Malminkartanossa on koettu, että diakoniatyössä kannattaa painottaa yhteisöllistä meininkiä. Neljä vuotta sitten avasimme Olohuonemaisen yhteisön, joka on tällä hetkellä kahtena päivänä viikossa toteutuva avoin kohtaamispaikka nimeltään Jennyn Olohuone. (Emännyys ei kuitenkaan ole kenenkään Jennyn vastuulla, vaan Olohuone toimii Jenny ja Antti Wihurin säätiöltä lahjaksi saaduissa tiloissa.) Olohuoneessa on nyt keväällä ollut vakiintuneesti yli 50 ihmistä koolla miltei joka kerta, mikä tarkoittaa tilojen jokaisen istumapaikan olevan käytössä.
Tarkoituksena on, että Olohuone toimii paikkana, jonne voi tulla vaikkapa vain lounaalle tai hakemaan hävikkileipää. Samalla tapahtuu kuitenkin usein niin, että kävijä löytääkin kaipaamaansa juttuseuraa tai vertaistukea tilanteeseensa. Mahtavaa on huomata, että kohtaamisista syntyy myös aitoja uusia ihmissuhteita, jotka ovat useilla muuttuneet läheisiksikin ystävyyksiksi. On ollut hienoa havaita, että yhteisön kautta toisensa löytäneet tukevat toisiaan vastaan tulevissa vaikeissa vaiheissa. Neljään vuoteen on mahtunut useita menetyksiä, sairastumisia ja muita kriisejä, joissa yhteisön jäsenet ovat olleet toistensa olkapäitä. Jo sekin, että jotain olkkarissa usein käynyttä ei muutamaan kertaan tapaa, aiheuttaa monille huolta siitä, että onkohan sattunut jotain. Monesti käy niin, että kun diakoniatyöntekijänä ehdin vasta miettiä, että olisi hyvä kysellä esimerkiksi sairaalaan joutuneen olkkarikävijän tilanteesta, saankin kuulla, että häntä on jo käyty tapaamassa tai viety Olohuoneesta yli jäänyttä ruokaa sairaudestaan jo kotona toipuvalle.
Toisaalta olkkarissa on saatavilla myös yleensä kaksi diakoniatyöntekijää, joiden puheille on mahdollisuus hakeutua, jos kokee kaipaavansa kuuntelijaa tai näkökulman antajaa auttamisen ammattilaiselta vaikeaan tilanteeseensa. Näin Olohuoneen kautta monesti käykin, sillä moni kokee asiansa puheeksi ottamisen helpommaksi, kun on päässyt ensin kuulostelemaan, kenen diakoniatyöntekijän kanssa olisi luontevaa ottaa asiansa puheeksi. Monesti Olohuoneen yhteydessä voi käydä alustavan avuntarvetta arvioivan keskustelun, jonka pohjalta voidaan tarvittaessa varata rauhallisempi, kahdenkeskinen tapaamisaika.
Olohuoneen yhteydessä on toiminut tähän asti 40 eri vapaaehtoista, jotka ovat alkaneet kutsua itseään Jennyn Jengiksi. Tällä hetkellä jengiläisiä on 20, joista Olohuoneen erilaisissa tehtävissä palvelee n. 12-15 kerrallaaan. Jotkut heistä ovat saattaneet saada jossain vaiheessa jotain tukea omaan elämäänsä, jonka jälkeen he ovat halunneet olla itse avuksi, jotkut ovat eri syistä ainakin osittain työttöminä tai eläkkeellä, jonka vuoksi heillä on aikaa palvella vapaaehtoisesti. Jokainen tehtävä on erilainen ja monesti erikokoinenkin, mutta kaikkia vapaaehtoistehtäviä arvostetaan yhtä paljon. Jokaisena Olohuonepäivänä, ennen ovien aukaisemista pyritään pitämään lyhyt jengipalaveri, jonka yhteydessä kaikilla on mahdollisuus tuoda oma näkökulmansa kulloinkin käsittelyssä olevaan Olohuone-elämän käytännön asiaan. Kaikkien yhteisössä toimivien osallisuus toiminnan toteuttamisen eri vaiheissa onkin oleellisen tärkeää.
Osa jengiläisistä on mukana toteuttamassa myös Soppatykkitapahtumia seurakuntamme alueen toreilla pääsääntöisesti n. kahden viikon välein säävarauksella ympäri vuoden. Soppaa tarjotaan parin tunnin ajan päiväsaikaan niille, jotka sattuvat juuri silloin paikalle. Tapahtumista ei ilmoiteta erityisesti missään, jolloin seurakunnan tarjoamasta lounaasta saa nauttia mahdollisimman moni eri ohikulkija. Jokaisella katulounaalla annoksia kauhotaan vapaaehtoisten toimesta 80-150 annosta ja mahdollinen hävikki hyödynnetään Olohuoneessa, jonne myös moni katuruokailija löytää tiensä.
Vastuunkantajajoukon riittävän ylläpitämisen eräänlaisena moottorina toteutetaan säännöllisesti Kaapeli -yhteisövalmennus, joka perustuu Cable (Community Action Based Learning for Empowerment) -menetelmään. Olen arvioinut, että valmennuksella on ollut ainakin osittainen vaikutus siihen, että Olohuoneen vastuutehtäviin on sitouduttu vahvasti. Tätä sitoutumista koetetaan sitten tukea mahdollisimman hyvin myös erillisten työnohjauksellisten jengitapaamisten ja virkistysretkien sekä lähiseurakuntien kesken yhteisesti toteutettavien koulutusten merkeissä.
Jokainen Jennyn Olohuoneen jengipalaveri päätetään aina ”Jumalan pienen köyhän” Franciscus Assisilaisen rukoukseen, jonka jokainen jengiläinen vuorollaan lukee ääneen muistutukseksi toisillemme yhteisöelämän keskellä;
Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne, missä on vihaa,
toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,
sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.
Jaa myös muille: 18 Jakoa Lisää Korona on muuttanut lähes koko maailman ihmisten elämää radikaalisti. Toisten elämää se muuttaa kuitenkin enemmän kuin toisten. Ne, joiden tilanne on heikko, on suhteessa vielä entistäkin heikompi. Tarvitsetko apua koronakriisin keskellä? Diakonia ei ole kiinni. Jos olet yli 70-vuotias, voit soittaa Helsinki-Avun puhelinnumeroon 09 310 10020. Muussa tapauksessa voit…
Jaa myös muille: 18 Jakoa Lisää Diakonin kanssa keskustelu voi auttaa jäsentämään ajatuksia silloin, kun kaipaa kanssakulkijaa elämän muutosvaiheissa tai kun jokin olosuhde elämässä mietityttää. Tilanteiden reflektointi auttaa ja viitoittaa eteenpäin. Voimme myös aina oppia uutta sekä itsestämme että läheisistämme ja samalla rakentaa pohjaa turvallisille olosuhteille, joissa myös läheistemme on kevyempi taivaltaa. Diakonin juttusilla Diakonin…
Jaa myös muille: 18 Jakoa Lisää Onni yksillä, kesä kaikilla. Näin sanoo suomalainen sananlasku. Sen mukaan onni ei siis osu kaikkien kohdalle, mutta kesä kylläkin. Varmasti me ihmiset koemme onnellisuuden eri tavoin ja joku kokee olevansa aina epäonninen, vaikka asiat olisivat hyvinkin. Onni siis ehkä osuu kohdalle, sitä ei vain huomata tai haluta ajatella onnena,…
Jaa myös muille: 18 Jakoa Lisää ”Kirkko ei viestitä sanoja, vaan Jumalan rakastavaa todellisuutta, josta se todistaa sanoin ja teoin.” Tapio Saraneva, teol.tri. Hesari uutisoi jokin aika sitten Helsingin seurakuntien joutuvan ankaralle, jopa ennennäkemättömälle säästökuurille. Verotulojen menetysten ja jäsenkadon takia Helsingin seurakunnat menettävät noin sadan miljoonan euron vuotuisista tuloistaan noin 15 miljoonaa. Säästökuurin kohteeksi artikkelissa oli mainittu mm. toimitilat. Jopa…
Jaa myös muille: 18 Jakoa Lisää Erittäin suuri osa tarinansa kertoneista kertoo käyvänsä Myllypuron leipäjonossa säännöllisesti, useita kertoja viikossa. Avun tarve on monilla pitkittynyt, jonossa on pitänyt käydä jo vuosia. Osa tulee paikalle klo 5.30, kun jakelu alkaa klo 9. Jakelun olemassaolo luo turvaa ja toivoa siitä, että ensi viikollakin saa ruokaa, vaikka rahaa ei…
Jaa myös muille: 18 Jakoa Lisää Jokainen on oman elämänsä sankari. Uskomalla itseensä pääsee eteenpäin, pystyy mihin vain. Köyhät ovat heikkoja eivätkä ole uskoneet unelmiinsa, eivät ole jaksaneet yrittää. Onneksi minä en kuulu heihin. Minä olen tehnyt jatkuvasti töitä menestykseni eteen. Olen onnistuja, koska haluan olla onnistuja. Ensimmäinen kappale sisältää vaarallisia ajatuksia. Ajatuksia siitä, että jokainen, jolla…