Pienet teot, suuret merkitykset
Tapulin diakonian vapaaehtoiset ovat seuranneet kuntoni rapautumista myötätuntoisesti ja lempeän ystävällisesti. Tammikuussa selvisi lopullisesti, että lonkkaluuni oli tehnyt tehtävänsä ja varaosa oli tarpeen. Jäin pois monista tehtävistä, koska kävin laboratoriossa, röntgenissä, hammaslääkärissä, leikkauksen valmisteluissa, apuvälinelainaamossa, apteekissa ja monissa muissa huolto- ja kodin varustelutehtävissä. Kaikki voimat olivat käytössä muuhun, kuin vapaaehtoistyöhön.
Leikkauspäivän lähestyessä alkoi kannustava viestittely. ”Voimia Sinulle! Jaksamista! Tuonko Sinulle jotakin, mitä tarvitset, kun tulet kotiin? Runsaasti jaksamista ja pieniä enkeleitä kaikkialle! No niin, alamme valmistautua likkojen lenkille Tampereelle! Tulen sitten siivoamaan ja tekemään ruokaa, kun vähänkin vihjaiset. Siunausta! Halaukset”. Ja minähän kiittelin ja tajusin, että ympärilläni liikkuu elämää vahvistavia voimia. Tuki oli lujaa ja kannattelevaa.
Leikkauksen lähestyessä uskoin olevani rohkea. Minähän olen reipas, enkä pelkää! Minähän tiedän, mitä on tulossa! Mutta vertaistukeen sitoutuneet läheiset tiesivät minua paremmin. ”Irma, älä jännitä, me ollaan kaikki tukena! Me olemme mukanasi, ole levollisella ja luottavaisella mielellä! Sinä pärjäät! Sinä jaksa! Sinä selviät, Älä pelkää, Sinua kannattelevat iankaikkiset käsivarret”. Rohkaisevaa rinnalla kulkemista tarvitsin enemmän, kuin olin itsellenikään myöntänyt.
Sitten vertaistuen pienet teot saivat uusia sävyjä: ”Koska kotiudut, voitais tuoda vaikka makkarasoosia ja perunoita? Jaksamista, keppeillään yhdessä”. Kotona odotti komea ruusukimppu, kotiintulokahvit ja -vieraat. Ovesta saapui enkeli mukanaan juuri leivottua hiivaleipää, pullapitkoja ja kukka. Kaikkiin kanaviin tuli viestejä: ”Tervetuloa kotiin. Muista, että lepäät! Siunausta! Miten oikeasti voit, mitä tarvitset?” Kriisi oli ylitetty ja tuki suuntasi tulevaan
Minua kuljetettiin kriittisen vaiheen yli monin sanoin ja muistamisin. Kyseessä olivat pienet teot, joilla tuntui olevan suuret merkitykset. Myönteiset voimat ympärilläni oli saatettu toimintaan. Ne tukivat ja vahvistivat minua, ne kuljettivat eteenpäin, pelko antoi nukkua, tulevaisuus alkoi rakentua kuin huomaamatta, silta kriittisimmän vaiheen yli oli rakennettu, ”iankaikkiset käsivarret kannattelivat”. Oletan, että voimaantumista vahvistavat säikeet leviävät edelleen eteenpäin, kimpoavat takaisin lähettäjilleen, tarttuvat kanssakulkijoihin ”flunssapöpöjen” tavoin huomaamatta.
Keskustelin näistä pienten tekojen suurista merkityksistä tutkijakollegani kanssa, joka totesi, ettei kyseistä ilmiötä ole riittävästi tutkittu. Pitäisi tutkia! Ihmisillä on keskuudessaan suunnattomat voimavarat, mutta vajavaisesti käytössä. Mistä vertaisten mahtava tuki kumpuaa, miten sitä voisi kasvattaa? Ilmiö on selvästi sukua Anne Birgitta Pessin raportoimalle myötätunnon mullistavalle voimalle ja Marja-Liisa Honkasalon ryhmän tutkimille kummille kokemuksille, se on yhteydessä diakoniaan, lähimmäisenrakkauteen ja voimaantumiseen, se on toisen ihmisen hoitamista ja kunnioittamista. Tutkittavaa on ja vapaaehtoinen vertaistuki tarvitsee toimijoita ja vaalijoita! Kyseessä ovat herkät voimavarat, joiden merkitystä pitäisi tietoisesti kasvattaa.
Kiitoksin
Irma Kiikkala
Malmin seurakunta, diakonian vapaaehtoinen
- Lähestymistapa tunnetaan, löytyykö rohkeita toimijoita? - 18.01.2020
- Kuka auttaa väliinputoajaa? - 13.02.2019
- Ihmettelyä – vapaaehtoisesti - 17.10.2018
