Rajalla
Pyhäinpäivän aikaan käytiin haudoilla ja muistettiin kuolleita. Sama rituaali toistui jouluaattona. Osa vainajista sai kynttilän ja ajatukset, kaukaisemmat saivat vain ajatukset. Kuluneena vuonna säpsähdyttävän moni läheinen ja tuttu meni rajan yli. Ikäluokkani ja moni läheiseni on siirtynyt etulinjaan, minä itse muiden mukana. Rajalla ollaan.
Diakonian vapaaehtoisena huomaa myös olevansa rajalla. Voi puuhata monenlaista ja uskoa, että toimii kanssakulkijoiden parhaaksi. Mutta suutari pysyköön lestissään! Vapaaehtoinen ei puheista huolimatta ole yhdenvertainen seurakuntalaisten joukossa. On erilaisia ryhmiä ja ammattikuntia, kuten papit, jotka määrittävät, milloin mitäkin tehdään. Sitten oletetaan, että vapaaehtoinen tulee ja toimii. Rajat annetaan ”ylhäältä”, eikä raja jousta eikä siitä keskustella. Jäät rajalle ihmettelemään.
Millainen auttaminen kuuluu diakoniaan ja mikä sosiaalitoimeen? Vaikka raja olisi järkevästi joustava, tulisi sen sentään olla jossakin. Seuraan hämmentyneenä joidenkin seurakunnan työntekijöiden organisoimaa huolenpitoa. Kulkijaa muistutetaan leipä- ja ruokatarjoiluista, varustetaan monin tarvikkein ja ohjataan pesulle paikkoihin, joista puuttuu likavesikaivo, mutta ei ohjata tai velvoiteta käyttämään asiaan tarkoitettuja sosiaalitoimen järjestämiä pesu- ja huoltotiloja tai hakeutumaan asuntojärjestelyihin. Kriisiapu on ymmärrettävää, mutta koska hyysääminen ylittää rajan, jossa hyväntekijästä tulee hyväksi käytetty? Raja on hiuksen hieno, mutta se on.
Pahvienkelinsiivet loistavat bussipysäkeillä ja seinillä julistaen ”Älä pelkää”. Pitäisikö tulla puhutelluksi? Ja miten? Kirkon viestijät siinä julistavat ja neuvovat, että voit asettautua siipien eteen kuvattavaksi. Saat itsestäsi kuvan enkelin siipien kanssa. Piru kai se samaan aikaan kuiskuttaa korvaan viestiä nääntyvistä kirkon työntekijöistä, uupumuksesta ja pelosta. Mitä siinä uskot, elävän ihmisen kokemusta vai mustalle pahvitaustalle kirjoitettua kieltoa? Rajalla ollaan.
Talvipäivän seisaus ilmoitti hiljattain, että olimme pimeän ja valon välisellä rajalla. Samalla olimme arjen ja pyhän välisellä rajalla. Nytpä on siis mahdollista ylittää raja kohti valoa!
Irma Kiikkala
Malmin seurakunnan diakonian vapaaehtoistyöntekijä
- Ruoka ei riitä avuksi – ja miksi sen pitäisikään riittää? - 04.03.2026
- Työtön, et ole turhake! - 05.02.2025
- Perimmäinen kysymys: Kuinka kohtaamme toisemme? - 14.01.2025
