Älä yritä!

Näin sanoisin nuorelle itselleni auttamistyöni alkutaipaleella. Yritin liikaa.

Vuosien kuluessa yrittämisen tilalle on tullut enemmän olemista. Samalla olen huomannut, että olemisesta on diakonille paljon enemmän hyötyä. Ei kannata niin kiivaasti yrittää. Yrittää ratkoa ongelmia, vaikka väkisin. Se tuottaa harvemmin muuta kuin pettymystä. Se turhauttaa. Kun ei todellakaan aina pysty auttamaan, vaikka haluaisi.

Tuntemani sellisti Ulla Lampela pohtii juuri ilmestyneessä haastattelussaan konsertoimistaan saattohoitokodeissa: ”Meidät on luotu rakastamaan, olen varma siitä. Mutta väkisin rakastaminen ei onnistu. Kun menet kuulostellen ja pyyteettä, lopputuloksena saat itsekin: joko kannustimen, jatka tuota! Tai näpäytyksen, kun joku torjuu, mutta se on ilman muuta osa juttua.”

Ullan viisaat ajatukset musiikin vaikutuksesta istuvat aika hyvin myös kirkon organisoituun auttamistyöhön, jota diakoniaksikin kutsutaan. Siinä ollaan pohjimmiltaan Ihminen Ihmiselle, kuulostellen, mahdollisimman läsnä. Siinäkään ei synny väkisin mitään. Toimivaa auttamista ei synny puristaen. Aitoa rakkautta ei voi pakottaa syntymään. Rakkaus syntyy tosiaankin kuulostellen ja pyyteettä. Mahdollisimman avoimin mielin, hetkeen heittäytymällä.

Ulla jatkaa haastattelussaan osuvasti: ”Me olemme yhtä, tarvitsemme toisiamme. Etten unohtaisi ikinä, että tämä hetki on ainutlaatuinen. Olen kiitollinen siitä kiitollisuudentunteesta.”

Diakoniatyön arjen tiimellyksessä koetan muistaa tämänkin. Haluaisin oppia yhä enemmän ottamaan ainutlaatuisena jokaisen kohtaamisen, jokaisen hetken. Tahtoisin huomata paremmin hetket, jotka minulle annetaan vaikkapa kahdesti viikossa seurakuntamme Olohuoneessa, parin viikon välein torilla soppatykin äärellä sekä Kannelmäen yhteisöhankkeen kohtaamispaikassa D-asemalla.

Tiedän, että moni hetki menee ohi (esimerkiksi kännykän räpläämisen takia). Toisaalta tärkeää on, etten myöskään yritä siinäkään liikaa, olla ”yliläsnä”. Sopivan aktiivinen oleminen riittää.

Mutta kiitollisuutta haluan oppia koko ajan lisää. Muistaa kiittää, että saan paljon mahdollisuuksia kohdata läsnäolon kaipuuta. Kiittää siitä, että olen saanut juuri tämän kohtaamisen. Ja rukoilla johdatusta juuri tähän, ainutlaatuiseen hetkeen.

Niin, ja muistaa ammentaa rakkautta Rakkaudesta. Ja antaa rakkauden välittyä, ilman yrittämistä.

”Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.” (1. Joh. 4:16)

ps. lukaisin samalla tuon koko ensimmäisen Johanneksen kirjeen neljännen luvun, ja ammensin lisää.