”Vauvan potkut pitivät minut kuivilla”

raskaana oleva päihteidenkäyttäjä

Diakoniatyö on täynnä ihmisten tarinoita. Erityisen ilahduttavaa on kuulla siitä, miten vaikeudet voi voittaa. Tällaisen tarinan kuulin haastattelureissulla Hanna-äidin ja hänen Onni-poikansa luona. Diakonia on osaltaan tuonut hänen elämäänsä toivoa selviytymisestä. Hän lupautui kertomaan tarinansa muillekin välitettäväksi osoittaakseen, että mahdollisuus muutokseen on aina olemassa.

Hanna alkoi odottaa Onnia huumeita käyttäessään. Raskaus loi hänelle vahvan motivaation irrottautua aineista: ”Olen sitä mieltä, että raskaaksi tuleminen oli siunaus. Vaikka lapsi ei ole Jeesus, sen parempaa syytä irrottautua aineista ei voi olla kuin uusi ihmisalku. Muutamia kertoja oli sellainen olo, että olisi tehnyt mieli huumeita, mutta vauvan takia pystyin olemaan retkahtamatta. Vauvan potkut pitivät minut kuivilla.”

Raskaana oleva päihteidenkäyttäjä voi selviytyä

On vaikuttavaa huomata, millainen määrätietoisuus ja kyky ajatella asioita lapsen kannalta nuoresta äidistä löytyy. Onni on hänen onnensa, kuten hän itse sanoo.

”Haluan kertoa tarinani, jotta jos joku nyt raskaana oleva päihteidenkäyttäjä lukee tämän, voin valaa häneen uskoa, että apua on kyllä saatavana. Terveydenhuollon ja lastensuojelun työntekijät tekevät työtään äitiä arvostaen, ketään ei jätetä yksin. Vaikka vieroitus olisi millainen kärsimys tahansa, se kannattaa käydä.”

Hanna kertoo törmänneensä myös väittämään, että narkomaanien hoito on pohjaton kaivo, jonne ei kannata rahaa syytää. Hänen tarinansa todistaa muuta.

Heti raskaudesta tiedon saatuaan Hanna sai lähetteen HAL-poliklinikalle, jossa hoidetaan huumeita, alkoholia ja lääkkeitä käyttäviä äitejä. Hän olisi halunnut korvaushoitoon aiemminkin, mutta ensin olisi pitänyt mennä vieroitukseen. Vieroitusyritys on edellytyksenä korvaushoitoon pääsemiselle.

”Pelkäsin etukäteen vieroitusoireita. Ne olivat hirveät. Olin valmis kärsimään niitä raskauden aikana, jotta lapsi ei kärsisi synnyttyään, ja jotta korvaushoitoni jatkuisi myös synnytyksen jälkeen. Annosta tiputettiin vähitellen sellaiseksi, jonka avulla olo normalisoitui, mutta josta ei ollut sikiölle vaaraa.

Minua pelotti silti, missä kunnossa vauva syntyy. Onni-vauva syntyi 10 pisteen poikana eikä hänellä ollut oireita.

Tukenani oli verkosto, jossa oli mukana myös paikallisseurakunnan diakoniatyöntekijä sekä äitini ja sisareni. Synnytyksen jälkeen lastensuojelu totesi, että meille ei tarvinnut aloittaa lastensuojelun asiakkuuttta ja tukitoimia, mikä on päihdeäitien kohdalla erittäin harvinaista. Minua kannusti eteenpäin sekin, että minuun luotettiin eikä holhottu.

Diakoniatyöntekijän vierailut ja läsnäolo ovat osaltaan tukeneet meitä eteenpäin. Diakoniasta sain apua myös muun muassa vauvan tarvikkeiden hankintaan.

Arvostan HAL-polin ja lastensuojelun työntekijöitä. Heidän työnsä on monesti epäkiitollista. Vaikka he toimisivat kuinka hyvin, heille valehdellaan. Äidin pitää kuitenkin pystyä itse myöntämään, jos ei selviä. Pitää antaa lapselle lapsuus.

Huumeiden käytön aloittaminen lähtee monen kohdalla väärään seuraan ajautumisesta. Enemmänkin pitäisi miettiä, miksi käyttö jatkuu. Ei vain riippuvuus, vaan koko huumemaailma pitää koukussaan. Huumeiden käyttäminen on nimittäin sosiaalista puuhaa.

Olen onnistunut pääsemään eroon vanhoista porukoista enkä halua, että päihtyneet ihmiset olisivat lapseni kanssa tekemisissä. Hänen tulee saada raitis lapsuus.

Minulla on säilynyt välit vanhempiin kautta vuosien. Äitini sanoi, että hän ei hyväksy huumetouhuja, mutta rakastaa minua silti. Ajattelen, että hän on antanut minulle mallin rakastavasta vanhemmasta, mallin joka auttaa minua nyt kun itse olen äiti.”

Onni on ihanan aurinkoinen poika, joka ottaa nopeasti kontaktia vieraaseenkin ihmiseen.

Korvaushoito jatkuu. Hanna sanoo, että nyt on luottavainen ja varma olo: ”Me selviydymme.”

Hannan ja Onnin nimet on muutettu.

Eila Jaakola

Diakoniatiedottaja at Helsingin seurakunnat
Viestiä lähimmäisenrakkaudesta, tarinoita helsinkiläisten arjesta

Mitä mieltä? Kommentoi!