Toivoton tapaus!

Hirveä sanapari. Toivoton. Tapaus. Ensimmäinen sana riistää, toinen alentaa.

Sellaista ei ole, siitä haluan pitää kiinni. En suostu tinkimään. Vaikeaa se on, sitä en kiellä. Toivottomaksi en silti suostu. En. Toivotonta tapausta en kohtaa.

Okei. En pysty siihen. Huomaan kyynistymisen vaanivan helposti nurkan takana. Koulutustakin on, oikein kelpoisuus diakoniksi, sanotaan. Toivottomuuden edessä ei kuitenkaan tule kelpoisuudet mieleen. Siinä sitä koetetaan yksinkertaisesti olla kuulolla. Mahdollisimman hyvin läsnä. Haparoiden. Ihminen ihmiselle.

Kuuntelen järkyttynyttä, ahdistunutta, riippuvaista, armotonta, hyväksikäytettyä, nälkäistä, yksinjäänyttä, pahoinpideltyä, omanarvontunnotonta, surullista, petettyä, sanatonta, katkeroitunutta tai turhautunutta, toivotonta.

Itken itkevän kanssa. Olen. Toivon. Rukoilen yhdessä ja yksin. Taistelen kyynisyyttä vastaan. Koetan rohkaista.

Aika kuluu. Monesti tapaamme useamman kerran. Tarjoudun juttelemaan toistenkin auttajien kanssa. Usein saan siihen luvan, aina en.

Sitten, yhtäkkiä: Pilvimuurista välähtääkin valo. Tunnelin päästä näkyykin jotain. Vaaniva kyynisyys väistyy.

Silloin huomaankin kuuntelevani helpottunutta, rauhoittunutta, selvinnyttä, armollista, vapaata, kylläistä, löydettyä, rakastettua, omanarvontuntoista, elämäniloista, luottavaista, puheliasta, anteeksiantanutta tai innostunutta, toiveikasta.

Iloitsen iloitsevan kanssa. Toivo voittaa. Läpi lukkojenkin.

Onneksi niinkin käy.

Päätän taas tarrautua toivoon. Pitää kiinni. Niidenkin kohdalla, joiden pilvimuurista ei vielä näy mitään. Tai niiden, joista en koskaan saa tietää.

Palaan jälleen toivon lähteelle, tartun Sanaan (ja säveliin).

Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. (Jeremia 29:11)

Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. (Room. 12:15) 

Kuka tuskaani hiljaa koskettaa? Kuka tuskaani hiljaa koskettaa? Läpi lukkojenkin, Herra Jeesus tulla voi. Kuolleista hän noussut on. (Virsi 104:2)