuntee sielujen sovelluksen.
Uuden tunteen ihanuuksien.
SANOJEN
MUSIIKIN
TAIAN
OLEMUKSEN.
Tämän konsertin jälkeen ymmärsin.
Ja tässä hyväksytty versio.
Armas Merisalmi
2.38 (6 tuntia sitten)
-> Terhi
Pullakirkon plokikirja
Kirkkokonsertti
ON 20.1.2017 TEKIJÄ VIERAILEVA KIRJOITTAJA
ristikuva
valokuva: Sirpa Puusti
Kaiku pohjaa valkoisen.
Tunnelma valaisee ihmisen.
Kohtaan oudon rauhaisen.
Ennen konserttia tunnemme sen.
Sanat urut muusikon.
Elää kohti uudestaan; unelmien.
Tiedät tämän huomisen.
Musiikin kautta luomisen.
Valtaisan tiedon polulla.
Elää musiikki, joka solulla.
Mahdollisuus elämän vaiheilla.
Sanat sielun huulilla.
Kautta Onervan.
Ohitse L. Madetojan.
Hukkui Sibeliuksen.
Löytyi Eino Leinonen.
Urkujen yläpuolella.
Valkoinen kyyhkynen.
Tuntee sielujen sovelluksen.
Uuden tunteen ihanuuksien.
SANOJEN
MUSIIKIN
TAIAN
OLEMUKSEN.
Tämän konsertin jälkeen ymmärsin.
Tämä runo on omistettu messuryhmälle
Armas Merisalmi
asukas
Kuntoutuskoti Tarpoila,
Myllypuro, Helsinki