Diakonit vaaliuurnille

Marraskuun alussa Espoon hiippakunnassa äänestetään uudesta piispasta. Äänioikeutettujen joukko muodostuu niin, että puolet ovat pappeja ja lehtoreita ja puolet maallikoita, luottamushenkilöitä eri puolilta hiippakuntaa.

Tarkastelen tässä kirjoituksessa lyhyesti kysymystä eri työntekijäryhmien äänioikeudesta piispanvaalissa seurakunnan työntekijän näkökulmasta.
Piispaa pääsevät valitsemaan seurakunnan työntekijöistä käytännössä vain papit. Onko tämä oikein? Onko tämä viisasta? Äänestämään voisi hyvin päästää muutkin kirkon työntekijät. Piispat edustavat koko hiippakuntaa. Virallisesti he ovat ensisijaisesti pappien kaitsijoita, mutta heidän sanomisiaan ja tekemisiään seuraavat kaikki työntekijät. He ovat esimerkkejä ja arvojohtajia jokaiselle työntekijälle.

Varmasti piispat itsekin odottavat puheenvuorojensa rohkaisevan, ja linjaustensa ohjaavan kaikkia työntekijöitä – ei vain pappeja.
Pappien lisäksi varsinaisiksi hengellisen työn tekijöiksi kirkossa luetaan yleensä kanttorit, diakonit ja nuorisotyönohjaajat. Diakonit ja diakonissat saavat myös diakonivihkimyksen ja viralla on yhtä pitkä historia kuin papinvirallakin. Heistä olisikin siksi luontevaa aloittaa päätösvallan laajennus kirkossa.

Esitänkin, että ensimmäisenä askeleena kohti yleistä äänioikeutta seurakunnan työntekijöiden keskuudessa piispanvaalien uurnat avataan diakoneille ja diakonissoille. Meille papeille tämä saattaa tuntua vaikealta ja pelottavalta. Kehotan kuitenkin luottamukseen. Diakonien työnkuvan perusteella on luontevaa ajatella, että he pohtivat keskimääräistä enemmän yleistä kuin omaa etuaan, mikä onkin varsin kristillinen lähtökohta vallankäytölle.

Äänioikeutta voisi laajentaa enemmänkin. Se osoittaisi arvostusta eri työntekijäryhmiä kohtaan. Samalla se vahvistaisi osallisuuden ja omistajuuden kokemusta kirkosta työnantajana.
Kaikki työntekijät ovat sitoutuneet kirkon uskoon ja heiltä myös edellytetään kastetta ja seurakunnan jäsenyyttä voidakseen astua kirkkotyönantajan palvelukseen. Omalla olemisellaan ja lähimmäisen kohtaamisella Kristuksesta todistavat kaikki seurakunnan työntekijät.

Erityisen ahkerasti seurakuntalaisia kohtaavat ja samalla kirkkoa edustavat suntiot, seurakuntasihteerit ja lastenohjaajat. He tekevät työtään juuri siinä paljon puhutussa ”asiakasrajapinnassa” joka ikinen työpäivä. Heille on annettu suuri vastuu juuri siellä, missä kestäviä mielikuvia ja tunnekokemuksia kirkosta ja Jumalasta luodaan. Kyllä heihin voi luottaa piispanvaalien äänestäjinäkin.

Äänioikeuspohjan laajentaminen lisäisi monipuolisen seurakuntatyön osaamisen arvostusta vaaleissa.

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

2 kommenttia

  1. Kiitos Mikko! Kyllä kirkon olisikin jo aika alkaa vähemmän pappisvetoiseksi, enemmän demokraattiseksi ja tasavertaiseksi instituutioksi. En usko minäkään kirkon menevän piloille siitä: kyllä meillä muillakin kirkon työntekijöillä on ammatillisuutta, vaikka teologit ovat toki uskon opillisissa asioissa koulutuksensa kautta asiantuntijoita. Muutoksen myötä tulisi varmasti paljon enemmän seurakuntalaisten ja kärsivien ääntä kuuluviin kirkon päätöksentekoon, juhlapuheiden lisäksi. Saman Pyhän äärellä täällä silti töitä tehdään asiakasrajapinnassa. Erityisesti arvostan sitä, että sinä pappina sanot tämän <3.

  2. Mikko !
    Kirjoitit todella aiheesta. Nyt kun olen niinsanotusti päässyt jyvälle kirkon organisaatiosta ja toiminnasta niin minuakin ihmetyttää virkavalinnat. Kirkon työntekijöillä, joilla on todella laajat kontaktit seurakuntalaisiisn ja myös ulkopuolisiin ihmisiin, eivät voi olla valitsemassa johtavia viranhaltijoita. Lisätään nyt tulevana uutena vaalikautena keskustelua ja demokratian hyviä helmiä kirkkomme päätöksentekoon yhdessä.

Vastaa käyttäjälle Pirjo-Liisa Kangasniemi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.