Sinikka Backman: Mietteitä leipäjonon liepeiltä

Sinikka Backman

Kello 3.10 alkaa tämäkin talvinen, tuulinen, kylmä aamu. Kello 6.00 ajelen Myllypurontietä kohti elintarvikejakelua. Kymmeniä ihmisiä seisoo jo odottamassa, että jakelu alkaa klo 9.00. Osa on hakenut suojaa metron sisäänmenoaulasta, vaikka sielläkään ei saisi vartijan mukaan olla.

Lastauslaiturilla on kylmä. Avaan hallin ovet ja odottelen arjen enkeleitä saapuviksi. Ihmisiä, jotka ovat kuntouttavassa työtoiminnassa tai työkokeilussa, vankilasta pitkän tuomion jälkeen sopeutumassa siviilielämään, vapaaehtoisia. Heistä koostuu tämän päivän työyhteisöni.

Mietin heidän osaansa yhteiskunnassa. Ahkeria käsipareja, joille pysyvämpää työpaikkaa ei löydy. Työkokeilussa olevien sopimukset ovat voimassa 6 kuukautta ja kuntouttavassa työtoiminnassa olevien 3 kuukauden jaksoissa ja korkeintaan 4 päivänä viikossa, minkä jälkeen kiertokulku jatkuu. He haluaisivat olla täällä töissä pidempään, mutta laki on laki. Täällä he saisivat olla toisten parissa ja työssä, josta pitävät. Vuoden 2004 jälkeen en muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ole kuullut työpaikan avautuvan. Entä sitten, kun he tulevat eläkeikään: mikä on eläkkeen suuruus?

Kello 9 olemme valmiit ottamaan asiakkaat vastaan. 750 hakijaa, tänäänkin. Olemme laskeneet kaikki tuotteet, jotta jokainen saisi tasapuolisesti yhtä paljon.

Iloisia tervehdyksiä: ”Hei, minä olen taas täällä.” Isoäiti kahden pienen pojan kanssa. Kysyn, onko pojilla pulkkaa. Ei ole. Haen ainoan pulkan, joka meillä on, ja kaksi lapiota. Isompi sanoo pienemmälle: ”Voitko tajuta, me saatiin nää!” Äitinä ja isoäitinä minulla on kyynel silmäkulmassa. Tilanne koskettaa, tunnen häpeää.

Eläkeläisiä, rollaattorilla liikkuvia. Pyörätuolissa istuu mies, perheenisä, jonka molemmat jalat on amputoitu. Katson hänen jälkeensä, kun hän lumisohjossa yrittää kelata eteenpäin. Jumala auta, että hän pääsisi turvallisesti kotiin. Joukossa on paljon hakijoita, joiden olettaisi olevan työelämässä.

Kuinka kaukana päättäjät ovat kaikesta tästä? Kuinka suuri kuilu on leipäjonolaisilla normaalielämää viettäviin?

Mikä saa minut, eläkeläismummon, lähtemään aamuisin töihin?

Minulla on loistava työyhteisö. En halua olla taakaksi yhteiskunnalle enkä toivottavasti aikanani omille lapsilleni. Kiitokseen on paljon aihetta tässäkin päivässä. Kiitos kaikille lahjoittajille sekä rahoittajatahoille, jotka mahdollistatte toiminnan.

Viimeiseltä luukulta terveisin Sinikka Backman

Sinikka Backman on Myllypuron elintarvikeapu ry:n toiminnanjohtaja. Yhdistys pyörittää elintarvikejakelua ja sen taustayhteisöinä ovat Herttoniemen seurakunta ja Helsingin kaupunki. Myllypurossa jaetaan kauppojen lahjoittamia elintarvikkeita maanantai-, keskiviikko- ja perjantaiaamuisin. Vuonna 2015 käyntejä kirjattiin kaikkiaan 105 988, mikä tekee keskimäärin 750 kävijää joka jakokerralla. 

Eila Jaakola

Diakoniatiedottaja at Helsingin seurakunnat
Viestiä lähimmäisenrakkaudesta, tarinoita helsinkiläisten arjesta

Yksi kommentti artikkeliin ”Sinikka Backman: Mietteitä leipäjonon liepeiltä

  1. Ruokajonossakin voi opiskella esimerkiksi näin:

    1800-luvun kansallisromantiikan heijastus Suomalaisen uskonnolliseen kehityssuuntaan kohti 1900-lukua.
    Armas Merisalmi2016-10-26 19:14
    1800-luvun kansallisromantiikan heijastus Suomalaisen uskonnolliseen kehityssuuntaan kohti 1900-lukua.
    Tuonen lehto, öinen lehto,
    Tuonela, manala vt. Kuolleitten valtakunta, jota toisinaan mainitaan erityisesti syntisten asuinpaikaksi. Sijaitsee maan alla. Sinne mennään porteista ja se on synkkä, pimeä seutu. ( Raamatun sanakirja, Aapeli Saarisalo )
    Lehto on Suomen metsätyypeistä rehevin ja runsaslajisin sekä puuntuotoltaan suurin. ( Wikipedia )
    Eri kulttuureissa kuvataan tarkkaan,milloin autiomaat ja reheviä metsä-alueita. Suomalaisille taas metsä taas kuvastaa monia-alaista kerronnallista tosiseikka, jossa ihminen ja eläimet viihtyvät. Kuolema nähdään Kalevalassa pyhänä ja kunnioitettava asiana. Symbolit vaihtuvat eri kulttuureissa. Luodaan myytti, legenda, eli miten sen mielikuvissa voidaan todentaa. Myytti; kertomus, joka käsittelee elämän peruskysymyksiä; kerrontaympäristössään symbolisella ja elämyksellisellä tavalla totena pidettyjä tarinoita; esimerkiksi myytit maailman ja ihmisen luomisesta. ( A. M. ja Oppikirja valo; selitysosa ) Legenda; pyhimyksen tai marttyyrin elämäntarina, pyhimyselämänkerta.
    siell’ on hieno hietakehto,
    sinnepä lapseni saatan.
    Uurnalehto käsitteenä liittyy polttohautaukseen, kun taas hietakehto voi olla paikka rauhaisa.
    Siell’ on lapsen lysti olla,
    Tuonen herran vainiolla
    kaitsea Tuonelan karjaa.
    Puhutaan kuoleman olemuksesta ja kerrotaan Tuonen herrasta. Tässä ei taaskaan viitata varsinaisesti kirkollisiin tai seurakunnallisiin toimenpiteisiin. 1900- luvulla teollistumisen yhteydessä kuolema muuttui tuotannolliseksi. Käsittelytapa siis erilainen.
    Siell’ on lapsen lysti olla,
    illan tullen tuuditella
    helmassa Tuonelan immen.
    Nyt pääsimme feministiseen kuvakulmaan. Kuinka usein tuodaan esiin Neitsyttä eri kulttuureissa?
    Varsin usein, mielestäni.
    Onpa kullan lysti olla,
    kultakehdoss’ kellahdella,
    kuullella kehrääjälintuu.
    Kuoleman läsnäolo muuttuu. Kullalla tarkoitetaan arvokasta eli tässä tapauksessa; lasta. Muistoissa elää haave, jonka tarkoitus on antaa uskoa. Jeesus lapsikin kohtasi Itämaan tietäjät ja kulta oli osatekijä tässäkin asiassa. Kehrääjälintu ja lysti olla; ei kipua; eikä kärsimystä. Aivan kuin olisi kyseessä uudesti syntyminen. Ei kyllä havaita kirkon kiroustakaan ja muutakaan sen ajan rajoituksia. Perinteitä eli traditiota; ikään kuin Karjalan maille.
    Tuonen viita, rauhan viita!
    kaukana on vaino, riita,
    kaukana kavala maailma.
    Tuonen viita. Tässä kohtaa loppuvat rahkeet kirjoittajalta. Viita on yleinen sukunimi suomalaisuudessa. Kuitenkin tässä viitataan tuonpuoleiseen eli ilman rajoja olevaan seesteiseen paikkaan. Kiven rohkeudella on oiva tilaus tuon ajan elinolojen kuvaukseen. Tämä antaa mahdollisuuden ajatella menetetyn rakkaan turvasta. 1800-luvun kansallisromantiikasta siirryttäessä 1900-luvun teolliseen ajanjaksoon, niin tämän kaltainen runous esiintyy toistuvasti.
    Tässä tuon esiin edelliseen runoon kirkollisen näkemyksen:
    Armas Merisalmi Helsinki 30.07.2015
    Kustaankartanon palvelukeskus
    AJAN VALOT
    Yli perinteisten.
    Aikojen valojen vaahtojen.
    Unelmat saapuvat.
    Eivät silloin;
    Sanat elävät.
    Hyvät paimenet.
    Kotiin tulot,
    Jälleen kuiskaavat,
    Eksyneet lampaat saapuvat.
    Paimenetkin kotiin tulevat.
    Emännät emännöivät.
    Isännät isännöivät.
    Talot ja linnat korjataan.
    Uskoa valetaan.
    Meriltä ankkurit löydetään.
    Ne kirkkojen eteen sivellään.
    Maalarit värittävät värejään.
    Pinta uuden kauneuden suo.
    Se lohdutuksen
    TUO.
    Ajan virta ei katoa,
    koska se luo
    uutta satoa.
    Salaisuuksien ARKUT
    avataan.
    Runon tarkoituksena on ilmentää saman kaltaisuutta 1900-luvun ja historian puitteissa. Raamit lähes ajattomuudessa.

Mitä mieltä? Kommentoi!